tiistai 29. syyskuuta 2015

Paluu syksyyn

Hetkeksi jo horjahdin väärän vuodenajan puolelle, mutta kaikeksi onneksi alkoi seuraavaa lakkausta tehdessä jo syksyiset sävyt lakkakaapissa houkuttelemaan. Ensimmäisenä nappasin pöydälle vasta kerran kynsillä käyneen kaunottaren piCture pOlishilta, eli bewitchin. Ikäänkuin itsekseen pöydälle saapui myös kaksi muuta syyssävyä, jotka ystävystyivät keskenään nopeasti ja kilpailivat siitä, kuka pääsisi lakkauksen päätähdeksi tällä kertaa.

Tasapuolisuuden nimissä päätin antaa kaikille yhtä näkyvät roolit. Keskisormeen eli etummaiselle asemalle sujahti kaksi helppoa kerrosta Essien All Tied Upia, kultaisella shimmerillä varustettua cremelakkaa jonka sävy tanssahtelee tumman nuden ja marjapuuron keskirajoilla. Etusormiin, peukaloihin ja nimettömiin taas levitin myöskin kaksi ihanan vaivatonta kerrosta aiemmin mainittua bewitchiä, ja nimettömiin päätyi Essencen Life is a beach - kultainen tekstuuri, jota sitäkin riitti samaiset kaksi kerrosta täyteen peittävyyteen. Jotta kultainen kaunotar saisi tarpeeksi näkyvyyttä tovereihinsa nähden, teippailin sillä kolmiot kaikkiin muihin kynsiin paitsi keskisormiin. 

Tässä vaiheessa jokin naksahti aivoissani, ja aloin jo suunnittelemaan vesimarmorointia pitkästä aikaa. Oman iltani (ja ehkä jopa naapureideni) pelastukseksi päädyin kuitenkin helpompaan vaihtoehtoon, ja keskisormiin ilmestyi koristelut water spotted -tekniikalla. Eli neljä pisaraa kumpaistakin muissa kynsissä esiintyvää lakkaa omalla vuorollaan vesikippoon, suihkaus hiuslakkaa päälle ja kynnen dippaus. Helppoa kuin heinänteko. Jotta kokonaisuus olisi riittävän korea, kiinnitin nimettömiin vielä kaksi Ebaysta kotiutunutta strassia pikakuivattajalla. Lopuksi toki lisäsin pikakuivattajaa vielä kaikkiin muihin kynsiin pari kerrosta epätasaisuuksien poistamiseksi, ja valintani osui tällä kertaa Nail Pattern Boldnessin Digital Flashiin, sillä halusin varjella keskisormen koristeluja leviämästä. Yksinkertainen toteutus, mutta mielenkiintoinen lopputulos. Oi miksi minä harrastan skittlettejä niin harvoin?


Mitäs mieltä olette tästä lakkauksesta? Entäs kuinka usein muut väkertelee skittlettejä?


*** Digital Flash -pikakuivattaja saatu testattavaksi yhteistyön merkeissä

22 kommenttia:

  1. Kauniita syksysävyjä ja näyttävä kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  2. Voi nam! ihana tupo water spotted-kynsi <3

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän upea skittlette ♡

    VastaaPoista
  4. Mun aivot nyrjähti tuon keskisormen kanssa ja meinas tulla jo kiukku, kun en tajunnut, että kyllä siellä alla on tosiaankin se Essie ja päällä water spotted. Tiedätkö, kun josku aivot ei suostu näkemään asioita oikein? Mä vaan koko ajan katsoin, että tässä on selkeästi tuo Essie päällimmäisenä ja yritin miettiä miten oot saanut noin ihanan kuvion :). Mulla odottelee kanssa pöydällä eilen saapunut OPI:n Schnappps Out of It!, joka vaikuttaa aika samalta tuon Essien kanssa. Mulla on melko samantyyppinen lakkakombo tuossa odottelemassa sen kanssa kynsillepääsyä. Yksi väri on tosin erilainen :). Nää kynnet on luonnollisestikin aivan mielettömät. Pitäiskö ihan itsekin alkaa tuhertamaan water spottedin kanssa, hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, onneksi mysteeri selvisi eikä tarvinnut loppupäivää painia asian kanssa :D jännää nähdä mitä kehittelet vastaavilla väreillä, uih! :)

      Kiitos kauniista sanoista ♥

      Poista
  5. Oi vitsit on taas niin upeet kynnet että! <3

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana yhdistelmä, todella tykkään näistä! Rakastan noita värejä!

    VastaaPoista
  7. Ihanat kynnet! Niin nätti tuo water spotted-koristelu keskisormessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dimavarien! ♥ Water spottedilla saa kyllä nättejä kuvioita aikaan :)

      Poista
  8. Tosi näyttävät syksykyntelöiset ! <3 Mulla vaan on menty taas nudella ja viininpunaisella .. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 Nude ja viininpunainen sopii kyllä täydellisesti syksyyn :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥