sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tule jo kesä!


Tähän aikaan vuodesta alan aina armottomasti haaveilemaan kesästä. Joulut ja uudet vuodet on jo vietetty, ja silti ulkona sen kuin pakkanen vain kiristyy. En tykkää yhtään. Olen jo avautunut asiasta tänäkin vuonna usealle ihmiselle, ja mies on saanut kuunnella juttujani kesän saapumisesta varmasti jo kyllästymiseen asti. 

Talvi on okei aina siihen asti, kunnes tuntuu ettei se lopu koskaan. Etenkin tällaisena vuonna, kun vuorotellen lumet sulaa pois ja aurinko paista lämpöisenä, ja sitten taas hetken päästä pakkanen lähestyy kahtakymmentä astetta eikä ulkona voi edes hengittää kärsimättä... Se on julmaa, sillä minulla ainakin kohoaa mieli aina kun lumet sulaa, ja aina jaksan toivoa, että nyt se kesä tulee, kunnes tuo toivo riistetään minulta ja joudun taas kärsimään hypotermiasta bussipysäkillä - no ei nyt sentään, mutta olisi se kesä silti tervetullut.



Nyt halusinkin sitten jotain kesäistä kynsille, josko se lämpö vaikka tulisi nopeammin, kun sitä vähän maanittelee. Niinpä lakkasin ensin etusormeen, keskisormeen ja pikkurilliin kerrokset Rimmelin 297 Show Offia, joka on herkullisen kirkas pinkki creme. Tämän päälle lakkasin samoihin kynsiin kerrokset Flormarin Holographic -sarjan lakalla numero 809. Tämä on scattered hololakka hyvin kevyellä holoefektillä, jota en nyt saanut ollenkaan esiintymään kuvissa kun aurinko ei oikein paista, eikä holoefekti tykkää sisäkuvista. No, kaunis lakka kuitenkin! Nimettömiin ja peukaloihin asettelin koko kynnen ruusudecalit, jotka ovat olleet kaapissa iät ja ajat enkä harmikseni muista mistä nämä ovat tulleet. Ne olivat nimittäin ihania! Pystyi liikuttelemaan kynnellä vielä pitkään asettamien jälkeen, ja kun vähän paineli sieltä sun täältä, asettui hyvin kohdilleen. Muihin kynsiin lisäsin vielä parit siniset niitit uudesta Ebayn kautta tilatusta niittikiekostani hieman yhdistämään kynsien värimaailmoja.


Tein muuten eilen taas tilauksen Kosmetiks4lessille, jonka jälkeen iski pieni ahdistus siitä, kuinka paljon olen ostellut kaikkea lyhyen ajan sisällä. Niinpä päätin pitää pientä taukoa, enkä siis ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon osta mitään kynsiin liittyvää, vaikka toki yritänkin olla koko helmikuun ostelematta. Annan itselleni kuitenkin luvan ostaa seuraavia tuotteita, jos ne pääsevät loppumaan: kynsilakanpoistoaine, aluslakka, päällyslakka, käsirasva. Kaikesta muusta koitan pitää näppini erossa, katsotaanpa siis, että onnistunko yhtä hyvin kuin Malle omassa Kynsilakkatipaton Tammikuu -haasteessaan!


Leppoisaa sunnuntaita kaikille,



30 kommenttia:

  1. Ihanan näköiset, erityisesti nuo kukkakynnet! =) Mulla on myös ihan hirveä kesän odotus meneillään. Yleensä en oo ihan näin paljoa kesää kaivannut, mutta nyt on kauhea ikävä sitä lämpöä ja valoisia kesäiltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja hyvä tietää, etten ole ainoa, joka jo kipeästi kaipaisi kesää :)

      Poista
  2. Nää on tosi kivat kynnet (: mä oon yrittäny ettiä noita Flormarin holo lakkoja vaikka kuinka kauan mut mistään en oo löytäny :(
    ___
    http://timanttejakynsilla.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :) Harmi ettet oo löytänyt, mä sain omat pari kappalettani yhden kirppispaketin mukana, kannattaa ehkä huudella näiden perään Facebookin lakkakirppiksellä :)

      Poista
  3. Upeat nuo decalit ja todella hyvät värisävyt näissä kynsissä. Tekisi mieli heti matkia, hihii! Miten mä en ole saanut hankittua kokokynnen ruusudecaleja vieläkään? Eikö olekin ällöttävä se tunne, kun tajuaa, että kortin vingutus ei tahdo laantua millään? Hitsi kun on kiva katsoa luottokorttilaskua, kun se ei ole täynnä kynsilakkoja :). Yritän pysyä kohtuudessa tästä eteenpäinkin (yritän)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos paljon! <3 Ja matkipa ihmeessä :)
      Ja on kyllä, ihan kamala tunne! Ahdistaa niin paljon, kun päivittäin tulee mieleen kamalasti kaikkea mitä on "pakko" saada, ja rahat vaan katoaa :/ Nyt kyllä otan susta niin mallia ja pistän nää shoppailut kuriin! Oon tosi ylpee susta kun oot onnistunu tässä niin hyvin, toivottavasti saan kohta olla ylpee itestäkin :)

      Poista
  4. Nää on aivan ihanat kynnet! En tiedä miksi, mutta mulle tulee näistä mieleen lavatanssit :) oikein kesäiset kynnet siis ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, oi että kiitos! <3 Hyvä, että muistuttavat kesästä, niin oli tosiaan tarkoituskin :)

      Poista
  5. Nämä on kyllä todella kauniit. <3 Tykkään tosi paljon ! Ja täälläkin jo odotellaan kesää kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! <3 Toivottavasti alkaisi jo pian lämpenemään :)

      Poista
  6. Nämä on tosi kauniit. :) Ihana tuo holo ja nuo ruusu siirtikset on tosi kauniit! Pitäis tilailla nuita decaleita lisää.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Itsekin tykkään noista decaleista :)

      Poista
  7. Voi vitsit miten herkulliset! Oot sä kyllä taitava ei muuta voi sanoa ♥_♥

    VastaaPoista
  8. Ihanan romanttinen lakkaus. Kaunis!

    VastaaPoista
  9. kauniit decalit ! <3 Haluisitko tehdä jostain itse tehdystä kynsikuvioinnista tutoriaalia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja pari olenkin tehnyt, toinen eli lumihiutaletutoriaali on täällä > http://nenasofias.blogspot.com/2014/11/lumihiutaletutoriaali.html ja toinen eli pantterikuositutoriaali on täällä > http://nenasofias.blogspot.com/2014/11/pantterikuositutoriaali.html

      Ajatuksissa olisikin kyllä tehdä taas kohta joku, mutta sitä pitää vielä vähän suunnitella :)

      Poista
  10. Ihanan näköset! Osaat tehä tosi hyvin kynsii koristuksii :-)

    VastaaPoista
  11. Nää on niin fressin kesäiset, että tulen tännekkin etsintäkuuluttamaan kesää, tuu jo! Pitää mennä kaivelemaan lodjuja onkohan mulla koko kynnen kuvatuksia, mäki tahon, nää on hienot!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥