tiistai 2. joulukuuta 2014

Violetti kimallepommi




Täytyypä tunnustaa, että kyllästyin jo kahdessa viikossa omiin luonnonkynsiini. Vaikka niin kovasti ajattelin kasvattelevani niitä vähintään vuoden loppuun saakka, niin näinpä vain pääsi käymään, että viime yönä rakensin pienet akryylijatkeet itselle... Olin vain niin kyllästynyt siihen jatkuvaan katkeiluun sekä siihen, kuinka tylsää lyhyitä kynsiä onkaan koristella! Nyt täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni. Nämä hieman pidemmät mantelit tuntuvat ja näyttävät jumalaisen ihanilta verrattuna äskeisiin omiin nysäkynsiini, että tuskin kovin äkkiä näistä luovun.

Lähikuva nimettömästä.

Rakensin kynnet siis kokonaan läpikuultavan vaaleanpunaisella akryylillä, kun en jaksanut alkaa väkertämään niistä mitenkään ihmeellisiä, kun kuitenkin lakkailen niitä jatkuvasti. Koristelut tein siis kokonaan kynsilakoilla valmiin kynnen päälle. 

Mielestäni näistä tuli todella kauniit, ja voisin vain tuijotella näitä koko päivän! Aluksi ajattelin, että tuo violetti glitter ei näytä ollenkaan hyvältä, mutta mitä enemmän näitä katselen, sitä enemmän näitä rakastan.


Kynsien pohjavärinä käytin Evelinen Happy Colours 602 -lakkaa, joka on siis tuommoinen vaalea nude. Tämän päälle mietin pitkään koristeluita, ja lopulta päädyin tekemään glitterliu'un Coral Las Vegasin Pinc Cadilacilla, joka on siis kirkaspohjainen lakka täynnä tuollaista pientä violettia hilehippua, ja toki seassa on jonkin verran hieman isompia hopeisia hexojakin. Tämän jälkeen asettelin vielä nimettömiin kasan erivärisiä ja kokoisia strasseja, ja viimeistelin kynnet Seppälän kirkkaalla lakalla. 

Sopiiko tällaiset kimallepommit tähän vuodenaikaan, vai toteutatteko itse mieluummin vähän hillitympiä kynsiä näin joulun alla?


~ Nena


26 kommenttia:

  1. Tuollaiset sopii ihan täydellisesti tähän vuodenaikaan! Nyt kaikkialla on muutenkin niin synkkää ja harmaata, että tuollaiset on kiva piriste päiviin! Upeat on! Itsekin jossain vaiheessa taiteilin paljon kynsiini kaikkea, mutta nyt se on täysin jäänyt :/ Ehkä jouluksi voisi jotenkin kynnet laittaa kivasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) <3 Ja laita toki jouluksi kynnet kuntoon :)

      Poista
  2. Kuinka upeat! Ihan täydelliset.. Tuollaiset ottaisin niin mielelläni omiin kynsiin ihan samantien :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat ! :) Harvoin itellä löytyy hillittyä ja jouluksi laitan punaa ja kultaa !
    Kiva blogi !
    http://www.lily.fi/blogit/nani-be-yourself/foil-nails-blue-silver

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jouluksi puna-kultainen on tottakai ihan must juttu, sitä ei voikaan kieltää :)

      Poista
  4. Oi oi oi oi, IHANAT! Sulla on niin ihania ja inspiroivia lakkauksia täällä, että nyt on ihan pakko jäädä vakituisesti lukemaan blogiasi :D Olen tähän mennessä silloin tällöin käynyt salaa ihailemassa, mutta nämä kyntöset viimeiseltään vakuuttivat minut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huijui miten sanottu, ihan tässä jo punastuu! Suuri kiitos kehuista, ja lämpimästi tervetuloa lueskelemaan! <3

      Poista
  5. Vautsi vau, aivan ihanat kynnet!♥ rakastan tuota kynnen muotoa ja koristeluja! sun kynsitaiteiluista saa kivaa inspistä kun itsekin kynsiä teen, geelillä kylläkin:) liityinkin blogisi lukijaksi:)

    http://wonderland--life.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Tervetuloa lueskelemaan :)

      Poista
  6. Uskomattoman ihanat kynnet! :) itellekin kelpais tollaset, koska omat kynnet katkeilee koko ajan ja sorrun myös helposti pureskelemaan kynsiäni.. :D

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kauniit <3 kimalletta tähän synkkyyteen saakin tulla:D ihanaa että nyt saatiin myös lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Täällä ei kyllä lunta näy :(

      Poista
  8. Mää tykkään näistä! Tosi hyvin passaa nude ja violetti yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja niin ne kyllä passaavatkin, vaikka aluksi olinkin skeptinen tämän väriyhdistelmän kanssa :)

      Poista
  9. Onpas räyheät ikimallepommit!
    Ehdotottomasti sopii kyllä mihin tahansa vuodenaikaan, jos ovat kantajansa näköiset. :)

    VastaaPoista
  10. Katselin pitkään postauksiasi ja osaat kyllä tehdä hienoja lakkauksia! :) Inspiroivia kuvia! Pitäisi itsekin alkaa panostamaan taas lakkauksien tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että sentään, kiitos! :') Tervetuloa lukijaksi, toivottavasti saat täältä jotain ideoita omiin kynsiisi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥