torstai 1. lokakuuta 2015

Tekstuuriliuku + arvonnan voittaja

Taas on yksi kuukausi ohitettu, ja ollaankin jo lokakuun puolella. Tällä kertaa julkaisen viime kuun lakkausten koostepostauksen vasta huomenna, ja tänään tehdään vielä katsaus yhteen vanhempaan lakkaukseen ja samalla julkaisen I love me -arvonnan voittajan.

Puhutaanpas ensin näistä kynsistä! Sain siis kesällä siskoltani lahjapakkauksessa pari purkillista kultaisia niittejä ja kynsilakan, jotka olivat osa syntymäpäivälahjaani. Lakka näytti pullossa kauniilta farkunsiniseltä shimmerlakalta, ja pitkään mietinkin että mihin sen yhdistäisin. Yhtenä päivänä jo jokin aikaa sitten päätinkin vain lakata sen kaikille kynsille ja katsoa sitten että millaiset koristelut sille sopisi. Vastoin odotuksiani lakka olikin tekstuuri, ja vieläpä erittäin kaunis, yhdellä kerroksella peittävä sellainen. 

Saatuani nyt tekstuuriksi osoittautuneen lakan kynsilleni totesin että se sopisi erittäin hyvin yhteen erään Essencen tekstuurilakan, Life is a beachin kanssa ja päätin töpötellä liukuvärin kyseisellä kultaisella kaunottarella kynsieni kärkiin. Liukuvärin tehtyäni lisäsin kynsiin vielä strasseja ja niittejä jotka kiinnitin pikakuivattajalla paikoilleen. Lakkaus oli mielestäni oikein kaunis ja onnistunut, ainoa mikä ei oikein onnistunut oli kuvat, ja siksi näettekin nämä kynnet vasta nyt. Onneksi oli edes tämä yksi ihan siedettävä kuva, että pääsin esittelemään nämäkin ihanuudet.

Sitten voitaisiin siirtyä päivän kuumaan perunaan. Eli niin kuin aluksi lupasin, olisi nyt aika paljastaa juuri päättyneen messulippuarvonnan voittaja. Arvonnan suoritin random.org -sivustolla.

Arvoin voittajan siten, että näppäilin numeroiksi arvontapostauksen kommentoijien määrän, ja näin ollen voittajaksi osoittautui numero 2, eli tosiaan siis toisen kommentin jättänyt osallistuja. Ja arvontapostauksen toisen kommentin jättäjäksi paljastui sitten nimimerkki Tiiukka! Paljon onnea Tiiukka, lähetän sinulle sähköpostia aivan näillä hetkillä!


Mitäs pidätte kynsistä? ♥

26 kommenttia:

  1. Kynnet ovat kerrassaan ihanat! Käteni hamuilevat hiomakonetta, voin vaan kuvitella mikä urakka on saada nuo pois kynsistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oihh kiitos! ♥ Kyllä nuo ihan Xtralla ja vanulapuilla lähti ;)

      Poista
  2. Nää olis olleet upeet ilman strassejakin ! :P <3

    VastaaPoista
  3. Makee yhdistelmä! Kirkkaan siniset strassit ehkä vähän pomppaa silmille, mutta toisaalta ne on ehkä just se juttu. Nää ois eniveis upeat pelkkien tekstuurienkin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mee! ♥ Luonnossa nuo strassit eivät olleet noin silmille hyppivät, siinä taas yksi syy miksi kuvista en tykännyt :D

      Poista
  4. Siis apua, ihan mielettömän upeat!! <3

    VastaaPoista
  5. Todella näyttävät nuo liu'ut :)

    VastaaPoista
  6. Aivan tosi ihanat kynnet! Nyt inspiroiduin tekeen tekstuuriliu'un, oooh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Iih ihanaa olla inspiraatioksi :D Muistapa sitten lisätä blogin puolelle omat liukusi niin tuun stalkkaamaan! ♥

      Poista
  7. Tosi upiat! Tulee Intian ja muitten vastaavien maitten kulttuurit ja värit mielee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satsuli! :) Itsellekin tulee ainakin vahvoja mielikuvia Egyptistä näitä kynsiä katsellessa, miksei Intiastakin. Kai ne on nuo värit :)

      Poista
  8. Aivan upee väritys näissä, ihanat. En oo koskaan uskaltautunut tekemään liukua tekstuureilla, ehkä pitäisi koittaa koska lopputulos puhuu puolestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! ♥ Ehdottomasti kannattaa kokeilla, on meinaan yllättävän helppoa saada kaunis lopputulos aikaan :)

      Poista
  9. Jotenkin tosi elegantit ja yllättävän kiva värivalinta :) kyllä ärsyttää kun kuvaa kynnet ja vasta lakkauksien poistamisen jälkeen tajuaa että tuli ihan *piip* kuvia eikä yhtään julkaisukelpoista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Harmitti kyllä, mutta onneksi oli edes tämä yksi mistä sai jotain selvää :D

      Poista
  10. Todella ihanat kynnet! Täytyy itsekin yhdistää tummansinistä ja kultaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ehdottomasti kannattaa, on meinaan nätti väriyhdistelmä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥