perjantai 16. tammikuuta 2015

Nfu Oh!


Kahden kuukauden pakkomielle. Pakko saada. 

Kaksi kuukautta sitten näin Charming Nails -blogissa tämän postauksen, ja rakastuin. Mitä ovat nuo ihanat, ihanat lakat jotka kimaltelevat kilpaa auringon kanssa? Nuo hiutaleet, jotka ovat kaukana kaurapuurosta ja muistuttavat enemmänkin jotain taivaallista, ehkä avaruuden tähtipölyä? Kuka on se jumalallinen hahmo, joka on pyydystänyt tähtipölyn, ja pistänyt sen pulloon?


On sanomattakin selvää, että kaksi kuukautta sitten kun olin noin kuukauden verran kirjoittanut blogia, ja lakkakokoelmani oli muutenkin hävettävän pieni, oli ostoslistallani paljon muutakin, ja kun erityisen halpoja eivät tämän merkin lakat olleet, niin vaikka niitä välillä ihastelinkin eri verkkokaupoissa, en pystynyt tuhlaamaan niihin vaadittavaa summaa vaan jäin haaveilemaan. Mutta haaveeni kävivät toteen paljon aikaisemmin, kuin uskalsin odottaa!

Pari viikkoa sitten joku mainitsi jossain Facebookin ryhmässä, että Näytä Kyntesi -verkkokaupassa on tammikuun ajan kaikki puoleen hintaan. Ja kun alettiin puhumaan siitä, että Nfu Oh -lakkoja olisi tarjolla kyseisessä verkkokaupassa, en enää voinut itselleni mitään (onneksi niin!) vaan menin tarkastamaan tilanteen. Siellähän ne olivat, nuo mieleni valloittaneet kaunokaiset suorastaan häpeällisen halvoin hinnoin. 


NFU 44, NFU 48, NFU 39, NFU 56
 Nämä ihanaiset saapuivat luokseni pari päivää sitten pakattuina pahvilaatikkoon, yltäpäältä ohuen pölykerroksen peittäminä. Miten tällaiset ihanuudet voi edes jättää varastoon pölyttymään?

NFU 132, NFU 18, NFU 01, NFU Matte Top Coat
Mukaan tarttui myös kolme merkin mustaa, yksi nude, valkoinen ja mattapäällyslakka. Niidenkin hinnat olivat törkeän alhaiset, joten ei niitä voinut jättää ottamatta.

Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa + kerros NFU 44

Kaksi kerrosta O.P.I Kiss Me I'm Brazilian  / Nfu Oh mustaa + NFU 48 

Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa + NFU 39

Kaksi kerrosta Nfu Oh mustaa NFU 56
Siis katsokaa tuota kimallusta! Kaikki muut lakat olivat ehdottomia nappivalintoja, mutta numero 48 jäi hieman harmittamaan. En saanut sitä näyttäytymään kauniina minkään värin päällä, sillä lakan shimmer tuntuu peittävän opal -lastujen upeuden. 
Ehdottomasti mieleisimmät näistä ovat numerot 44 sekä 39, ja nyt mietinkin jo kuumeisesti, että millaiset lakkaukset nämä kaunottaret ansaitsevatkaan.



Pidätkö Nfu Oh Opal -sarjan lakoista? Mikä on sinun suosikkisi? 






24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia! Itsekin pidän näistä, ihme kyllä :)

      Poista
  2. Nätit kynnet ja kauniita lakkoja

    VastaaPoista
  3. Nfu Oh -hurmosta havaittavissa.. melko mittavaa jopa! :D :D Nuo flakie/opal lakat merkiltä on kyllä aivan ihania, mä oon todennut että itselleni riittää kuitenkin mun nykyiset olikohan-niitä-kolme kappaletta. Suosikkini on ulkomuistista sanottuna se violetti, numero 51, joka on vähän samankaltainen kuin Color Clubin vielä intensiivisempi The Uptown...♡
    Näistä sun en osaa kyl valita suosikkia 44, 48 ja 56 välillä.. Turkoosi ois kyllä lempiväriäni, mutta tossa 44:ssa on niin ihanat ruskan sävyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niin taitaa olla :D Numeroa 51 ei Näytä Kyntesi -verkkokaupasta enää löytynyt, mutta kyseisestä lakasta myöskin innostuin swatcheja selatessa... Onneksi se löytyy Mi Nailsilta, pitänee hommata se sieltä piakkoin :) The Uptown kuulostaa myös kiinnostavalta nyt kun sanoit, pitäisiköhän katsella siitäkin swatcheja... Jos siis uskallan, en tiedä onko järin viisasta jos flakie-lakat täyttää koko kodin :D

      Poista
  4. 48 mun mieleen, ku siinä ei oo nuita lastuja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, on siinäkin niitä, pitää vain tihrustaa tarkemmin... :D

      Poista
  5. Aivan ihania kaikki :) ja minähän se olin joka mainitsi siitä että kaikki on puoleen hintaan ;DD eli kaksin kerroin voit kiittää minua ihanista Nufu lakoistasi ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vautsi, kiitos sitten todella! Oot ihan mun pelastava enkeli, näytät mitä mä tarviin ja haluan ennen kuin mulla on edes mitään hajua siitä <3

      Poista
  6. Onpa ihanan näköisiä lakkoja! Toi vikan kuvan vihreemusta on kyllä ehdoton suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Vikan kuvan lakka tosin on ihan vihreä flakielakka kirkkaalla pohjalla, mutta pohjalla on kaksi kerrosta mustaa ja siitä tulee tuo vihreämusta vaikutelma. Pahoittelut epäselkeydestä, lisäsin tarkennuksen nyt postaukseenkin :)

      Poista
  7. voi vitsi! Täällä onnibussissa kökkiessäni mulla onkin hyvin aikaa katsoa jos jokin noista kaunokaisista pääsisi munkin hyllyyn :) tosi upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa hienoo! Mites bussireissu muuten sujui? 😊

      Poista
    2. menihän se siinä juoruillessa :D pitkä oli mutta ehtipä ainakin vaan olla! Puhelin meinas kuolla ja siinä vaiheessa iski epätoivo, enkä osannu käyttää vessan hanaa mutta kyllä kaikki onneks järjesty :D Huomenna uusiks jee :'D

      Poista
    3. Onneks järjesty! Tsemppiä seuraavalle matkalle :)

      Poista
  8. Ihania! Yritin kynsilakkahimoissani googlettaa verkkokauppaa, mutten löytänyt :( Voisitko heittää linkkiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et vielä löytänyt, niin tässä: http://www.entitybeauty.fi/kauppa/index.php?tuoteryhmat=1 😊 hyviä shoppailuhetkiä! <3

      Poista
  9. Wow, aivan upeita sävyjä! Näitä on ehkäpä pakko saada! Eniten kiinnostaa ehdottomasti tuo oranssi.

    Kiva blogi sinulla, klikkailin itseni lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo! Ja nyt kannattaakin tilata, kun halvalla lähtevät ;)

      Kiitos vielä kehuista ja tervetuloa lueskelemaan :)

      Poista
  10. Hih, mullekin tuli tuolta nuo samat flakiet! :D Ja "pari" muutakin lakkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, sen yhden mä sun blogista jo bongasinkin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥