maanantai 15. joulukuuta 2014

Quatrefoil!


Eilen oli ihanan rento päivä. Aamulla ei tarvinnut tehdä mitään, ja kun puoli kahdeksalta mentiin kauppakeskukseen jouluostoksille, oli kaupoilla aika hiljaista ja oli todella mukavaa pyöriä ympäriinsä, kun ei ollut järkyttävää määrää kanssashoppailijoita muureina ympärillä!
Kun joululahjat oli ostettu, käytiin katsomassa uusin Hobitti. Eikä ihan missä tahansa salissa, vaan Sellon Finnkinon Pepsi Vip -salissa, jossa on sähköllä säädettävät nahkatuolit ja rajattomasti popcornia sekä juotavia per naama. Jos joskus käyt Espoossa leffassa, kannattaa kyseinen sali kurkistaa, vaikka se onkin aikas hinnalla pilattu. Itse kuitenkin jouduttiin maksamaan istumapaikoista vain 8e kappale, kun lopun sai maksettua sarjalipuilla. 


Sitten niihin kynsiin. Eli tällä kertaa päätin koristella kaikki kynnet quatrefoil -tekniikalla, ja nimettömiin lisäsin vielä kymmenen pientä kultaista kynsitimanttia. Hieman oli hankaluuksia tällä kertaa noiden pilkkujen kanssa, mutta ei siihen kiinnittänyt onneksi kamalan paljoa huomiota, kun kuvio oli kaikissa kynsissä kuitenkin.


Pohjalla on siis Classics Metallic lakka numero 13, tuollainen kaunis vihreään taittava kultainen metallilakka, joka oli laadultaankin todella hyvä. Peitti hyvin kahdella kerroksella, levittyi vaivattomasti eikä jättänyt jälkeensä kovin montaa raitaa, ja ne pienetkin katosivat päällilakkakerroksen alle. Toisena lakkana kuvioissa käytin Konadin helmiäismustaa leimauslakkaa, sillä Outi joskus blogissaan  kertoi, että nuo lakat olisivat parempia pilkutteluun kun eivät pahemmin veny kuivuessaan, ja tottahan se olikin. Hyvin toimi siis tässä tarkoituksessa.



Mitäs mieltä olette kynsistä?

18 kommenttia:

  1. Onpa hyvin onnistuneet, ja nostan hattua et oot jaksanu kaikki kynnet pilkutella! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos! :) Ei ne nyt niin superhyvin onnistuneet, mutta kun kaiken sen vaivan näin, oli nää pakko täälläkin esitellä :'D

      Poista
  2. Ihanat mahtavat! Mäkin haluaisin onnistua näissä:D josko lomalla uskaltaudun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja eipä nääkään nyt erityisen onnistuneet ole, mutta tässä koristelutyylissä on se kiva puoli, ettei yksittäisiä virheitä huomaa kovin herkästi etenkään, jos kuvio on kaikilla kynsillä... Eli rohkeasti vaan koittamaan! :)

      Poista
  3. Tosi hyvin oot onnistunu noissa! :)

    VastaaPoista
  4. Ompa ihana tuo väri! Jotenki kuninkaalliset kynnet. :D Ja hatunnosto sinne ku oot pilkutellu kaikkiin. Hienot kynnet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih joo, onhan ne aika kuninkaallisen oloiset :) Kiitos kehuista! <3

      Poista
  5. No on kyllä hienosti onnistuneet kynnet, vau! :) Itse en ole tätä tekniikkaa vielä uskaltautunut kokeilemaan, kun tiedän (noh, uskon), ettei se multa onnistuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, kiitos paljon! Ja ei tämä niin ihmeellinen tekniikka ole, dottari käteen vaan ja menoksi! ;)

      Poista
  6. Uskomattoman hienot kynnet, vauu!♥

    VastaaPoista
  7. sä teet kyllä mielettömän kauniita kynsiä!! tulin vastavierailulle tuolta loosefit-lifen puolelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos paljon! <3:) Kiva kun kävit :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥