keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Oh, so bright!


Saatiin parin viikon takaisesta miitistä testattavaksi pari Avonin Gel finish -sarjan lakkaa testattavaksi, ja ajattelin tämän ihanan keltaisen yhdistääkin #ablecs15 -haasteen teemaan "Oh so bright". Onhan keltainen nyt kuitenkin kirkas väri, ainakin tällainen sitruunainen puhdas keltainen, joten ilmeisen hyvin sopii tällainen lakka tähän teemaan käytettäväksi.


Avonin Gel Finish -lakoilta luvataan yhden kerroksen peittävyyttä ja pitkää kestoa. No, kynsilläni kerroksia (muualla kuin nimettömässä) on kaksi paksua, ja sekin riitti juuri ja juuri. Ja mitä kestoon tulee, lakkaa lohkesi toisen käden peukalon kynneltä melkoinen pala jo toisena päivänä lakkaamisesta, eli se siitäkin ilosta sitten. 

Kaunishan tämä yksilö kyllä on. Sävy on itseäni miellyttävä, ja etenkin kultainen shimmer seassa saa minut tykkäämään tästä lakasta kovasti. Ikävä kyllä shimmer ei näissä kuvissa hirveästi esiinny sillä parhaiten se näyttäytyy auringon valossa. Levittyvyys lakalla oli kuitenkin hyvä, eikä kuivumisajassakaan ollut valittamista joten ihanan sävynsä ja äsken mainittujen ominaisuuksiensa vuoksi pidän tämän kaunokaisen varmasti kokoelmassani.

Gel finish -lakkoja voi tilata Avonilta, ja ne ovatkin juuri nyt tarjouksessa 5, 95 €.

Nimettömistä löytyy yksi kerros Limoncelloa ja yksi kerros Konadin tekstuurilakkaa Pastel Yellowia. Kyseinen ihanuus on Cearsshopista pilkkahintaan ostettu, sillä se nyt oli pakko saada koska A) merkin tekstuurit kiinnosti ja B) koska keltainen. Kyseinen sokerilakka olikin aivan ihastuttava, sillä se peitti hyvin, kuivui huippunopeasti ja pintakin jäi juuri sopivan rouheaksi ja kimaltavaksi. Tykkäsin hirmuisesti! 

Koristelut leimailin XL 48-leimauslaatasta Konadin valkoisella leimauslakalla, käyttäen löllöstamperia. Hurjan hyvin onnistuin mielestäni siinäkin tällä kertaa, vaikka toki pari reikää sieltä löytyykin. Lopuksi lisäsin leimatuille kynsille vielä helmiäiskukkaset koristeeksi, ne kiinnitin pikakuivattajalla.
Nyt alkaa muuten lakkailu taas innostamaan, eikä kynsi-inspiraation puutteesta ole enää tietoakaan, jeij!



Mitäs tykkäätte tästä lakkauksesta? Entä mitäs mieltä te olette keltaisista lakoista? Oma keltaisten kokoelmani senkuin kasvaa kasvamistaan....





*** Avonin lakka saatu miitistä

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Testaamattomien tekniikoiden tiistai -haaste

Vuodenvaihteessa aloin kiinnittämään huomiota siihen, että minulla on järjetön määrä erilaisia koristelutekniikoita testaamatta, joiden testailusta ei tuntunut tulevan mitään. Sitä pohdittuani lähdin suunnittelemaan haastetta, jossa saisin helposti kokeiltua montaa eri tekniikkaa järjestelmällisesti ja ilman sen suurempia paineita. Haasteen kanssa kun ei edes haittaisi, jos toteutus menisi metsään sillä haasteen ideana olikin esitellä blogissa juuri niitä ensimmäisiä yrityksiä joten mitään mestariteoksia kukaan tuskin odottikaan.

Tammikuun 20. päivä julkaisin ensimmäisen postauksen uuteen haasteeseeni, jota aloin kutsumaan Testaamattomien tekniikoiden tiistaiksi -haasteeksi, jonka tarkoituksena olisi esitellä yrityksiäni ja erehdyksiäni joka tiistai aina uuden tekniikan parissa.

FISHTAIL || VESIMARMOROINTI
Kaksi ensimmäistä aihetta olivat vesimarmorointi ja Fishtail. Onnistumisen kannalta yö ja päivä. Vaaleanpunainen vesimarmorointi sujui ketterästi vailla mitään ongelmia, ja vaikka kuvioista ei täydellisiä tullutkaan olin silti hyvin tyytyväinen. Viikon päästä kun piti testata Fishtailia, ei homma sujunutkaan ihan niin kuin piti ja muistaakseni sain koristelut kuplimaankin kivasti. No, siitä ei masennuttu vaan jatkettiin eteenpäin haasteen mukana!

LEIMAUS || DISTRESSED
Seuraavalla viikolla aiheena oli leimaus. Olin juuri saanut uuden ihanan lumihiutalelaatan, joten se oli sitten pakko ottaa testiin. Hiutaleet repeilivät sieltä täältä mutta kokonaisuuteen olin kuitenkin tyytyväinen. Viikon päästä testattu Distressed eli kuivan sudin tekniikkakin sujui muitta mutkitta.

SUGAR SPUN || GALAKSIT
Seuraava aihe oli galaksikynnet. Varsin simppeli tekniikka, jonka kanssa tulin heti toimeen mainiosti. Viikon päästä testiin pääsi Sugar spun -tekniikka, johon rakastuin vallan! Hattarakynnet syntyivät helposti ja niistä tuli todella hauskannäköiset.

WATER SPOTTED || SPLATTER 
Sitten edettiinkin jo Water Spottediin. Kyseessä on siis hyvin paljon vesimarmorointia muistuttava tekniikka, joskin paljon yksinkertaisempi. Siinä en edes ajatellut voivani epäonnistua täydellisesti, ja kyllähän tuo lopputuloskin on vallan nätti. Viikon päästä testiin pääsi Splatter (hävettää myöntää, mutta "pienehköt" muistot tämän testaamisesta on edelleen kynsipöydässäni...) josta tykkäsin myös kovasti ja varmasti tulen koittamaan uudestaankin - kunhan muistan suojata ympäristön kunnolla.

HAMMASLANKAKYNNET || OMBRE
Kaksi seuraavaa aihetta olivat Ombre ja tikatut hammaslankakynnet. Ombresta tuli vallan viehättävä, hammaslankakynsistä ei. No, aina ei voi onnistua!

IKAT
Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä testasin ikat-kynnet joista tykkäsinkin kovasti. 


Loppujen lopuksi olen todella tyytyväinen haasteen toteutukseen. Muutama epäonnistuminen tuli vastaan, mutta pääosin tunnelmat ovat positiiviset. Omat lempparit lakkauksista ovat Sugar spunit, Splatterit ja ikat. Kaikki lakkaukset löytyy muuten tunnisteella "Testaamattomien tekniikoiden tiistai" muut -palkista.
Mikä lakkauksista tai tekniikoista on teidän suosikkinne? Ja mitä muuten tykkäsitte tästä haasteesta? Onko teilläkin jo listat testaamattomista tekniikoista vai oliko koko haaste vain iso blääh?






lauantai 25. huhtikuuta 2015

Blooming

Ihanaa lauantaita kaikille!

Mitenkäs teidän viikkonne on sujunut? Omani kului vauhdikkaissa merkeissä uudessa työssäoppimispaikassani, ja eiliseen mennessä olinkin aivan uupunut ja univelkainen. Illalla saavuttiin siis Tampereelle siskoni luokse, ja viime yönä nukuinkin hyvät yöunet pitkästä aikaa. Nyt on aivan ihanan energinen olo!


#Ablecs15 -haasteen tämän viikon toisena teemana on Blooming eli kukkivaa. Tätä teemaa varten halusin testata siirtokuvia, jotka kotiutin hetki sitten Ebaysta. Vaaleanpunaisille kukkasille ja sinisille kolibreille valitsin pohjaksi ihanan raikkaan sinivihreän lakan Wet' n Wildilta, Caribbean Frostin. Kyseistä lakkaa on kaikilla kynsillä kaksi kerrosta. Lisäsin kynsien tyviin vielä hieman kimallusta Essencen glittertopperista joka kantaa nimeä Glorious Aquarius.

Siirtokuvia liottelin n. 20 sekuntia lämpöisessä vedessä, jonka jälkeen niitä oli vielä helppo liikutella kynnen päällä sopivaan kohtaan. Nämä olisivat kyllä näyttäneet nätimmiltä vaaleamman lakan päällä, nyt ne tuntuivat vähän hukkuvan taustaan.

Juurikin noiden siirtokuvien "taustaan hukkumisen" takia en erityisemmin pitänyt tästä lakkauksesta, mutta ei se nyt täysi fiaskokaan ollut. Harmillista kyllä, tuntuu, että lähiaikoina olen epäonnistunut lakkauksissa todella usein. Vähän alkaa kynsimasennus hiipiä, höh.





// Hello everyone! It's 11th week of #ablecs15 nail art challenge already and this time's theme is called Blooming. For this theme I wanted to test my new water decals which I bought from Ebay.

As a base color I used two coats of Wet' n Wild's Caribbean Frost and when it was dry I added some sparkle onto every nail from Essence's glitter top coat called Glorious Aquarius. Then I applied my water decals and they actually worked very well. Only thing I'm not happy with is that they really don't show well from that dark base.

After all I didn't like these nails much and I'm even feeling little bit sad because it seems that it's been a long time since I really managed to create a manicure that I  would really love. Bad nail day again, hmph. 




torstai 23. huhtikuuta 2015

It's rainy day so let's shower Freddy!


Otsikkojen aatelia - kun mitään ei tule mieleen, ota lakkojen nimet ja yhdistä ne vaikka haasteen teeman nimeen, niin saadaan hauska virke postauksen yläreunaan! Tällä kertaa esittelyssä ovat siis sadepäivän kynnet #ablecs15 -haastetta varten.


Tämä aihe oli itselleni hyvin hankala toteutettava. Siellä sun täällä on kuitenkin näkynyt söpöjä sateenvarjoja, joten halusin ehdottomasti sellaisen omillekin kynsilleni. Taustasta halusin sateista maisemaa muistuttavan, ja mieleen tulikin sitten viuhkasivellin.

Alla on siis China Glazen Shower Togetheria kaksi kerrosta, ja sen päälle sudin viuhkasiveltimellä ensin O.P.I:n DS Radiancea, sitten Essencen Kiss me, freddyä ja lopuksi vielä Nufun valkoista. Sekamelskasta tuli oikeastaan melkoisen elävästi sadetta muistuttava, ja olin vallan tyytyväinen. Lopuksi tottakai väkertelin nuo sateenvarjot nimettömiin O.P.I:n DS Radiancella sekä Nufun mustalla käyttäen ohutta koristelusivellintä. Näillä olikin hauska kuljeskella keskellä aurinkoisen lämmintä päivää, hupsis!


Nyt painun syömään, ja sitten pikkuhiljaa nukkumaan, sillä herätys olisi taas kuudelta. Työssäoppimispaikassani on ollut mukavaa olla, mutta olen jatkuvasti väsynyt ja kiireinen. Ah kuinka ihanaa, että tulee viikonloppu! 


Ihanaa loppuviikkoa kaikille!



// Hello lovelies! Today I have some rainy day nail art to show for you. These nails I made for the #ablecs15 nail art challenge.

As a base color I used two coats of China Glaze's bright turquoise creme called Shower Together. Onto that I made some rain strokes with a fan brush. At that I used following polishes: O.P.I's DS Radiance, Essence's Kiss me, freddy and Nfu Oh's white. After I was finished with my rainy "landscape" I painted those umbrellas onto my ring finger's nails and finished all my nails up with my quick dry top coat. 

I really liked this manicure a lot (even thought I wore it when the weather was really warm and sunny!), how about you? What you think of the design?




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Testaamattomien tekniikoiden tiistai: Ikat kynnet



Jälleen olisi aika esitellä yksi aikaisemmin testaamaton tekniikka! Tällä kertaa kyseessä on ikat -kuviot, joita käytetään yleisesti kankaiden värjäyksessä. Vastaavilla kuvioilla koristeltuja kynsiä näkyy kuitenkin silloin tällöin internetin ihmeellisessä maailmassa, ja olenkin jo pitkään halunnut sotkea omankin lusikkani soppaan!

Vaikka neon-ikat ovatkin yksi ihanimmista asioista mitä tiedän, halusin tehdä omistani melko neutraalit ihan vain koska työssäoppimiseni alkoi juuri enkä halua jäädä mieleen pelkistä kynsistä. 

Viime viikolla käväisin Cesarsshopin kivijalkakaupassa, tai siis, yritin käväistä nopeasti mutta jäin suustani kiinni. Avajaisalennukset olivat huimia, ja liikekin oli laitettu parhaaseen loistoonsa! Mahtavia löytöjäkin tuli tehtyä, ja niistä on nyt kynsilläni ensimmäinen, eli A Englandin Galahad.


Galahad olikin mahdottoman hyvälaatuinen turkoosi creme, joka peitti yhdellä huolellisella kerroksella. Siis luitte oikein, kuvissa lakkaa on yksi kerros, eikä se enempää kaivannutkaan. Levittyvyyskin oli todella hyvä, eikä raidoittumistakaan tapahtunut. Lakan suti on sellainen melko kapea, eli ei välttämättä kaikkien mieleen mutta itse tykkään kun kynteni ovat kuitenkin melko pienet ja kaarevat. Isot sudit kuten Essencen peruslakoissa tuntuvat aina jotenkin tönköiltä käyttää, ja tällaiset keskipaksut ovat omia suosikkeja. 

Niinkuin mainitsin, halusin kynsistäni neutraalit joten Galahadin kaveriksi valitsin tumman nuden/kamelinvärisen Rimmelin cremen nimeltänsä Get it while it's Hot! jota löytyy siis nimettömistä ja peukaloista kaksi kerrosta. Tämän päälle aloin sitten tekemään noita ikat -kuvioita käyttäen A Englandin Galahadia sekä mustaa ja valkoista Oumaxin akryylimaalia. Kayla Shevonnen blogissa on ikoista loistava tutoriaali (englanniksi) joka kannattaa katsastaa jos ei ole tekniikkaan aiemmin tutustunut!


Tämä olikin sitten viimeinen postaus tähän haasteeseen. Ajattelin tehdä lähiaikoina pienen kokoamispostauksen missä vähän tiivistän haasteen ajatusta ja esittelen kaikki siinä käsitellyt lakkaukset, niin saadaan kunnollinen lopetus tälle tiistai-haasteelle!

Mitäs tykkäätte ikat kynsistä? Oletteko itse toteuttaneet tällaisia?


// It's Tuesday again and time to show you my last manicure for my own Untested Techniques Tuesday nail art challenge. I will be writing some kind of post where I'll show you all my manicures which I've made for this challenge and tell some of my thoughts of all them so we can get decent closure for this challenge.

This day's theme is ikat pattern nails. You can see an great tutorial about it in Kayla Shevonne's blog, here.

I started with one coat of A England's turquoise creme and applied it onto my index finger's, middle finger's and pinkie's nails. It was really easy to apply and it really was opaque with one coat only, wow. After that I applied two coat's of Rimmel's Get it while it's Hot! onto my thumb's and ring finger's nails and let it dry. Then I made my ikat print with A England's Galahad and Oumaxi's black and white acrylic paints. I really liked this design, how about you? 




maanantai 20. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen kynsimiittini

Niinkuin moni varmasti jo tiesikin, lauantaina kokoontui 16 kynsiharrastajaa saman katon alle miittaamaan. Päivä kului nopeasti iloisissa meiningeissä, ja tunnelma tosiaan oli katossa. Olin suorastaan aivan uupunut siitä kaikesta sosiaalisuudesta kun illalla kotiin pääsin!


Ruokapuoli järjestettiin nyyttärimeiningillä, ja koska itse tiesin olevani todella kiireinen tuon edeltävän viikon, valitsin tuomisiksi kertakäyttöastiat ja mehut. Muut sitten toivatkin aivan taivaallisia herkkuja, joita kyllä riitti aivan ruhtinaallisesti kaikille! 



Kun oltiin syöty vatsat pyöreäksi, Marina piti meille pienet Opi Partyt hieman suppeammalla sisällöllä kuin tavallisesti, sillä porukkaa oli hieman enemmän kuin noissa esittelyissä yleensä. Päästiin kuitenkin testailemaan ihania käsirasvoja, kynsinauhavoiteita ja käsien kuorinta-ainetta, sekä kuultiin kattavasti muun muassa juttua Opin Nail Envy -sarjasta. Onneksi testaamattomien lakkojen boksini tursuaa muutenkin yli äyräiden, niin rahapussi ei joutunut kärsimään tällä reissulla vaikka läheltä pitikin!

Opi Partyjen lisäksi meillä oli lakkakirppistelyä sekä Omega 3 -rasvahappotuotteesta kertova terveysesittely. Kaiken kruunasi mahtava seura jossa sai rauhassa höpötellä kynsijutuista ja päivitellä lakkakuulumisia. Vivekan ihana kynsilakkakokoelmakin tuli stalkattua, josta sainkin ihania ideoita omani järjestelemiseen. 



Yllä olevissa kuvissa näkyy ihanasti asetellut goodie bagimme. Molempien boksien sisältä löytyi sponssitavaroita, ja pianhan niitä pengottiinkin innoissamme porukalla. Sisältä löytyi tosiaan iso läjä kaikkea ihanaa mahtavilta sponsoreiltamme. 


Cloetta sponsoroi meille uutuuskarkkeja, ylläolevat Center-pötköt sekä tarjolla olleet Buugi-aakkoset. Olivat huippuhyviä! Niitä Buugi-aakkosia olen aiemmin ostanutkin, mutta Centerin uutuusmaku oli itselle täysin uusi, ja tämmöiselle minttusuklaafanille maistui kyllä mainiosti! 


Avon sponsoroi kaksi Gel Finish -kynsilakkaa sekä kaksi koristelusivellintä.


Kone Helsingiltä saatiin kaikki yhdet tai kahdet kynsilakat, itselleni osui tällainen rehellisen punainen creme.


Berner lähetti meille kaikille yhdet IsaDoran geelisarjan lakat sekä top coatit. Oman pinkin värilakkani  vaihdoin tähän nudeen, sillä pinkkejä tuntuu kokoelmastani löytyvän jo turhankin paljon.


Cybershop sponsoroi kaikille jonkinlaiset kynsikoristeet, omasta boksistani löytyi tällaiset kauniit koko kynnen tarrat. Toivottavasti toimivat hyvin!


Elliina oli lähettänyt meille kaikille kynsiviilat ja kynsinauhatyöntimet. Aivan ihanan pikkuinen tuo kynsinauhatyökalu, kulkee näppärästi mukana!


Kynsitukulta tulikin sitten vaikka ja mitä. Kirkkaita strasseja, hopeista mikroglitteriä, kasa käsirasvanäytteitä (niistä yhtä jo testasin, ja oli muuten todella hyvää tavaraa! Imeytyi nopeasti mutta tuntui kuitenkin kosteuttavan hyvin, ja tuoksukin oli sopivan voimakas ja myöskin hyvä), kynsiviila sekä näppärä minipullo kynsinauhaöljyä.


Tässä vielä kuvaa Avonin lähettämistä siveltimistä.


Mereneid sponsoroi kaikille kynsifoliota sekä glittermixin, sekä geelikynsiä tekevät saivat vielä Mereneidin geelitestereitä.


Oriflamelta saatiin vielä valkoinen kynsilakka ja mattapäällyslakka.



Yllä vielä lista kaikista sponsoroijista. Ninjan ja Dependin lähettämät tuotteet saapuvat hiukan jälkijunassa, ja niistä lisää sitten kun ne hyppysiini saan.

Suuri kiitos kaikille mukaan lähteneille sponsoroijille! <3 Tuotteista kerron lisää sitä mukaa, kun saan niitä testattua.

Suuri kiitos myös Vivekalle kun miitti saatiin luonasi pitää, muille järjestäjille siitä että tämä kaikki oli mahdollista ja tottakai kaikille paikalla olleille - oli upeaa päästä tapaamaan! :)


// So, as I told you earlier we had an meeting with 16 nail polish lovers and it was just great! We had wonderful time together, ate well and laughed a lot! There are pictures above which I took at the meeting and the later pics I took at home when I photographed the products which we got from our sponsors. I'm so happy that I had the opportunity to be there, and I want to thank everyone who made it possible! <3



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Shine bright like a Zebra!

Heti ensimmäisenä kerrottakoon, että eilinen miitti sujui aivan loistavasti! Seura oli mitä mainiointa, tekemistä riitti ja ruoka oli, tottakai, ehkä jopa liian hyvää! Miittitunnelmista kerron kuitenkin lisää myöhemmin, sillä tänään ajattelin esitellä miittikynteni.


Sain siis iloisena yllätyksenä viime viikolla testituotteita Inkki Pinkiltä. Postilaatikkoon tipahti arkillinen tarroja*, lasistrasseja* sekä strassikynä*. Etenkin kahdesta jälkimmäisestä olin aivan haltioissani, sillä strassikynää minulla ei aiemmin ollut ja lasisia strassejakaan en ole koskaan päässyt testaamaan!


Kerrottakoon siis ensiksi, että miitin kynsiteemana oli pastellivärit. Päädyin tekemään monisävyisen liukuvärin lakkaamalla ensin pohjalle kerroksen valkoista jonka jälkeen länttäsin kostutettuun meikkisieneen kolmea eri ainakin-melkein-pastellisävyistä lakkaa ja tuputtelin menemään. Tämän jälkeen maalailin seepra-raidat mustalla Oumaxin akryylimaalilla.

Sitten totesin, että näihin kynsiin on pakko yhdistää noita Inkki Pinkin ihania lasistrasseja. Kyseisiä strasseja myydään Inkki Pinkillä unelmahyrrässä, jossa timantteja on 12 eri kokoa/väriä jokaista kymmenen kappaletta. Terotin siis strassikynän ja asetin nimettömiin sekä peukaloihin yhden keskikokoisen kirkkaan sekä yhden pienen vaaleanpunaisen timantin, ja lopuksi sudin kaikille kynsille kaksi kerrosta Color Clubin pikakuivattajaa. Ja timantit kimaltelivat yhä kauniisti! Luulenpa, että tällä hinta-laatusuhteella noita hyrriä pitää tilata äkkiä varastoon.

Strassikynäkin oli todella helppo käyttää. Ensin se terotettiin, minkä jälkeen sillä piti kevyesti painaa haluttua strassia joka sitten jäi siihen nätisti kiinni. Näin strassi oli helppo kuljettaa kynnelle ja asettaa oikealle paikalleen. Sanotaan näin, että päihittää pinsetit 100-0!


Lähikuvaa strassikynästä ja pikkutimanteista. Oi, kuinka ne kimaltelee!

...Muistiko kukaan, että aletaan olemaan puolen vuoden tienoilla tämän blogin kanssa? Eilen tuli itseasiassa tasan puoli vuotta täyteen ensimmäisestä postauksesta, hui! Arvontaa en vielä pistä pystyyn, mutta jotain kivaa olen tulevaisuudessa suunnittelemassa. Hurjan suuri kiitos kaikille lukijoilleni ja satunnaisille kävijöille, ilman teitä tätä blogia ei olisi! Bloggaus-harrastuksesta on tullut itselleni jo mahdottoman tärkeä, ja niin on monista lukijoistanikin, joten halatkaa itseänne minun puolesta! Olette aivan mahtavia kaikki <3 


// We had an  fantastic meeting yesterday with a bunch of nail polish lovers! Company was great, there were good food and lots of thinks to do and I were so happy to be there! I will tell you more about it later, because now I want to show you nails that I had at that meeting. 

I made those color areas with a moist makeup sponge to a white base. After that I painted that zepra print with a tiny nail art brush and black acrylic paint from Oumaxi. 

I got those gorgeous glass rhinestones* and that rhinestone pen* along with some nail stickers* for testing from Inkki Pinkki  and I wanted to use them in this manicure since they were so sparky and pretty. I must tell you, I was so out of my mind when those little diamonds didn't melt under my top coat! Wow, I got to get more these! (Yeah, I know that they are glass and that's why they don't melt like the plastic ones, but still I were confused to see it in real life! *laughing* )

Oh by the way, it's been six months since I started blogging now. I won't be having an giveaway at least not yet, but I really want to thank you all for reading my blog and giving those lovely comments! It's a fact that this blog wouldn't be here if you wouldn't, so please, hug yourselves for me! <3 




*** Tuotteet saatu testattavaksi  // the products were sent to me for testing and reviewing