sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Evil Cat Monster


Viime yönä näin omituista unta. Se ei ollut varsinaisesti pelottava, sillä olin tuttujen ihmisten parissa viettämässä aivan tavallista, mukavaa päivää, mutta siihen liittyi monsterikissa. Tämä kissa, joka luulen sen olleen, oli ensimmäisellä näyttäytymisellään suloisen kengurunpoikasen näköinen, mutta pian tajusin, että se onkin jonkin sortin villikissa. Turkki sillä oli tavallisen rusehtava, missä oli monia eri sävyjä, mutta sen silmät olivat räikeän punaiset.

Maassa kävellessään kissa oli vain hieman suurempi kuin tavallinen kotikissa, mutta noustessaan takajaloilleen seisomaan se oli aivan yhtä pitkä kuin minäkin. Tämä kissa oli unen aikana usein poissa näkyvistä, mutta monet kerrat ilmestyi jostain, jolloin aina panikoin, vaikkei se oikeasti tehnyt mitään pahaa.



Tämä kissa pääsi kynsilleni. Toki otin taiteilijanvapauden lakata kynsien pohjaksi vihreää, sillä mikä nyt sopisi paremmin punaisen kaveriksi tällaisiin monsterikynsiin, mutta muuten idea on puhtaasti lähtöisin unestani.


Näiden lakkauksen pohjan siis kelmuttelin käyttämällä alla Flormarin MG02 -lakkaa, ja päällä MG08 -lakkaa. Molemmat olivat melko jankkiintuneita ja siksi vaikeita lakattavia, mutta ehkä ne voi vielä ohentajalla pelastaa. Silmät maalasin akryylimaalilla ohuen siveltimen avulla, ja onnistuin melko hyvin jopa oikean käden silmässä, vai mitä? (yllä olevassa kuvassa oikea käsi on siis oikealla puolella kuvaa)


Oletteko te koskaan nähneet omituisia unia, tai toteuttaneet kynsiä niiden pohjalta?

~ Nena

6 kommenttia:

  1. Oi vitsi miten upeet kynnet! - Sara ( http://justsaraslife.blogspot.fi/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos! Nää on nyt vähän erilaiset kuin täällä yleensä, mutta himotti tummat sävyt hirveästi, ja tämän toteutus suorastaan huusi synkkiä värejä :)

      Poista
  2. Hahah hauska inspiraatio kynsiin! :D Jo todella onnistuneet käsinmaalaukset :)

    Mä olen kova näkemään värikkäitä ja tapahtumarikkaita unia ja muistankin ne melkein aina. Yhtiäkään kynsiä en ole vielä unien pohjalta tehnyt, mutta pitää pistää idea korvan taakse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja mulla on ihan sama homma, että näen todella usein erittäin omituisia unia, jotka monesti myös muistan aika tarkasti, ja olihan tästä nyt vähintäänkin pakko kynnet ideoida :)

      Poista
  3. Nämä on mageet ! Erikoinen inspiraatio, mutta toimii ainakin näissä kynsissä. :)
    Mä en ole unen pohjalta toteuttanut kynsiä, kun harvoin muistan niitä ja jos muistan niin ne on ihan sekavia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Mullakin unet on tosi sekavia usein, mutta yleensä muistan ne kyllä tosi hyvin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥