torstai 12. helmikuuta 2015

#ablecs15 Week 1: Something other than pink


Heippa ihanat!

Olen ollut pari viimeistä päivää toivottoman päänsäryn + selkäkivun yhdistelmän kourissa, ja voitte varmasti kuvitella että tietokone ei ole ollut se ensimmäinen paikka missä olisin tahtonut aikaani viettää. Siksi en siis ole pariin päivään postaillut, ja jopa testaamattomien tekniikoiden tiistain postaus siirtyi ensi viikkoon. Tämä lienee täysin anteeksi annettavissa?

Kynsiä olen kuitenkin lakkaillut, tietysti, ja tässä olisikin esillä ensimmäiset ablecs15 -haastekynteni, lisää kyseisestä haasteesta voit lukea Katjamarian, Mirkan ja Annien blogeista, allaolevasta kuvasta löytyy tosin kaikki aiheet tuleville 16 viikolle.


Tällä viikolla tosiaan lähdin ensin liikkeelle otsikosta "Something other than pink" ja tähän aiheeseen luonnollinen valinta itselleni on sinivihreän sävyt. Kynsille tuli siis valittua pohjaväriksi Essencen Kiss me, Freddy jota lakkasin kaksi kerrosta, mutta kolmas olisi ollut tarpeen. Noh, aikaa ei ollut joten kärjet jäivät hiukkasen läpikuultaviksi. 
Päälle lakkasin nimettömiin kaksi kerrosta saman merkin Glorious Aquarius glittertopperia, ja muihin kynsiin tuputtelin sitä pumpulipuikolla sivuihin. 



Inkki Pinkiltä saapui sopivasti näitä kynsiä ajatellen yhteistyöpaketti postissa, josta paljastui sinisiä lehtistrasseja ja pinkkejä/oransseja salmiakkihileitä, joista jälkimmäisistä kerron lisää myöhemmin. 
Näihin kynsiin halusin kuitenkin käyttää noita sävymaailmaan sopivia strasseja, joita asettelinkin nimettömiin kukkasen muotoon. Keskelle bongasin omista varastoistasi vastaavan sävyisen pyöreän strassin, ja kukkaset oli valmiit. Idean olen saanut monissa blogeissa näkyneistä vastaavanlaisista kukista joita on tehty salmiakkihileillä, ja ellen väärin muista, jossain taisi olla jotain samankaltaista strasseillakin tehtynä, mutten ole yhtään varma että missä... Oma ideani tämä ei kuitenkaan ollut.

Strasseissa ei ollut mitään erityistä vikaa, ne olivat kauniita ja melko kiiltäviäkin, mutta testatessani ne harmiksi sulivat päällyslakkani vaikutuksesta hieman (Essencen Quick dry) niinkuin näillä yleensä on tapana. Jätin siis päällyslakkakerroksen laittamatta näiden kiinnityksen jälkeen, mutta hyvin ne kuitenkin pysyivät paikoillaan kun ne painoi tarpeeksi tiukasti märkään päällyslakkaan kiinni.

Nämä kynnet olivat todella mieluisat niin värimaailmaltaan ja koristeluiltaan, mutta harmikseni kauneus ei ihan välittynyt kuviin asti. Tuijottelukategoriaan tämän lakkauksen kuitenkin lykkäisin!




// These nails I made (again) for one nail art challenge, this one is called The Finnish(able) nail art challenge spring 2015, and you can read more about it from Katjamaria's, Mirka's and Annie's blogs. 



As a base color I used two coats of Essence's Kiss me, Freddy nail polish, and if I'd had the time I would added third one. It didn't bother me too much so I went with only two coats and after that added some sparkle from Essence's glitter top coat called Glorious Aquarius. Then I made that pretty rhinestone flower with those blue leaf shaped plastic rhinestones. I didn't apply top coat after those rhinestones because they melt if you do that, but they stayed on there pretty well without that too. 

These nails were really nice, I loved the color combination and that sparkle. They were really easy to do too so that was nice. What do you think, are they pretty?




Hot or not?




*** Strassit saatu yhteistyön merkeissä, en hyödy linkkien klikkailusta // rhinestones were sent for review, links are just for helping you, I don't benefit anything if you click them

16 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kynnet! Tykkään tosi paljon tosta kukasta se on niin nätti! :)

    VastaaPoista
  2. Upeat ja jotenkin merenneitomaiset kynnet :). Tuo koristeiden sulaminen on niin ärsyttävää varsinkin jos on nähnyt kamalan vaivan ja sitten päällyslakkavaiheessa koko homma menee pilaalle. Sulle sopii tällaiset merelliset värit hyvin <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Malle! <3 Tämmöiset merelliset sävyt onkin itselle niitä mieluisimpia, ja niillä on jotenkin helpointa toteuttaa jotain hienoa :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oi eikä, tuhannesti kiitoksia Roosa! <3 :')

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥