maanantai 4. toukokuuta 2015

Huhtikuun shoppailut

Hui sentään, ollaan tosiaan jo toukokuun puolella! Aika tuntuu lentävän kuin siivillä, jotenkin tunnun elävän vielä jossain helmi-maaliskuun paikkeilla, heh.

Maaliskuun ostokset jäivät melko kepoisiksi, mutta sen sijaan nyt viime kuussa tuli ostoksia tehtyä isompikin läjä, kuin tuli edes huomattua.


Aivan kuun alussa tuli kotiutettua kasa alelaattoja Mimaxilta, sillä leimausinto on alkanut puskea takaraivosta läpi. Molempia XL laattoja olenkin jo kokeillut pariin otteeseen, muut on vielä testaamattomien boksissa odottelemassa omaa vuoroaan... Toivottavasti toimivat yhtä mainiosti kuin ensin testatut!

Grape Pop, Shower Together ja Def Defying

Kuun alussa tuli myös kirppisteltyä lakkapaketti Kynsikoristekirppiksen huutokaupasta, ja seitsemän CG:n sekä kahden O.P.I:n hinnaksi muodostui vaivaiset 15 euroa. Näistäkin tuli jo testattua muutamia, joskaan ei ihan kaikkia toki vielä. 

Ring in the Red, Your Present Required, Full Spectrum ja Drawn to You + magneetti

Love Athletes in Cleats ja DS Radiance

Aikamoisia ihanuuksia hintaansa nähden, vai mitä? Def Defying muodostui ainakin heti yhdeksi lempparilakaksi.

Color Club: 0-60 Speedy top coat x 2, Youthquake, A England: Galahad sekä Konadin hiekkalakka Pastel Yellow

Cesarsshopilla tuli myös pyörähdettyä ja sieltähän tarttui matkaan muutama ihanuus avajaistarjousten innoittamana. Näistä on CC:n pikakuivattaja ollut jo ahkerassa käytössä, ja siitä olenkin tykännyt kovasti. Myös A Enkku ja Konadin tekstuuri tuli testattua kuun mittaan, eikä kumpikaan tuottanut pettymystä!


Cesarsshopissa oli myös kampanja, jossa yli kymmenellä eurolla ostaessa saa Konadin C-setin kaupan päälle. Tästäkin pääsi jo valkoinen leimalakka testiin, mitä eniten tuosta paketista himoitsinkin. 


Lisäksi kotiutin myös kasan aiemmin Ebaysta tilattuja siirtokuvia, mutta niistä ei olekaan nyt kuvaa. Niitä kyllä ehdin jo käyttää Blooming-lakkauksessani, ja yllättävän hyvin nekin toimivat - taisi olla tuuria matkassa niitä valitessani.


Sellaista viime kuussa, mitäköhän kaikkea ihanaa sitä tässä kuussa kotiin tulekaan kannettua? Voi olla, ettei paljoa mitään, kun niin paljon juhlia sun muita olisi edessä, ettei kovin paljoa voi näihin kynsijuttuihin nyt tuhlaillakaan, mutta se kai nähdään taas kuukauden päästä, että miten kävi!


Ihanaa alkuviikkoa kaikille!



14 kommenttia:

  1. Ihania uutuuksia. :) Kyllä näillä monenlaisia upeita kynsiä loihtii;)

    VastaaPoista
  2. Ihania ostoksia! Tuo pastellinen keltainen kiemurapullo on ihanan sävyinen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on! Muistuttaa kyllä tosi paljon IsaDoran Lemon Sodaa, pitäisikin tarkistaa onko ne kenties dupet :)

      Poista
  3. Oi, ihania lakkoja ja ihania kuvioita noissa levyissä! Itse täytyisi kanssa hankkia uusia levyjä, sillä rakastan kynsien leimaamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin on! :) Ja itsekin alan tuohon leimailuun tykästymään, niin nyt on kyllä ihanaa kun sain vihdoin vähän kartutettua laattavarastoa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niinpä! :) Sattui kyllä hyvään hintaan kaikkea kivaa vastaan viime kuussa :)

      Poista
  5. Uuu kyllä kelpaa tehdä uusi kyntelöisiä, kun on uutta :))

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥