torstai 19. helmikuuta 2015

I took my brains out of the box


Jo yli kuukausi sitten kävin ostamassa Ginasta ihanan limettiin taittavan pastellivihreän lakan, ja tähän asti se oli maannut syvässä talvihorroksessa yhdessä kevätinspiraationi kanssa testaamattomien laatikon pimeässä nurkassa.

Nyt eräänä aurinkoisena päivänä se iski minuun: kevät on tulossa. Aurinko paistaa aamuisin ja jokainen päivä on keskimäärin viisi minuuttia pidempi kuin edellinen. Oli aika napata kevätaivot narikasta ja samalla tartuinkin Peariin.


Pear sai kaverikseen vajaa kuukausi sitten kotiutuneen Essencen ihanan keltaisen cremen, Love is In the airin. Lakkasin siis ensin Love is in the airia kaksi kerrosta keskisormeen ja nimettömään, ja muihin sormiin sudin kolme kerrosta Pearia. Pear on sävyltänsä hyvin kaunis, aavistuksen shimmerinen vaaleanvihreä lakka. Se taittaa voimakkaasti keltaiseen ja näin ollen sopi hyvin kaveriksi pastellisen keltaiselle Love is in the airille. Kolmanneksi lakaksi otin Nufun valkoisen, jolla tein raitoja teippien avulla Pear-kynsiin, ja pilkuttelin muutamat pisteet keltaisiin kynsiin. Valkoisten pisteiden keskelle tein vielä hieman pienemmät pilkut Pearilla, vaikka kuvissa näyttääkin erehdyttävästi siltä että sisemmät pilkut olisi tehty keltaisella. Noh jaa, nyt te tiedätte totuuden.


Muutamat koristeet lisäsin vielä O.P.I:n I Snow You Love Me -lakasta, ja keväiset kynnet olivat valmiit. Vaikkeivat värisävyt olekaan ehkä niin kovasti oman tyyliseni, pidin kynsistä silti kovasti. Jotenkin niistä tuli mieleen Disneyn prinsessat, ja koska Prinsessa -lehti oli vielä kymmenen vuotta sitten mielestäni paras lehti maailmassa, en voinut nähdä näissä kynsissä mitään pahaa vieläkään.



Onko teillä jo kevättä rinnassa?


// At one beautiful sunny day I finally picked up my Pear (and brains too, because they do love to sleep all winter and they woke up because of the sun) from a box where all my untested polishes live. This pretty light green I bought from Gina Tricot, and thought that Essence's yellow creme Love is in the air would be great pair with it. As a third polish I used Nfu Oh's white and with that I made those stripes and dots. After I made those few white dots i made those smaller ones on top of the first ones with Pear, that light green shimmer polish.


Finally I added some sparkle from O.P.I's I Snow You Love me and nails were done. I really loved this manicure even thought the colors are not really my favorite ones.





32 kommenttia:

  1. Oioi täällä yksi joka on hullaantunut keltaiseen! Ihan täydelliset, vaikka pidän glitteristä ja kimalteesta niin näihin ihastuin kyllä täysin. Nousi yhdeksi suosikiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, suuri kiitos! Kiva että tykkäät :)

      Poista
  2. Nää on upeat! Pitäiskö lakata keltaisella? Vai kuitenkin mustalla? Mä en ole yhtään valoihminen ja odottelen jo innolla syksyä ja pimeneviä iltoja. Jostain syystä valo aiheuttaa mulla kaamosmasennusta vastaavan reaktion. Olin tänään aivan innoissani, kun aurinko ei alkanutkaan paistaa aamulla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsiläinen, kiitos! <3 Ja hoh, kummallista! Minä olen todella valonkaipuinen ihminen itse, ja pitkä talvi kyllä vie kaikki voimavarani hetkessä. Kesäisin sen sijaan tunnen olevani elossa :)

      Poista
  3. Oi, nää on nätit ja niin tulee vaan kevät näistä mieleen etten malta sen tulevan ! Toki talvikin olisi saanut olla täällä ensin kunnollinen. :D
    Joka lakkauskerta tekisi mieli tarttua pastellisiin lakkoihin jotka huutavat kevättä, mutta mullakin niin paljon kokeilemattomia ja paljon tummia sävyjä, että oikein ahdistaa välillä. Pitää löytää se kultainen keskitie asiaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jenni! <3 Ja tuo on kyllä totta, että nyt tekisi jatkuvasti mieli lakkailla jollain hempeillä väreillä :D Mutta koitapa etsiä kultainen keskitiesi :)

      Poista
  4. Hämmennyin kun en millään löytänyt tuolta lakkauksesta pearin väristä mutta kai se on toi keltainen joka hämää :D kaiken kaikkiaan tykkään näistä kynsistä pilkkuineen ja raitoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no kyllähän se siellä on etusormessa, peukalossa ja pikkurillissä valkoisen vierellä :) Mutta kiitos paljon kehuista! <3

      Poista
  5. Tosi kivat :) Ite en oo kovin keltaisen ystävä,mutta noi on kyllä kivan näköiset :)
    Kynsimaailma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) <3 Itsekään en niin erityisesti keltaisesta pidä, mutta näissä kynsissä se osoittautui ihan hyväksi värivalinnaksi :)

      Poista
  6. Tosi nätit kynnet! :) mä muistan myös Prinsessa-lehden! Onkohan sitä enää olemassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja onhan se vielä, miehen pikkusisko sitä tykkää lukea :)

      Poista
  7. Tosi kaunis lakkaus! Täytyy kyllä vähän matkia jossain kohtaa tota nimettömän ja keskisormen koristelua ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos! :) <3 Ja matkipa ihmeessä :)

      Poista
  8. Tosi upeat! Keltainen väri iskee vielä nyt niin lujaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasmina! :) Keltainen kyllä kuuluu kevääseen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥