torstai 16. huhtikuuta 2015

Dot Dot Dot!


Kävin tässä juuri vajaat pari viikkoa sitten kiivasta tarjouskilpailua lakkapaketista Kynsikoristekirppiksellä, ja lopulta kävikin niin että kotiutin seitsemän CG:n lakkaa ja kaksi Opia viidentoista euron hintaan, ja pari päivää sitten nuo ihanat lasiputelit tavoittivat tassuni - ja olihan niitä sitten pakko päästä testaamaan.

Kun #ablecs15 -haasteessakin oli tulossa pilkutteluteema, piti kynsille saada ensimmäisenä jotain pirteää. Tartuin siis China Glazen Def defyingiin, josta olin jo valmiiksi lueskellut hyviä arviointeja. Tämä ihana kirkas keltaisenvihreä creme peittikin sitten mainiosti kahdella kerroksella ja toimi muutenkin vallan moitteettomasti. Tykkään!


Pilkut halusin tehdä mustalla ja valkoisella sillä näin silmille hyppivä lakkasävy suorastaan kerjäsi kaverikseen jotain suoralinjaista ja selkeää värimaniaa tasoittamaan. Pilkkutikun kanssa vetelin sitten menemään tuommoista raitakuosia mustalla ja valkoisella hieman vaihtelevankokoisin täplin. Kynsistä tuli oikein mieluisat ja jäikin pieni kaipuu näiden jälkeen tuota pilkuttelua kohtaan. Pitääkin ottaa uudestaan tämä homma taas piakkoin!





// I just got some new polishes that I bought with a cheap price from another nail blogger. One of them were this, China Glaze's Def defying which is really pretty and well working polish! I love the bright color - it's really showy and pretty. There are two coats of that as a base color. 

The #ablecs15 nail art challenge's this weeks second theme is called "Dot dot dot" so I did some dotting. I seriously fell in love with this design and I have to try it again soon!



36 kommenttia:

  1. Ihaikinkin näitä jo tuolla facessa :) Toi Def defyingiin on mun ihan lemppari vihreä, ja pullokin on huventunut jo puoleen. Olen nyt kolmena viikonloppuna perättäin yrittänyt pilkutella, mutta ei ei vaan luonnistu :/ Okei olen melko kriittinen ja ärsyttää suunnattomasti kun pilkut ei mene suoraan, tai sit ne ei oo saman kokoisia, kun niiden olisi tarkoitus olla. Mutta ehkä mä vielä ens viikolla kokeilen, kun mulla on lomaakin. Nää on tosi kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ihailit! <3 Kiitos hurjasti kehuista :) <3 Ja pilkut onnistuu silloin kun ne haluaa, tärkeintä tuossa kai on että ei paina eikä pilkkutikku saisi osua kynteen, ainoastaan lakka sen päällä :)

      Poista
  2. Nää on kyllä todella suloiset! Vaikken itse omilla kynsilläni oikein välitä pilkuista, niin nää melkein saa innostumaan kokeilemaan :D Sulla on kyllä aina ihan mahtavia kynsiä, tykkäilen tosi paljon! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, hurjasti kiitoksia! <3 Ja itsekään en aikaisemmin pitänyt erityisemmin pilkuista kynsillä, mutta nykyään tykkään niistä kyllä. Sekin kun riippuu niin paljon siitä yleistunnelmasta, että miten ne pilkut siihen lakkaukseen sopii :)

      Poista
  3. Ihan törkeän hienot! :)
    Ja onnea tuosta kirppisdiilistä, kuulostaa oikein hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja se todella oli aivan mahtava diili, vieläkin jaksan ihmetellä :'D

      Poista
  4. Voi ei miten suloiset kynnet, tästähän tuli ihan superinspiraatiopuuskat! nimimerkillä lakkasin pitkälle yli tunnin kynsiä aamulla ja lopputulos oli kaikkea muuta kuin sievä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöhpöh, tekevälle sattuu! Kyllä mullakin sellaisia päiviä on :) Mutta kiitos kehuista <3

      Poista
  5. Oivoi miten on hieno vihreä! Ja pilkut niin hienosti tehty, en itse osaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Taina <3 Ja aivan varmasti osaisit :)

      Poista
  6. Kivaa jos lakoista on iloa ja ne pääsi hyvään kotiin (ja käyttöön) :)

    Täällä kanssa yksi, joka haluaisi pilkuttaa, mutta kun aina ne on liian epäsymmetrisiä, vinossa tmv.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pääsi! Olen todella iloinen uusien pullojeni kanssa, ongelma lienee ainoastaan säilytys tällähetkellä, heh. Seuraava ostos on siis uusi säilytysjärjestelmä, ellen nyt taas "vahingossa" eksy kirppistelemään ennen sitä tmv. :D

      Ja hei, pilkkujen kanssa ei saa olla turhan kriittinen, kyllä ne itselläkin aina vähän niin ja näin onnistuu :)

      Poista
  7. Nää sun tekemät kynnet on vaan aivan upeita!

    VastaaPoista
  8. Oon kateudesta vihreä! Mahtavat pilkutukset <3 Oot niin taitava :)

    VastaaPoista
  9. Sä oot ihan kone pilkuttamaan! Mulla olis mennyt yli puolet fuusiomadoiksi :). Upea väri tää vihrulainen. Voi olla mahdollista, että mun kokoelmista ei löydy just tätä sävyä, damn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhpöh, välillä tuutista tunkee tämmöistä onnistuneempaa sarjaa, mutta ei se aina ihan näinkään hyvin mene ;) Ja tää vihreä on kyllä ihan rakkaustapaus, luultavasti hyppii kynsillä useamminkin tulevaisuudessa!

      Poista
  10. Aivan ihana vihreä ja upeat lakkaukset! <3 Pilkuttelu toimii aina :)

    VastaaPoista
  11. Äärettömän upea ja onnistunut lakkaus! <3

    VastaaPoista
  12. Aivan ihastuttavat pilkutukset <3

    VastaaPoista
  13. Ohhoh vähänkö hyvä kirppis saalis, mä haluun kans noin montaa lakkaa 15€ :D! Ja hei tosi upeet kynnet taas kerran<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se tosiaan oli mahtava paketti mainioon hintaan! :) Kiitos kovasti kehuista <3

      Poista
  14. Tosi kauniit kynnet! Ja oot kyllä hirmu hyvään hintaan saanut tuollaisen määrän kynsilakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! :) Ja se oli kyllä mieletön "löytö" :)

      Poista
  15. Tuu opettaa pilkuttamista! Hienot, multa löytyy tua vihreä enkä oo kertaakaan lakannut sillä :D (ollut vasta pari vuotta) Ihana pilkutuslakkaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhpöh, kyllä nuo pilkut nyt paremminkin olisi voineet mennä :) Helpoiten ne kuitenkin onnistuu kun välttää koskemasta itse dottarilla kynteen, vaan kevyesti asettaa pelkän lakkapallon kynnelle. Harjoittelemalla löytää itselleen parhaan tekniikan :) Kiitos hurjasti kehuista <3 Ja hei, nyt äkkiä sitä vihreää sinne kynsille!

      Poista
  16. Nämä ovat todella ihanat kynnet! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥