sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Ideavarkaissa


Miraclen blogi täytti juuri 2 vuotta, ja sen kunniaksi hän järjesti arvonnan. Arvontaan sai myös lisäarpoja kopioimalla hänen hienoimpia lakkauksiaan, ja koska idea oli mielestäni ihana, halusin itsekin lakkauksen kopioida.

En nyt osaa sanoa oliko valitsemani lakkaus oikeasti se kaikista hienoin, mutta se oli ainakin jäänyt mieleeni kaikessa kauneudessaan. Kopioitavaksi valikoitui siis tämä lakkaus, jossa pohjalla oli tuollainen papaijanpunainen voimakkaalla kultaisella shimmerillä varustettu Zoyan lakka. Itseltäni kyseistä kaunotarta ei löydy - eikä muutenkaan mitään tarpeeksi vastaavaa, joten päädyin kerrostamaan kahta lakkaa saadakseni edes jotenkin samaa muistuttavan sävyn kynsilleni.


Aika metsään kyllä mentiin siinä kohtaa. Aluksi lakkasin kaksi kerrosta O.P.I:n runsaan shimmeristä punaista Love Athletes in Cleatsia pohjalle ja sen päälle heitin vielä kerroksen Wild & Mildin Achtung Babya. Lopputuloksesta tuli kuitenkin paljon kultaisempi kuin Miraclella.


Myöskään pitsileimaa minulta ei löydy, joten pitsit sudin vapaalla kädellä ohutta koristelusivellintä käyttäen. Lakaksi tähän hommaan valitsin H&M:n Sparkle & Shine Babyn, mutta ikävä kyllä se ei erotu kovin hyvin kultavoittoisesta taustasta. 


Vastoinkäymisistä huolimatta Miraclen alkuperäinen idea oli niin kaunis ja tyylikäs, että pidin tästäkin epäonnisesta versiosta todella paljon! Välillä on kyllä mukavaa ratsastaa toisten neronleimauksilla vieläpä ihan luvan kanssa.



Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!


14 kommenttia:

  1. Onpas kiva idea arvontaan tämä kynsien uudelleentoteuttaminen! Paljon kivempi kuin se perinteinen arvontakuvan jakaminen omassa blogissa :) mun mielestä nää sun kynnet on tosi nätit (alkuperäiset myös!) ja kyllähän noissa selvän yhtäläisyyden näkee. Ja osaat kyllä upeasti maalata käsin! Nostan hattua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on munkin mielestä! :) Ja hei, kiitos paljon kehuista :)

      Poista
  2. Ei huono yhtään :) teräväkolmioiset lakkaukset näyttäis nyt olevan nousussa ja tekis itekin mieli tehä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, niin taitaa olla. Itselläkin joku ihme himo tehdä jatkuvasti teräväkolmioisia lakkauksia :D

      Poista
  3. Nätti lakkaus :) Itsekin osallistuin tuohon. Oli kyllä hauska apinoida kerrankin oikein luvan kanssa toisen lakkausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enail! :) Sinun lakkausta jo ihastelinkin, se oli todella kaunis ja hyvin onnistunut :)

      Poista
  4. ompas luksuskynsimet ! tosi tyylikkäät <3

    VastaaPoista
  5. nätisti oot saanut kuvion toteutettua maalamallakin ! Aikas hulppeat :)) <3

    VastaaPoista
  6. On kyllä hauska idea arvonnassa :)
    Ja nää siun kynnet on just huiput! Vaikka on kopioidut niin näissä on kyllä jotain siun omaakin ku ei oo just prikulleen samanlailla tehdyt ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin! :)
      Ja kiitos paljon kehuista, kyllähän sitä aina lakkauksiin tulee näkyviin sitä omaa tyyliä, vaikka kuinka koittaisi suoraan kopioida :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥