perjantai 9. tammikuuta 2015

Uusia ihanuuksia

Tervehdys!

Aluksi haluaisin pahoitella hiljaisuutta täällä blogin puolella, ja hieman kertoa menneistä viikoistani. Niinkuin jo tiesittekin, kävimme mieheni kanssa Virossa 22.12.14-02.01.2015 juhlimassa pyhiä ja muuten vaan pyörimässä. Tuolla reissulla tuli tosiaan vietettyä joulua miehen mummolassa ja uutta vuotta kavereiden kesken, ja toisen päivän aamuna kello 08.00 lähti laiva takaisin Suomeen. Kukaan ei varmaan siis minua siitä syytä, että tuolla aikavälillä en paljoa ehtinyt blogin puolella hääriä.

Suomeen saavuttuamme viikonloppu meni palautumisen merkeissä, mutta heti maanantai-aamuna lähdimme Onnibussilla Tampereelle omien sukulaisteni luokse. Yötä olimme siskoni luona ja seuraavana iltana, eli tiistaina, palasimme kotiin. Bussi pysähtyi kello 23.50 Kiasmalle ja sieltä seikkailimme julkisilla kohti omaa asuntoa nukkumaan. Aamulla oli aikainen herätys, sillä minulla oli jälleen korvalääkäri Helsingin puolella, jossa taas yksi täti vilkaisi vasenta korvaani osaamatta sanoa lähes ollenkaan, mikä sitä voisi vaivata. Tietokonekuvaus korvalle varattiin helmikuun 17. päivä, silloin ehkä selviää enemmän siitä asiasta.

Eilen olikin pitkästä aikaa vähän ylimääräistä aikaa ajotunnin jälkeen, joten kuvasin teitä varten kokoelmaani saapuneita matkalaisia, ja illalla jopa vähän lakkasin kynsiäkin, kun olin lähes viikon ollut samoilla yksivärisillä lakkauksilla. Todistusaineistoa siitä postauksen lopussa!



Joululahjaksi saamastani Paypal-rahasta tilasin heti ensimmäisenä kaikkea kivaa Kosmetik4lessiltä. Yllä näkyy Essencen lakkoja vasemmalta oikealle seuraavasti: 02 Everybody Salsa, 10 Glorious Aquarius, 15 Underwater Love, 04 Life is a Beach. Ensimmäisenä mainittu on pastellimainen ruohonvihreä creme, josta olen lukenut hyviä arvosteluja. Tämä on ilmeisesti hyvin läheisesti Essien Mojito Madnessia muistuttava lakka, eli jos olette haaveilleet kyseisestä kaverista, kannattaa ehkä tätäkin harkita. Peittävyydestä ja muunlaisesta toimivuudesta en osaa vielä sanoa sanaakaan, kun kynsille tämä ei ole päässyt. Kauniilta näyttää pullossa kuitenkin, ja jostain syystä odotan siltä suuria!

10 Glorious Aquarius, 15 Underwater Love, 04 Life is a Beach

Yllä tarkemmat kuvat kolmesta viimeksi mainitusta lakasta pullon kyljestä kuvattuna. Näistä ensimmäinen on upea glittertopperi kirkkaalla pohjalla, jossa uiskentelee isompia sinisiä ja oransseja hexoja, hieman pienempiä vihertäviä sekä vielä pienempää kaikissa sateenkaaren väreissä heijastavaa holohippusta. Tähän rakastuin saman tien, ja ehdinkin jo testaamaan sitä omille kynsilleni. Siitä siis lisää myöhemmin. 

Seuraava lakka on numero 15, Underwater Love, jota myöskin jo ehdin testaamaan, ja kerron siitä tarkemmin sitten kun kyseiset kynnet esittelen. Kyseessä kuitenkin ihanan turkoosin sävyinen lakka kahden kokoisilla turkooseilla hexoilla, jolla saa kauniit kynnet käyttämällä sitä esim. valkoisen päälle yhden kerroksen topperin tapaan, tai kerrostamalla sitä itsensä päälle upean tekstuuriefektin aikaan saamiseksi. Jälkimmäisellä tavalla järkyttävän kaunis.

Kolmatta en ole ehtinyt vielä testaamaan, mutta kerrottakoon, että kyseessä on melko tavallisen oloinen kultainen hiekkalakka. Myöhemmin tarkempaa juttua tästäkin.



Tilaukseen tarttui myös kolme Colour & go sarjan hiekkalakkaa, hopeinen, marjapuuronvärinen ja vaalea nude. Näitä en ole vielä ehtinyt kuin vasta hypistelemään, mutta kerron kyllä lisää näistäkin, kunhan ehdin testaamaan. Alla taas tarkempaa kuvaa pullon läpi napsittuna.

183 Be My Lucky Star, 182 Hello Rosy, 163 Hey, Nude!


Mukaan lähti myös Essencen pikakuivattavat tipat ja aivan ihana kiivin ja tumman suklaan tuoksuinen käsirasva! Tätä käyttäessä pitää varoa, sillä se aiheuttaa vastustamatonta suklaanhimoa ;)


Leticia Well: 457 & 254, Orlyn mini Razzmatazz, Gosh 585 Bright Passion, Hot Looks 24 Shameless, L´oreal Paris 600

Muistatte ehkä, että voitin taannoin Korkokengissä blogin synttäriarvonnasta kasan "kierrätyslakkoja"? Näistä vilautin jo yhden kuvan aikaisemminkin, kun olivat vielä sievästi puuropaketissansa, ja heitin ilmoille kutkuttavan kysymyksen, että montakohan kynsilakkaa mahtaakaan mahtua puuropakettiin? Hyvin pakattuna 21 kappaletta ja onnittelulappu. Kiitos vielä kerran Niniane!

Dermosil Summer Glow, Make Up Store Ester, Orly mini Green with Envy, Sinful Colors 203 Agaci, Trind CC107,  Miss Selene 214, Creative 413 Sour Apple, Perfect Nail Polish nimetön, Tiger 01

Wild & Mild Color Change 05 Pixie Kiss, Golden Rose Jolly Jewels 110,  Lumene Natural Code 09 Live it Up, China Glaze Desert Sun, Golden Rose Jolly Jewels 105, Wild & Mild Color Change 09 Wolfsbane Powder


Lopuksi vielä yksi kuva yksivärisistä, epäsiisteistä kynsistäni eiliseltä. Kynsillä varmaan sata kerrosta Seppälän Nailsin vaaleanpunaista nimetöntä lakkaa, jonka kuivumista odoteltuani en edes ehtinyt lakkauksen rajoja siistiä. Tuo Nailsin lakka on ihan hirveää levitettävää, mutta plussat se saa kestävyydestä. Sunnuntaina lakkasin ja torstaina näytti kuvanmukaiselta. Hädin tuskin edes kärkikulumaa! (Toki Seche oli suojaamassa.)



Huomenna palaillaan asiaan sitten kynsien merkeissä, ihanaa perjantai-iltaa kaikille!




26 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja voittopottikin hyvä saalis

    VastaaPoista
  2. Kaikenlaista! :) Sinful Colorsin Agaci jää kiinnostamaan äkkiseltään että miltä näyttää tarkemmin ottaen..?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan simppeli kirkas topperi, josta löytyy pientä holoefektillä varustettua hilettä :)

      Poista
  3. Ihania ostoksia! Mulla on tuo essencen marjapuurolakka, se on ihan kiva. Mukavan paljo sait palkinnosta lakkoja. Mää haluan kyllä nuo Jolly Jewelsit nähdä joskus sun kynsilläs, oon ihan hulluna niihin, mutta saako niitä enää mistään? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti esittelen Jolly Jewelsit! Mulle on kanssa iskenyt äkkiseltään niihin himo, mutten osaa kyllä sanoa löytääkö niitä enää mistään. Malle (BunnyTailNails) taisi mainita tilanneensa jostain vielä viime vuoden aikana niitä, käypä kysymässä siltä? :)

      Poista
    2. Täältä löytyy Jolly Jewelsejä ja luotettava kauppa. Ostaminen on hieman kikkavitonen mutta siihen löytyy yksityiskohtainen ohje netistä, jota seuraamalla minäkin onnistuin :).

      http://beautycosmetic.biz/golden-rose-golden-rose-jolly-jewels-nail-polish-p-8434.html?osCsid=18c6a80bf3f0ff3c79cf352d16cbb324&currency=EUR

      Poista
    3. Hei vitsit, kiitos munkin puolesta! Ajattelin tässä itsekin lähteä kyselemään tuota sulta, mutta sähän ehditkin ensin :)

      Poista
  4. Nameja ostoksia ja nami puuropaketin sisältö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Mietipä, jos joku kerta kaupan puuropaketista hyppäisikin tuollainen lakkakasa kaurahiutaleiden sijaan esille, heh :D

      Poista
  5. Mullakin tuli tänään Kosmetik4lessin tilaus!! Mäkin tilasin tuon Everybody Salsan ja kiivisuklaa rasvan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, hauska sattuma! :) Varo ettet syö sormiasi sen rasvan kanssa, tuoksu on todella suklainen :D

      Poista
  6. apuaaaa, miten paljon ihania lakkoja ! Kiva nähä mitä oot saanut seuraavaks aikaan ! :P

    VastaaPoista
  7. Mäkin haluun tällaista aamupuuroa! Viimeaikoina on katukuvassa näkynyt mainos "puuro ei ole enää entisensä" ja tässä tapauksessa lause pitäisi erityisen hyvin paikkansa :). Heti bongasin jonkun ihanan Goshin holotikkulakan joukosta. Nuo Color&Go-valinnat ovat ainakin osuneet nappiin. Itselläni on ne kaikki ja tykkään ihan simona. Lakkailen tässä juuri Essencen lakalla ja ai, että tämä suti on hyvä. Lorkulla lurahti heti kynsinauhoille mutta ei Essencellä vaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo, kyllä pitää tuo mainoslause paikkansa, ainakin täällä päin :'D tuo Goshin tikkuhileunelma onkin aivan ihana, sitä tässä jo testailinkin uuden vuoden lakkauksissa, vaikkei se silloin päässyt ihan ansaitsemallaan tavalla esille, eli pitänee keksiä joku toinenkin lakkaus sille :) Ja on ne Essencen sudit vaan tosi kätevät, ainakin mitä parin lakan perusteella voi sanoa. Mutta siististi sai kynsilakat sinne minne pitikin, mikä ei ihan mikään vakio ole :/

      Poista
  8. Kivoja ostoksia :) Pakko kysyä oliks onnibusissa tunkkanen/ummehtunut ilma, itellä 6,5h edessä sellaisessa viikon päästä :D Ja vessat, pystykö niitä käyttämään? x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ilmassa ei mun mielestä ollut mitään vikaa, mutta bussin kerrokset olivat aika matalat, kun ne on niitä 2-kerroksisia. Vessaa en itse käyttänyt, mutta miehen kertoman mukaan oli Todella matala ja ahdas, mutta ei ilmeisesti mitenkään erityisen epäsiisti. Tsemppiä reissulle, nuo Onnibussit ei ilmeisesti turhia pysähdyksiä tee, joten istuinlihakset saattaa puutua mutta etköhän sä muuten selviä! :)

      Poista
    2. Kiitti :) vähän jännittää toi matka

      Poista
  9. Ooh, miten kivoja ostoksia ja kiva palkintoläjäkin! :)

    VastaaPoista
  10. Vau, mikä palkinto saalis ja ihania on myös ostokset. Noissa riittää lakkailtavaa :)

    VastaaPoista
  11. Paljon kaikkia hienoja lakkoja :) ja vitsit mikä palkinto!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥