sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ensimmäinen yhteistyökumppani

Ovensa uudestaan avannut verkkokauppa Inkki Pinkki etsi vähän aikaa sitten yhteistyökumppaneita, ja kun tästä kuulin, kiinnostuin kovasti. Päätettyäni, että nyt olisin valmis tutustumaan yhteistyöpuuhiin, lähettelin heille viestiä asiasta. Vastaus tuli nopeasti, ja nyt onkin kuviot selvät. Blogillani on siis ensimmäinen yhteistyökumppani: verkkokauppa Inkki Pinkki.


Inkki Pinkki myy erilaisia kynsikoristeita jotka soveltuvat myös askarteluissa käytettäväksi. Laajasta ja edelleen laajentuvasta valikoimasta löytyy paljon erilaisia glittereitä, strasseja, helmiä, simpukkamurskaa, leimauslaattoja sun muuta ihanaa! Tämä on yhden sisukkaan naisen projekti, ja olenkin erittäin iloinen, että pääsen osaksi sitä.
Alla olevasta kuvasta löytyvällä koodilla saatte tammikuun ajan ilmaiset postikulut yli 10 euron tilauksista, ja senkin jälkeen postikulut ovat ilmaiset yli 30 euron tilauksissa. 



Kuvaa klikkaamalla* pääset vierailemaan verkkokaupassa, käykää ihmeessä tutustumassa! :)



Ensimmäinen yhteistyöpaketti saapuu luokseni helmikuussa, ja silloin palaillaan tähän asiaan, pysykääpä siis kuulolla!


* Linkki on teitä auttamassa, klikkaaminen ei hyödytä minua millään tavalla


14 kommenttia:

  1. Mahtavaa että sieki pääsit mukaan ja onnea ekasta yhteistyöstä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä tosi kiva päästä tähän :)

      Poista
  2. Paljon onnea :) Tosi kiva blogi sulla,jään kyllä lukemaan tuleviakin postauksia :) Tuu kattomaan minunkin uutta blogiani kynsimaailma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) tosi hassu sattuma, löysin sun blogin meinaan just vähän aiemmin tänään, ja kun en ehtiny sitä pidemmälle selaan niin pistin kirjanmerkkeihin. Huomenna varmasti katsonkin sitä tarkemmin :)

      Poista
  3. Onnittelut ja iso hali sulle!! ♥ Sen olet ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ja iso hali takaisin! <3 Tuli niin hyvä mieli tästä kommentista ettet usko! :)

      Poista
  4. ei vitsit vähän kiva juttu onnea ! :) <3

    VastaaPoista
  5. Selailin blogiasi ja täytyy sanoa, että oot tosi taitava laittaan kynsiä. Mäkin jaksoin joskus 2011-2012 vuosina tehdä geelikynsiä paljon, mutten kyllä ollut kovin taitava siinä. Tästä sais niin paljon inspiraatiota tehdä itselleen jotain, muttakun mulla on aina ihan lyhyet kynnet ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos! :) Ja hei, kyllä lyhyisiin kynsiinkin voi kehittää vaikka ja mitä, ja kun pidät ne aina lakattuina ja öljyät niitä säännöllisesti, niin kyllähän ne kasvaa :)

      Poista
    2. Mulla on sellainen paha tapa, stressaantuneena ajatuksissani revin kynsiäni ihan huomaamatta sitä. :( Muuten nää kyllä kasvais tosi paksuina.

      Poista
    3. Harmi :( Auttaiskohan jos alkaisit pitämään niitä aina lakattuina ja omaan silmään kauniina, niin niitä ei "raaskisi" repiä? Mulla ainakin kun kynsien laitto tuli osaksi elämää, ei kynsinauhoja enää pystynyt pureskelemaan vaikka ennen se olikin oma paha tapani :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥