tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kukka-sabluunoita


Inkki Pinkki lähetti minulle jälleen postia viime perjantaina, ja paketista löytyi muun muassa yllä näkyvät kukka-sabluunat. Vastaavia olen joskus vilkuillut jossain toisessakin kynsiblogissa, tosin niissä taisi olla erilaiset kuviot. Näistä kuitenkin kiinnostuin heti, enhän ole tällaisia aiemmin kokeillutkaan.

Sabluunat asetetaan kuivalle, lakatulle kynnelle ja niissä on pitävä tarrapinta jonka avulla ne pysyvät paikallaan. Tämän jälkeen kuvion kohdalle vedetään kerros halutun väristä lakkaa ja poistetaan sabluuna. 

Sabluunat toimivat mielestäni melko hyvin, ne oli helppo asettaa ja poistaa pinsettien avulla, ja voisin tällaisia kiireisen päivän pelastajia mielelläni pitää kaapissa enemmänkin. Ainoa ikävä puoli näissä oli se, että kuvion ollessa näinkin suuri ja monimutkainen se sotkeentui helposti kun venyvänpuoleista sabluunaa irrotti kynneltä - tässä sai siis olla varovainen.


Omilla kynsilläni on kaksi kerrosta Essencen I don't care! I love it! duochrome-lakkaa, ja tämän päälle kynsien tyviin tuputettuna saman merkin Underwater love -nimistä tekstuuripintaiseksi kuivuvaa glitterunelmaa. Välissä on vielä kerros pikakuivattajaa, jonka päälle tein nimettömiin ja peukaloihin kukkakuviot sabluunoilla käyttäen Nfu Oh:n valkoista. Muiden kynsien tyviin tein dotting toolilla helminauhoja ja lopuksi kiinnitin vielä Ebaysta tilatut kirkkaat strassit kukkien keskelle. Koko homma on viimeistelty kerroksella Seche Viteä.


Kynnet ovat hyvin mieluisat itselleni sävymaailman ja merellisen tunnelman vuoksi. Sabluunoilla tehdyt kukkakuviotkin olivat kauniit, joskin parista kohtaa onnistuin niitä vähän suttaamaan. Tämä ei kuitenkaan menoa haittaa!



Olettekos te kokeilleet tällaisia sabluunoita?




*** Sabluunat saatu testattavaksi yhteistyön merkeissä


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Haastetrio 2015, kesäkuu: Kirjalakkaus


Nyt kun kesä on käsillä, olen alkanut haaveilemaan omasta pikku kasvimaan ja puutarhan yhdistelmästä meidän parvekkeellemme, ja sainkin juuri aiheeseen sopivan kirjan lahjaksi isäni avopuolisolta. Kirjan nimi kuuluu "Herkullista satoa ruukuista" ja sisältää paljon mielenkiintoista tietoa kasveista käsittäen oikeastaan kaiken sen, mitä sinun olisi viisasta tietää ennen kuin alat suunnittelemaan minikasvimaatasi.


En hirveästi nykyään lue kirjoja, joten päätin tehdä Haastetrion kesäkuun lakkauksen tämän kirjan pohjalta kun kerrankin jotain kirjaa olen lukenut. Jos siis parvekkeelle voi rakentaa minipuutarhan, miksi kutsutaan kynsillä esiintyvää puutarhaa? Nanopuutarhaksi?


Kynsien pohjalla on kolme kerrosta Gina Tricotin pastellista päärynänvihreää Pearia. Kyseisestä lakasta löytyy mukavasti shimmeriä, joskaan se ei näissä kynsissä mattaamisen lopputuloksena enää oikeastaan erotu. 

Pearin päälle maalailin kukkaköynnöksiä kahdella erilaisella vihreällä creme-lakalla. Ensin tummemmalla, Essencen Everybody salsalla ja sen jälkeen vaaleammalla Creativen Sour Applella. Köynnöksen rungot maalasin ohuen ohuella striperilla ja lehdet tein hammastikulla. Kukkasiin käytin taas toista hyvin ohutta mutta paljon lyhyempää sivellintä, ja ne maalasin ensin BK:n lakalla numero 17 jonka jälkeen lisäsin yksityiskohtia O.P.I:n Kiss Me I'm Brazilianilla.

Lopuksi vielä mattasin koko komeuden ja kesäinen nanopuutarha oli valmis! Omasta mielestäni siitä tuli ihan mukiin menevä, mutta mitäs te tykkäätte?






torstai 25. kesäkuuta 2015

Perhoskynnet

Olen jo pitkään halunnut tehdä itselleni perhosmanikyyrin, ja kun sitten yhtenä päivänä törmäsin näihin Iidan tekemiin perhoskynsiin, syntyi aiheesta minulle suoranainen pakkomielle. Eräänä päivänä mieheni äiti sitten toi minulle yllättäen neljä Oriflamen lakkaa lahjana, ja päätin että niistä on pakko väkertää perhoslakkaus.


Aluksi siis lakkasin kaikille kynsille kerroksen Oriflamen Limeä, joka on hyvin vaalea, pastellisenvihreä creme-lakka. Tämän päälle tein liukuvärin Limellä ja saman merkin turkoosilla Lush Ivyllä. Koska perhoseni kaipasivat kimallusta, tuputtelin päälle meikkisienellä vielä kahta eri glitteriä, ensin Gina Tricotin Sparkling Silveriä ja sen jälkeen piCture pOlishin Ariel's talea. 


Perhoskuviot maalailin Nfu Oh:n mustalla ja pilkut tein saman merkin valkoisella lakalla. Päälle sutaisin kerroksen Seche Viteä ja siivet olivat valmiit. Ja oih mikä tuijotuslakkaus tästä tulikaan! Vieläkin tämä on kynsilläni, mutta tänään lähtee poistoon kun on jo alkanut kärjistä kulumaan. Harmittaa kyllä, sillä näitä kynsiä olisin voinut katsella mielelläni vielä pari päivää lisää.



Olettekos te tehneet perhoslakkauksia?




maanantai 22. kesäkuuta 2015

Näyttävät atsteekki-kynnet + tutoriaali

Juhannus oli ja meni, mutta menneen viikonlopun tunnelmiin voitaisiin palata vielä kynsien muodossa. Itse suunnittelin pitkään lakkaavani kynnet erilaisilla vihreillä ja pinkeillä, glittereillä ja kenties koristelevani ne kukkasin tai muiden luonnon aiheiden innoittamana.

Metsään kuitenkin mentiin niissä suunnitelmissa, ja tilalle sai astua neonkirkkaat kynnet atsteekki-tyylisin kuvioin koristettuna.


Kynsilläni on siis pohjalla kaksi kerrosta Nufun valkoista, ja tämän päällä kaksi kerrosta jokin aika sitten Cesarsshopista ostamaani Color Clubin Youthquakea. Kyseinen lakka on 2010 julkaistusta Poptastic -kokoelmasta, ja se on erittäin kirkas neonpinkki joka taittaa sävyssään jonkun verran oranssin puolelle. Hyvin korallimainen.

Lakka levittyi oikein kiltisti, mutta värin puolesta tasaista lopputulosta oli lähes mahdoton saada. Nytkin kuvista näkee, että väri ei ole jokapuolelta tasaisen intensiivinen. Tämä olisi luultavasti korjaantunut kolmannella kerroksella, mutta koska epätasaisuutta ei juuri huomannut kuin vain kuvissa jätin sen laittamatta.


Nimettömiin ja peukaloihin maalailin tuollaiset atsteekki-tyyliset kuviot ja lisäsin kuvioiden tyviin keltaiset neon-niitit. Kynnet viimeistelin kerroksella Seche Viteä.

Koska pidin lakkauksesta kovasti, ajattelin kuvata teille pienen tutoriaalin siitä, miten tuollainen kuvio on helppoa väkertää vapaalla kädellä.


Tarvitset:
  • Valitsemasi sävyisen kirkkaan kynsilakan (näissä kuvissa Gina Tricotin Lemon)
  • Mustaa kynsilakkaa
  • Pikakuivattajan / muun päällyslakan
  • Kaksi eripaksuista sivellintä ja dotting toolin (minulla käytössä ohuena siveltimenä vanha akryylisivellin josta olen leikannut striperin, ja paksumpana siveltimenä Avonin kaksipäinen sivellin jonka toisessa päässä on dotting tool.)
  • Neon-niittejä
  • Paletin tai muun alustan (minulla käytössä leimauslaatan alapuoli)



1. Aluksi lakkaa kynnet valitsemallasi kirkkaalla kynsilakalla.
2. Ota tippa mustaa kynsilakkaa paletillesi, ja tee keskelle kynnen tyveä yksi piste dotting toolilla. Tee sitten kaksi pistettä ensimmäisen pisteen molemmille sivuille ja vielä yksi sen yläpuolelle. Ole tarkkana että etäisyydet ovat yhtä suuria.
3 & 4. Nyt saat pisteet yhdistämällä helposti keskellä kynnen tyveä olevan pienen kolmion. Tee tämä paksummalla siveltimelläsi.
5. Tee yksi piste kolmion yläpuolelle, parin millin päähän kolmion kärjestä.
6. Ota ohut siveltimesi ja lähde vetämään vinoa viivaa pisteestä alaviistoon aivan kynnen alareunaan asti. Seuraa pienen kolmion linjaa. 
7. Tee toinen viiva myös toiselle puolelle pistettä ja sinulla on kynnelläsi kaksi valmista kolmiota.
8. Seuraa vaiheita 5-7 ja tee niin monta kolmiota lisää kuin haluat. Itse tein niitä yhteensä kolme.
9. Tee nyt ulommaisen kolmion kärjen ja kynnen kärjen keskikohdan väliin muutama apupiste dotting toolilla.
10. Tee paksu viiva apupisteillä merkkaamallesi alueelle käyttäen paksumpaa sivellintäsi.
11. Tee paksun viivan sivuun muutaman apupisteen jana, ja sitten tee niille parit toiselle puolelle viivaa.
12. Vedä viivat jokaisesta pisteestä yläviistoon ulospäin paksummalla siveltimelläsi.
12. Lopputuloksen kuuluisi näyttää tältä. Voit myös halutessasi tehdä kuvioon lisää viivoja haluamallasi tavalla ja tehdä designista omasi näköisen.
13. Kun olet tyytyväinen kuvioon, kiinnitä kynnen tyveen haluamasi värinen neon-niitti. Itse käytin liimana pikakuivattavaa päällyslakkaani.
14. Anna päällyslakan kuivua niitin alla hetki.
15. Viimeistele kynnet päällyslakalla.



Mitenkäs teidän Juhannus sujui?



*** Avonin sivellin saatu miitistä


torstai 18. kesäkuuta 2015

Maitosuklaata kynsillä


Tuossa eilen vähän vihjailin jo tämän päivän aiheesta, ja kyselin teiltä, mikä mahtaisi olla kynsilakkaväri, jota en ole aiemmin kynsilleni sutinut. Yksi oikea arvauskin sieltä tuli, ja kyseessähän tosiaan on ruskea.

Ruskea väri on itselleni ollut aina hieman vieras. Vasta viimeisen parin vuoden sisällä olen oppinut käyttämään sitä silmämeikissä, mutta esimerkiksi vaatetuksessa käytän sitä edelleen harvoin. Kaapista taitaa löytyä kaksi ruskeaa kotipaitaa, ja sen lisäksi joissain vaatteissa saattaa esiintyä ruskeita yksityiskohtia. Ainoa ruskea asia josta oikeasti pidän, on suklaa.
Ei siis liene ihmekään, että sen väristä kynsilakkaakaan minulta ei ole tähän mennessä löytynyt.


Kynsien kanssa haluan kuitenkin olla ennakkoluuloton, ainakin yritän olla. Välillä Instassa ja muiden blogeissa vilahtelee kauniita ruskeasävyisiä lakkauksia, ja niiden inspiroimana olinkin jo pitkään harkinnut ruskean lakan ostamista. Kaksi kuukautta sitten järjestetyssä kynsimiitissä yhtenä sponsorinamme oli Ninja, ja he tarjosivat meille mahdollisuuden tilata ilman kuluja yhden vapaavalintaisen kynsilakan, ja toisen puoleen hintaan. Ensimmäisen valitsemani lakan jo esittelin, ja toinenkin on vilahtanut pullokuvana ainakin blogin Facebook -sivulla jo, ja sehän on tämä yläkuvan suklaanruskea Nirvana.


Nirvana oli ruskeaksi lakaksi kaunis. Sävyltään tämä on aavistuksen tomuinen, hyvin kaakaomainen ruskea lorauksella kevytmaitoa. Lakka käyttäytyikin hyvin positiivisella tavalla, ja kaksi kerrosta takasivat hyvän peittävyyden ilman mitään ongelmia. Ylläolevassa kuvassa on kaksi kerrosta Nirvanaa ja kerros Seche Viteä.


Sinful Colorsin lakat ovat mielestäni ostamisen arvoisia. Riittoisa 15 ml pullo maksaa noin. 3.50-5€ riippuen ostopaikasta, ja niitä tosiaan löytyy nykyään Prismoista ja Ninjoista. Laatu näissä tuntuu kaikissa olevan yllättävän hyvä ainakin tähänastisten kokemusteni mukaan, ja tulen varmasti ostamaan näitä omaan kokoelmaani vielä lisääkin.


Koristelut tein tällä kertaa hyvin yksinkertaisella tavalla, eli sudin kaikkea käteen osuvaa sinne sun tänne. Kynsillä esiintyy siis kahta glitteriä siellä sun täällä, eli O.P.I:n ruusukultaista Rose of Lightia sekä Sally Hansenin mustaa Rufflea. Viivat olen vedellyt ohuella siveltimellä käyttäen Oriflamen valkoista, Nufun mustaa sekä Essien Penny Talkia. 


Vaikka ruskea onkin värinä itselleni hieman vieras, huomasin silti monesti pysähtyväni ihastelemaan näitä kynsiä. Ehkä kyse oli uutuuden viehätyksestä, sillä vastaavaa manikyyriä en ole aikaisemmin toteuttanut. 
Uskon muuten vahvasti, että Nirvana pääsee kaikesta huolimatta vielä toistekin käyttöön, ja ehkä joskus jopa ostan toisenkin ruskean. Jonkun oikein tumman ja synkän. Noh, se jää vielä nähtäväksi.




Mitäs te tykkäätte ruskeasta kynsillä? 



*** Sinful Colorsin, Sally Hansenin ja Oriflamen lakat saatu blogin kautta

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Minttuiset seilorit


Seilorikynsiä näkyy tasaisin väliajoin internetin ihmeellisessä maailmassa, niin blogeissa, Pinterestissä kuin Instassakin, mutten ole vielä tähän mennessä kantanut omaa korttani kekoon. Näin keskikesän lähestyessä ajattelin ajan kuitenkin olevan otollinen merihenkiselle lakkaukselle, ja ryhdyin tuumasta toimeen.


Luottominttuani ei ole hetkeen näkynyt kynsillä, ja niinpä valitsinkin lakoiksi valkoisen, hopean ja Peppermintin. Valkoisena käytin Oriflamen White Tipiä, ja sitä lakkasin kaksi kerrosta peukaloihin, keskisormiin ja nimettömiin. Peppermint pääsi etusormeen kahdella kerroksella ja vastaavat kaksi kerrosta lakkasin myös O.P.I:n DS Radiancea pikkusormiin. Radiancen päälle sutaisin kerroksen Essencen hopeista Be My Lucky Staria joka kuivuessaan jättää kevyen tekstuuripinnan.

Keskisormen valkoisen päällä on kerros Ginan hopeista glitterlakkaa, Sparkling Silveriä (unohtui pullokuvasta) ja sen päälle tein raidat koristeluteippiä käyttäen Rimmelin Peppermintillä. 


Muut koristelut maalailin vapaalla kädellä lukuisia eri siveltimiä käyttäen ja aivan viimeiseksi mattasin koko komeuden China Glazen Matte Magicilla. Lakkauksesta tuli hurjan mieluisa, ja eniten ehkä tykästyin peukalon ruoriin ja etusormen kettinkeihin sillä ne onnistuivat mielestäni todella hyvin.


Tänään oli siis esittelyssä kynsikoristelu, jota en ole aiemmin testannut, huomenna perehdytään kynsilakkaan, jonka väristä en ole aiemmin kynsilleni sutinut koko elämäni aikana. Ja nyt ei sitten ole kyse sävystä. Mahtaako joku arvata, mistä väristä puhun?




*** Oriflamen lakka saatu miitistä


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kukkasten aika ei ole ohi!

Viimeisimmän ruusulakkauksen jälkeen teki mieli jatkaa hempeää linjaa, ja kynsille päätyi yllättäen, mitäs muutakaan kuin kukkasia. Näitä tehdessäni tajusin, että tämä lakkaus on kolmas peräkkäinen jossa esiintyy kukkia jossain muodossa. Kesä taitaa siis virallisesti olla alkanut!


Skitlettejä en ollut hetkeen toteuttanut, joten halusin pitkästä aikaa tehdä lakkauksen sillä tyylillä. Lakkasin siis ensin etusormeen, keskisormeen ja pikkurilliin kaksi kerrosta lämpimän pinkkiä cremeä Miss Sportyltä, numeroa 485. Kyseinen lakka ei ole kaikkein parhaimman laatuinen ja alkaa olla jo aika lopussakin, mutta kokoelmastani ei löydy sille sopivaa korviketta. Lähimpänä lienee O.P.I:n Kiss Me I'm Brazilian, mutta sekin on selkeästi tummempi ja kylmempi kuin tämä. Jos jollain on hyviä vinkkejä ihanista lämpimän pinkeistä/vaaleanpunaisista cremeistä, niitä otetaan avosylin vastaan!

Nimettömään ja peukaloon päätyi Oriflamen valkoinen, joka on tällä hetkellä suosikkivalkoiseni. Se peittää lähestulkoon yhdellä kerroksella, kuivuu nopeasti, ja sen suti on todella loistava. Nufun valkoinenkin oli mielestäni hyvä, mutta ison eron näissä kahdessa tekee nimenomaan tuo Oriflamen hyvä suti.

Koristeluiksi pääsi Cesarsshopin decalit nimettömiin ja peukaloihin, ja ympärille pikkuisen kimallusta Lindexin glitterlakasta Diva Pink. Kyseinen kimallepommi edustaa myöskin etusormessa yhdellä kerroksella. Diva Pink sisältää monen moista glitteriä eri muodoissa, ainakin valkoisena, pinkkinä ja oranssina. Pohjassa on aavistus pinkkiä pigmenttiä. Tykkäsin tästä kovasti, ja luultavasti se tulee pääsemään ahkeraan käyttöön.

Keskisormen ja pikkurillin raidat tein ohuen koristelusiveltimen avulla IsaDoran Boho Pinkillä, joka siis kuuluu merkin geelilakkasarjaan. Kyseinen lakka on todella vaalea vaaleanpunainen creme jossa peittävyyttä riittää. Aikaisemmin olin vähän epävarma tämän geelilakkasarjan kanssa, mutta nyt olen iloinen kun olen huomannut, että niitä voi yhdistellä hyvin ihan tavallistenkin kynsilakkojen kanssa ilman ongelmia.

Kaikissa kynsissä on päällyslakkana kerros Seche Viteä.






Kokonaisuus on hyvin tyttömäinen, mutta ainakin omaa silmääni se miellyttää kovasti. Mitäs te tykkäätte?

Pikainen asia vielä, eli olettekos kuulleet Blogit.fi -palvelusta? Kyseessä on Blogilistan kaltainen blogien listauspalvelu, joka syntyi Blogilistan lopetettua. Nena Sofia's Nails löytyy sieltä, entäpäs teidän blogit? Jos ei, käykää ihmeessä lisäämässä ne listalle!



*** Oriflamen ja IsaDoran lakat saatu blogin kautta





perjantai 12. kesäkuuta 2015

Toukokuun ostokset & synttärilahjat

Viime kuun ostelut jäi melko vähille, ja meinasin jättää tämän postauksen kokonaan tekemättäkin. Sain kuitenkin niin ihania synttäripaketteja, että päätin sittenkin kasata kaiken yhteen postaukseen ja esitellä teille ♥

Base Coat, Sparkling Silver ja Lemon
Aluksi voitaisiin perehtyä siihen, mitä kannoin itse kotiin omia pikku roposiani maksuvälineenä käyttämällä. Yläkuvan Ginan lakat kotiutin heti kuun alussa kun olin käsirasvashoppailemassa. Tiesittekö, että siihenkin voi saada aikaa kulumaan? Jos tilaaminen ei pakko-saada-nyt tilanteen takia ole mahdollista, ensin menee aikaa googletteluun, että mitä päteviä rasvoja voisi lähistöltä löytää, ja sitten metsästät niitä. Ja samalla tottakai shoppailet kynsilakkoja, muutenhan se olisi ihan tylsää.


Ebaysta tuli myös kotiutettua yhteensä kolme kiekollista kynsikoristeita ja yksi pikku pussi kultaisia simpukkakoristeita. Muista en jaksanut ottaa kuvia erikseen kun eivät niin erityisiä ole, mutta lykkäsin tämän nyt tähän kun kuva sattui olemaan valmiina. Ihaniahan nämäkin ovat.

Golden Rose - Holiday 60, O.P.I - 4 in the Morning

Postin nostettua hintoja ei ole kirppistely hirveästi huvittanut. Onneksi harrastajia on paljon, ja sainkin nyt kirppisteltyä muutaman kaunokaisen samalla paikkakunnalla asustelevalta kynsiharrastajalta. Hintaahan näille ei juuri kertynyt, eli kyllä kannatti!

Essiet: Fear & Desire, All Tied Up ja Parka Perfect
Nämä tuli myöskin kirppisteltyä samassa setissä Golden Rosen ja O.P.I:n kanssa.


Seche Vite täyttöpakkaus
Sitten niihin lahjoihin! 30.05. täytin 19, ja avomiehellä oli ongelmia lahjan valitsemisen kanssa. Kynsijuttuja hän kuitenkin halusi minulle hommata, kun tiesi, että niistä ilahdun, mutta valitseminen jäi aika lailla omaksi hommakseni. Sechen täyttöpakkauksen halusin, kun tuo mönjä nyt on kuitenkin hyvää ja melko luotettavaakin eikä ainakaan tarvitse hetkeen murehtia pikakuivattajan loppumisesta.

F.U.N Lacquerit: Secret (h) ja Royal Chapel (h)
Ja nämä myöskin samasta paketista ♥ Mitä näistä nyt voi edes sanoa? Onneksi ne on minun!


Muutama decaliarkki tuli myös samassa lahjassa oman arsenaalin jatkoksi.

Essie - Penny Talk
 Ah, tämä on ollut himotuslistallani siitä asti kun se julkaistiin. Ikinä en ole sitä vielä raaskinut ostaa, mutta onneksi sain sen nyt lahjana niin ei tarvitse tuskailla euromäärää, jonka leimauslakaksi lukeutuvasta kaverista on maksanut. Mieheltä siis tämäkin ♥


Siskokin on alkanut huomaamaan, että nämä kynsijutut tosiaan kiinnostavat minua roimasti. Hänen synttäripaketistaan löytyi siis kaiken muun ihanan lisäksi ylläoleva kasa kynsihärpäkkeitä, ja kyllä muuten ilahduin! Lindexin kaunokainen on nimeltänsä Diva Pink, ja onkin päässyt jo testiin. Todella ihana lakka sekin.

Maybelline - Vivid Rose
Tämä vilahtikin jo blogissa, mutta oli siis tosiaan osa läksiäislahjaa työpaikkaohjaajaltani kun lopetin työharjoittelun eräässä koulussa viime kuun lopulla. Oli kyllä hankalaa olla herkistymättä kun läksiäispaketin sai, ihan täysin odottamatta!


Iso kiitos vielä kaikille lahjojille, jos joku nyt sattuu tätä postausta lukemaan. Kyllä tie minun sydämeeni kulkee aika näppärästi kynsilakan kautta ♥





keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Nakit ja muusi!

#ablecs15 -haasteen viimeinen viikko oli ja meni, mutten koskaan ehtinyt väkertää omaa lakkaustani viimeiseen teemaan nimeltänsä "I do". Aihehan viittaa vahvasti häihin ja naimisiin menemiseen, joka onkin yksi asia jota en ole vielä elämässäni kokenut. Kliseisesti voin kyllä todeta löytäneeni jo elämäni miehen, mutta hääkellot ovat vielä tähän asti jääneet soimatta ihan muista syistä johtuen. 

Tyttö kun olen, on häitä tottakai suunniteltu siitä asti, kun ohitin vaahtosammuttimen pituuskasvussani (en tarkoita yleistää, ei kaikki tytöt suunnittele häitään ennen puolison löytämistä). Teinikapina-vaiheessani noin 13 ikävuoden tienoilla olin varma, että minun hääni tulevat olemaan naamiaiset Halloween-teemalla, ja puen päälleni viininpunaisen mekon mustin pitsikoristein. Nykyään toiveissani ovat kuitenkin paljon perinteisemmät häät, onhan kyseessä sentään sellainen juhla jota tulisi juhlia vain kerran elämässä joten kyllä minä haluaisin tilaisuuden olevan kaikin puolin kaunis. Lopullinen suunnitelma vahvistunee sitten, kun asiaa on syytä vakavammin pohtia joten jätetäänpä nämä höpinät sikseen.


Eilen jo varoittelin tulevista töpökynsi-kuvista, ja täytyy myöntää ettei näin lyhyet kynnet kyllä saa nakkejani kovin imartelevan näköisiksi. Onneksi niillä on tapana kasvaa, saisivat vain kasvaa vähän reippaampaa vauhtia.

Kynsien pohjalla on kerros Trindin CC107 -ranskislakkaa ja sen päällä kimallusta lisäämässä yksi kerros SinfulColorsin Agacia. Agacissa on siis kirkkaalla pohjalla paljon pieniä hologlittereitä ja se muistuttaa ainakin kuvien perusteella paljon China Glazen Fairy Dustia. 

 Koristelut siis aloitin maalailemalla pitsiä kynsien tyviin valkoisella akryylimaalilla, jonka jälkeen länttäsin väliin kerroksen pikakuivattajaa. Tämän jälkeen siirryin punaisen perunamuusin pariin yrittäessäni saada aikaan muutaman hienostuneen ruususen sinne tänne pitsin sekaan. No, kyllä ne ainakin kaukaa katsottuna ruusuja muistuttivat.




Nyt on sitten tämän haasteen viimeinen aihe toteutettu. Ainoa väliinjäänyt oli viikon 11 aihe "Game to play", enkä vieläkään tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Ääniä kehiin siis, haluatteko että toteutan vielä tuon lakkauksen nyt jälkikäteen?