torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden kauneimmat lakkaukset

224 postausta, lähes tuhat kuvaa ja loputtomasti tekstiä! Vuoteen on mahtunut niin iloja kuin suruja, katkenneita kynsiä, kauniita kynsilakkoja ja mieletön määrä oppimista. Olen kehittynyt niin kynsien lakkaamisessa, koristelussa ja kuvaamisessa kuin myös blogin kirjoittamisessa ja pitämisessäkin. Vuonna 2015 blogista on muodostunut minulle harrastus, joka on vertaansa vailla, ja kiitos siitä kuuluu eittämättä jokaiselle teistä, jotka tätä luette. Kiitos, että annatte minulle mahdollisuuden näin ihanaan ja rentouttavaan harrastamiseen, ja palautteenne kautta piristätte minua ja autatte minua kehittymään! Tämä blogi on aloitettu ensisijaisesti itseäni varten, mutta ilman teitä sen pitämisestä puuttuisi kaikki ilo.

Vuoden vaihtumisen kunniaksi kävin läpi kaikki lakkaukseni vuodelta 2015, ja valitsin jokaiselta kuukaudelta oman suosikkini. Alla lakkaukset tammikuusta joulukuuhun pienellä esittelyllä, toivottavasti tykkäätte!


Tammikuu - Enkelin kynnet
 Käsinmaalatut pitsit yhdistettyinä strassiövereihin eivät paljoa puolesta puhumista kaipaa, jos minulta kysytään! Yllä oleva lakkaus painui mieleeni tiukasti, eikä muista tammikuun kynsistä olisi näille edes kilpakumppaniksi.

Helmikuu - Lumihiutaleita
 Näissä kynsissä yhdistyy ensimmäinen kunnolla onnistunut liukuvärini ja kauniisti nousseet leimat. Tykkäsin kynsistä silloin, ja edelleen ne viehättävät! Helmikuun kynsistä valinta oli helppo, vaikka pari muutakin lakkausta miellytti silmää.

Maaliskuu - Water spotted
 Maaliskuun lakkauksista yllä olevat olivat ehdottomasti kauneimmat. Ensimmäinen water spotted -kokeiluni päättyi onnellisesti, ja nimettömän strassikuvio on oikein kaunis. Miksi ihmeessä en ole tehnyt strassikuvioita pitkään aikaan?

Huhtikuu - Pastelliset seeprat
 Kynnet ensimmäiseen kynsimiittiini olivat huolella suunnitellut ja vaivalla toteutetut. Suloinen yhdistelmä pastellivärejä ja eläinkuosia oli oikein kehuttu, enkä voi itsekään olla näistä tykkäämättä! Huhtikuun kynsien kohdalla valinta tosin oli vaikea, sillä myös ikat-kynsistä pidin kovasti.

Toukokuu - Bravuuri

 Toukokuun lakkauksista pidin eniten tästä yksinkertaisesta pikalakkauksesta glittereillä ja strassiövereillä. Myös omat kynteni olivat tuohon aikaan huokailuttavan pitkät ja ehkä juuri siksi tätä lakkausta niin ihailenkin. Voi kesä, tule pian takaisin!


Kesäkuu - Perhosen siivet
 Nämä perhosen siivet olivat kauneimmat kesäkuun lakkauksista, ja myös ehdottomasti yhdet koko vuoden suosikeistani. Jotenkin ajatus perhoskynsistä on niin viehättävä, etten vain pääse siitä yli. Ensi kesänä pitää tehdä lisää tällaisia! 

Heinäkuu - Pilkuttelua
 Kun pilkut on kohdillaan, niin sitten ne ovat. Ei muuta lisättävää! Heinäkuun lakkauksista tämä pilkkumanikyyri oli eniten omaa silmää miellyttävä kaikessa leikkisyydessään. 

Elokuu - Siniset kynnet
 Elokuun lakkauksia oli niin monta, että valintaa oli lähes mahdoton suorittaa! Lopulta päädyin näihin sinisiin puolikuumanikyyreihin, joiden vesimarmorointikuvion onnistumista jaksan edelleen hämmästellä. 

Syyskuu - Perhosia
 Syyskuun lakkauksia en vaivautunut edes selaamaan, vaan ulkomuistista tiesin jo suosikkini. Nämä hurmaavat perhoskynnet syntyivät kun tutustuin uusiin akryylimaaleihini, onneksi se hankinta tuli tehtyä!

Lokakuu - Romanttista
 Välillä kannattaa lainata ideoita! Nämä romanttiset kirjekynnet osuivat niin nappiin, että muut lokakuun lakkaukset kyllä kalpenivat niiden rinnalla. 

Marraskuu - Baby Boomer
 Baby boomereita olin ihastellut jo pitkään monissa paikoissa, ennen kuin itse rohkenin yrittää vastaavien toteuttamista. Sittemmin tällaisia olen tehnyt jo toisetkin, enkä voi olla rakastamatta tätä tekniikkaa! Marraskuun lakkauksista löytyi kyllä parit muutkin kynnet joista tykkäsin, mutta kyllä nämä ne kauneimmat taitaa olla. 

Joulukuu - Alueranskis
Ranskalaiset manikyyrit harvemmin miellyttävät omaa silmääni, sillä usein ne tuppaavat olemaan liian tylsiä ja tavanomaisia. Näiden kynsien kanssa kuitenkin onnistuin tavoitteessani, ja tämä onkin varmasti kaunein ranskis, joka on koskaan kynsilläni ollut.



Siinä ne sitten olivat! Seuraavaksi katsellaankin lisää kynsiä ensi vuoden puolella, ihan hurjaa! Siis 2016! Järjetöntä! Vai mitä?
Ihan mielettömän hyvää uuttavuotta jokaiselle, olkoon se kaikille onnellinen! 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pirtsakka Pina Colada

Kotiutin jokin aika sitten facebookin Kynsikoristekirppikseltä kasan toinen toistaan ihanampia indie-lakkoja, joista pari olikin testattava saman tien. Kynsillä siis kävi jo muun muassa F.U.N Lacquerin Storm, mutta mokoma oli niin nätti ettei sitä raaskinut koristella ollenkaan! Lopulta kaunokainen rapisi kynsiltä omille teilleen ennen kuin ehdin keksimään sille sopivia koristeluja, joten sen esittely jääköön myöhemmäksi.

Ennen joulua (ja myös kynsien viilausprojektia jonka tuloksen näittekin eilen) päädyin kuitenkin sutimaan kynsilleni myös erään yllättävän yksilön. Porukasta nimittäin erottui hyvinkin edukseen Dance Legendin Pina Colada, olihan se kuitenkin melkoinen väripilkku näiden synkähköjen syys- ja talvilakkojen kaudessa. 

Pina Colada on sorbettityylinen lakka, jossa yhdistyy mehevä, pehmoinen persikanvärinen pohja ja kirpakan pirteät mattaglitterit. Glittereitä löytyy erimallisina pinkkeinä, oransseina ja valkoisina ja ne antavat muuten niin suloiselle lakalle mieletöntä charmia. Lakka peittää pidemmät kynnet loistavasti kolmella ohuella kerroksella, mutta lyhyemmille kynsille laittaisin kaksi.

Pina Coladan päälle sutaisin teippejä apuna käyttäen pinkit kolmiot Opin Strawberry Margaritalla, ja maalasin kolmioille vielä reunukset Essencen hempeän keltaisella Love is in the airilla. Ihan nappiin ei homma mennyt, mutta aina ei seikkaillakkaan Strömsössä - heh heh. Kirsikkana kakun päällä vielä persikanväriset niitit (peräisin Ebaysta) ja viimeistely kerroksella Seche Viteä. Eikö olekin ihanaa vaihtelua kaikenmaailman harmaisiin ja tumman murrettuihin sävyihin? Minä ainakin tykkäsin, vaikka toki koristelut olisi voineetkin onnistua paremmin!


Millaisia uudenvuoden suunnitelmia teillä on?

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulukynnet

Noniin, joulu oli ja meni ja uusivuosikin kurkkii jo kulman takana. Tarkoitukseni oli esitellä teille joulukynteni jo viikonloppuna, mutta en sitten millään ehtinytkään asettua aloilleni postaamaan. Palattiin siis kotiin Espooseen tosiaan jo perjantai-iltana, mutta lauantaina ja sunnuntaina kävimme vielä vierailemassa mieheni äidin ja oman isäni luona ns. "joulun jatkoilla". Maanantai menikin sitten siivotessa ja kerätessä voimia, ja nyt voinkin vasta todeta olevani (ainakin lähestulkoon) palannut maan pinnalle joulun jäljiltä. Onhan se vain ihana juhla, mutta kyllä tuo reissaaminen vähän voimia vie - etenkin kun siihen lisää kaikki jouluiset valmistelut! 

Mutta niin siinä vain kävi perinteisesti taas! Joulu on lempijuhlani, ja olin jälleen miettinyt valmiiksi kuinka herskyvän upeat, juhlavat ja mieleenpainuvat lakkaukset aatoksi valmistelenkaan, mutta lopulta aikaa ei riittänytkään ja oli otettava suunnitelma B käyttöön. Eihän se lopulta mitään haitannut, kynnet oli kauniit ja yksinkertaiset, eikä niitä tosiaan edes muistanut ihmetellä enää joulua juhliessa.

Lakkauksen kasasin siis pikaisesti 22. päivä ennen Tampereelle lähtöä ja sen oli pakko olla mahdollisimman helposti toteutettavissa. Niinpä pohjaväriksi päätyi siis yksi kerros Opin Love Athletes in Cleatsia, ja tämän päälle lakkasin kulmat Golden Rosen Holiday sarjan lakalla numero 60, lakan omaa sivellintä käyttäen. Viimeiseksi asettelin rajalle glittereitä Opin I Snow You Love Me:sta ja viimeistelin kynnet kahdella kerroksella Seche Viteä tekstuurikärjen tasoittamiseksi.

Joulusta muuten vielä sen verran, että huh heijaa taas sitä lahjamäärää! Siinä meinasi kyllä tulla tippa linssiin useaankin kertaan, kun huomasi miten ajatuksella niitä lahjoja olikaan kasattu. Itsehän rakastan lahjojen antamista ja tänä vuonna käytinkin erityisen paljon aikaa niiden suunnitteluun, mutta jotenkin sitä aina hätkähtää paketteja avatessa: eihän sitä voi kieltää etten tykkäisi myös lahjojen saamisesta. Lahjoja en ala tänne blogiin kuvaamaan kun suurin osa oli kuitenkin aihepiiriin kuulumatonta tavaraa, mutta paketeista paljastui muun muassa kahdet talvikengät, pörrö- ja villasukkia, sisustus-esineitä, kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita, paljon suklaata, koruja, vaatetta, kodin tavaraa, muutama kynsilakka, The Body Shopin hurmaava mantelikäsirasva ja kynsinauhaöljykynä sekä 100 euroa lakkarahaa Paypal-tilille. Kylläpä on hemmoteltu olo!


Mitenkäs joulu meni? Ja mitäs teidän paketeista paljastui?

torstai 24. joulukuuta 2015

Joulun tunnelmia


Ihanaa aattoa kaikille! Oma viikkoni alkoi täysissä tohinoissa joululeivonnaisten ja lahjojen paketoinnin parissa, enkä alkuperäisistä suunnitelmista huolimatta ehtinytkään mitään postailemaan aiemmin. Nyt ollaan kuitenkin Tampereella viettämässä perheen kanssa joulua ja kotiin palataan viikonlopuksi. Silloin sitten ajattelin tehdä postausta joulukynsistäkin. Mutta lyhyestä virsi kaunis, eli palaillaan taas loppuviikosta asiaan!

Oikein lämpöistä ja ihanaa joulua jokaiselle! ♥ 


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tontun teemaviikko: Varpunen jouluaamuna

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa,
varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen,
järvenaalto jäätynyt talvipakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
Tule varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen ota kyllä sulta.

En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta.
Olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Nyt olisi tosiaan viimeisen Tontun postauksen vuoro. Tällä kertaa postaus venähti melko myöhäiseen, sillä ollaan jo niin lähellä joulua että Tontulla on kädet täynnä hommia, eikä hän meinannut millään ehtiä keskittymään postaamiseen, heh heh.

Tästä loistavasta myöhäisen illan huumorista voitaisiin siirtyä oikeaan asiaan, nimittäin lumoavan kauniiseen kappaleeseen nimeltänsä Varpunen jouluaamuna. Tätä toivottiin kommenttiboksin puolella maanantaina, ja kun laulu kuuluu omiinkin suosikkeihini todettiin Tontun kanssa, että se pitää ehdottomasti jonain päivänä toteuttaa.

Vaikka kyseessä on sanoiltaan hurjan kaunis ja koskettava kappale, ei se silti ole kovin helppoa siirtää kynsille. Pyörittelin useita eri ideoita päässäni ennen varsinaista toteutusta, enkä voi sanoa että lopputulos tälläkään idealla mikään paras mahdollinen olisi. 

Koko design on siis maalattu Mont Marten akryylimaaleilla Essencen valkoisen Wild white waysin päälle. Lopputulos on viimeistelty Seche Vite -pikakuivattajalla. Kynsissä pidän kovasti metsämaisemasta - se onnistui oikein hyvin, mutta varpunen ja siemeniä ojentava käsi eivät nyt oikein vakuuta. Tonttu kuitenkin töksäytti, että kyllähän sen linnuksi tunnistaa, joten kaikki lienee hyvin - minä jäin tosin miettimään että tunnistaako? No, samapa tuo, nyt on kynnet tehty ja voidaan taputella tämä teemaviikko läpikäydyksi. Toivotetaan siis kaikki Tontulle hyviä hetkiä jouluvalmisteluissa ja siirretään katseet tulevaan!


Rauhallista loppuiltaa kaikille ♥

lauantai 19. joulukuuta 2015

Tontun teemaviikko: Kuuraparta

Hei, Kuuraparta, lumiukko valkoinen,
mustahampainen, nenä keltainen,
teimme porkkanasta sen!
Hei, Kuuraparta, talvipakkasilla on
vielä voimaton lämpö auringon,
siis on aika karkelon.

Saat tästä vanhan silinterin
päähän paljaaseen.
Se on kai hattu taikurin
pois täältä muuttaneen.
Hei, Kuuraparta, nytpä jotain tapahtuu!
Täynnä elämää aivan onkin jää
—lumiukko naurusuu!

Hei, Kuuraparta, tule piiriin tännepäin!
Kanssa ystäväin tanssi alkaa näin,
tule tänne kiirehtäin!
Hei, Kuuraparta, jätä luuta nurkan taa!
Kuka kiinni saa, sitä koettakaa,
nyt on liukas jäinen maa!

Kun vauhdin vaan sai mainion,
ei seisahtua vois.
Nyt paras myöskin poliisin
on alta mennä pois!
Hei, Kuuraparta, talvi vain on aikaa sun.
Joka talvi teen sinut uudelleen,
yhtä paljon riemastun!

Hopitihopsis, hupitihupsis,
meitä seuratkaa!
Hopitihopsis, hupitihupsis,
tanssia täällä saa!

Tällä kertaa Tonttu siis tosiaan totesi, että olisi jo korkea aika päästää hänen ystävänsä Kuuraparta kynsille. Idea miellytti meitä molempia, sillä en ole koskaan maalaillut lumiukkoja kynsille ja ajatus oli kieltämättä kutkuttava. Sitäpaitsi Kuuraparta on lauluna ihan mieletön, ja etenkin sen englanninkielinen versio saa aina hymyn huulille!

Kynsien pohjavärinä on MaxFactorin Cloudy Blue, vaikken mitään kovin pilvistä lakan sävystä oikein löydäkään. Perinteinen farkkusininen kuitenkin kyseessä, ja sitä kaksi kerrosta. Koska halusin taustan hieman eläväisemmäksi ja kimaltavaksi, lakkasin pohjavärin päälle vielä kerroksen Essencen I feel gritty -tekstuurilakkaa, joka on pohjaltaan läpinäkyvä ja näin ollen sopii käytettäväksi ihan glitterinäkin. Tämän kuivuttua sudin kynsille kerroksen Seche Viteä tasoittamaan lakkausten pintaa jotta pääsisin vielä maalailemaan kynsille koristeluita.

Koristelut, eli siis kättä iloisesti heiluttavan lumiukon maalasin Mont Marten akryylimaaleilla ja  maalailujen valmistuttua viimeistelin kynnet vielä pikakuivattajalla. Lumiukkoa oli oikein mielenkiintoista ja mukavaa maalailla, ja lopputulokseenkin olen melko tyytyväinen. Erityisesti ilahduin lumiukon "kaulaan" tekemistäni varjostuksista ja siitä, kuinka kivasti ne elävöittivät kokonaisuutta!


Mitäs te tykkäätte? ♥


perjantai 18. joulukuuta 2015

Tontun teemaviikko: Kulkuset

Lunta tulvillaan on raikas talvisää,
ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää.
Sen kohta valjastan reen pienen etehen,
ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Rekehen, rekehen nouse matkaamaan!
Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.

On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa.
Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.

Toiseen maailmaan tää retki meidät vie,
niin puhtaan valkeaan käy liinakkomme tie.
Taas tuulen huminaa nyt puiden latvat soi.
En retkeämme unhoittaa kai milloinkaa mä voi.

Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee.
Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Rekehen, rekehen nouse matkaamaan!
Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.


Tällä kertaa Tonttu kiikutti pöydälleni tosiaan melko perinteisen joululaulun, joka kertoo matkasta keskellä lumisen maiseman ja kulkusten kilinästä. Jonkun aikaa mietiskelin, että mitenkä tämän laulun voisi toteuttaa, mutta melko nopeasti sain jonkinlaisen idean.

Kynnet aloitin siis lakkaamalla kaikille kynsille kaksi kerrota IsaDoran ihanaa, raikkaan vaaleansinistä Skylinea. Lakka kuuluu geelilakka-sarjaan, mutta näitähän voi huoletta yhdistellä muidenkin lakkojen kanssa. Ainoastaan luvatusta viikon kestosta ei tietysti tällöin ole varmuutta.

Skylinen päälle kelmuttelin etusormiin, keskisormiin ja pikkurilleihin lumista tunnelmaa ensin Essien Petal Pushersilla ja sitten Essencen Wild white waysillä. Lopuksi kelmutin vielä yhden kierroksen Skylinellä pehmentääkseni kuvioiden rajoja. 

Aksenttikynsiin lakkasin kerroksen juuri saamaani ihanaista Foxy Pawsin "The North Pole is a real place" -lakkaa, joka antoi kynsille kauniin talvisen säväyksen. Tämän kuivuttua maalasin nimettömiin joulukulkuset ja peukaloihin lisäsin pari kultaista niittiä koristukseksi. Tämän jälkeen totesin ettei lakkaus enää muuta kaivannutkaan ja viimeistelin kynnet Seche Vite -pikakuivattajalla. Kynsistä tuli oikein suloiset, ja oikeastaan pidin niistä lähinnä siksi, kun ne eivät olleet aivan överijouluiset niinkuin vaikka eiliset kynteni. 


Sitten pakko vielä vilauttaa nopeasti Kynsikoristekirppikseltä haalimiani ostoksia, joiden mukana tuo Foxy Pawsinkin ihanuus tuli. Paketissa oli vaikka mitä ihanaa, muun muassa kauan haaveilemani F.U.N Lacquerin Storm ja Dollish Polishin hassuttelulakka. Tämä oli vähänniinkuin joululahja itselleni ♥



Millaisilla joululahjoilla te olette itseänne hemmotelleet?



*** IsaDoran lakka saatu blogin kautta

torstai 17. joulukuuta 2015

Tontun teemaviikko: Hei tonttu-ukot hyppikää!

Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemun raikkahin aika!
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemu raikkahin aika!
Hetken kestää elämää
ja sekin synkkä ja ikävää.
Hei, tonttu-ukot hyppikää,
nyt on riemu raikkahin aika!

Tällä kertaa Tonttu tosiaan valitsi minulle hassunhauskan tonttulaulun, jota olen lapsesta asti tykännyt rallatella. Laulu on ihanan piristävä ja humoristinen, mutta eipä siihen kyllä helppoa ole kynsiä tehdä! Kun oikeastaan ainoa vaihtoehto on sörkkiä tonttu-ukkoja kynsille pomppimaan.

Pari päivää sitten näin Kynsisirkus -blogissa ihanat karkkitanko-kynnet jotka oli toteutettu kuivamarmoroiden. Idea oli hirmuisen kutkuttava ja päätinkin, että se on pakko saada kynsille vielä ennen joulua apinoitua ja nyt halusinkin sitten yhdistää sen idean hyppivien tonttu-ukkojen kanssa samoille kynsille. Samalla voisin ainakin teoreettisesti väittää purkittaneeni tämän kuukauden Haastetrionkin tällä kuivamarmoroinnilla.

Aloitin siis homman lakkaamalla kaikille kynsille yhden kerroksen Essencen Wild White Waysiä. Tämän kuivuttua lisäsin nimettömiin toisen kerroksen samaa lakkaa, ja toteutin kuivamarmoroinnit muille kynsille yksi kerrallaan. Kuviot tein lakkaamalla pitkittäisiä raitoja kynnelle Essencen Everybody salsa:lla ja O.P.I:n Pen & Pinkillä, ja tämän jälkeen marmoroin kuviot hammastikulla vedellen.  Kuivamarmorointien valmistuttua siirryin nimettömän kimppuun, ja siihen lakkasin vielä kerroksen Essencen Lovely, maybe -glitterlakkaa jonka jälkeen maalasin tontun käyttäen seuraavia lakkoja: IsaDora - Classy Nude, Konad - Red, Nfu oh - 132 ja Essence - Wild White Ways.

Kynnet viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla ja hassuttelulakkaus joulun odotteluun oli valmis. Kyllähän näitä kynsiä katsellessa kieltämättä hymyilytti, vaikken kyllä väittäisi että sillä olisi mitään tekemistä kynsien onnistumisen kanssa. Ehkä ne on jopa surkuhupaisat?


Olenko ainoa jota hymyilyttää?



*** O.P.I:n ja IsaDoran lakat saatu testattavaksi blogin kautta


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tontun teemaviikko: Valkea joulu

Tontun teemaviikko jatkuu tällä kertaa laululla nimeltä "Valkea joulu". Tontun mielestä jouluna kuuluu olla lunta, ja samaa mieltä olen kyllä hänen kanssaan. Jotenkaan joulu ilman lunta ei koskaan tunnu oikealta!

Taas valkeata joulua
keskellä suurten hankien,
muistan joulun aikaa
se kuinka saikaan
mun taas taakse vuosien.

Vain valkeata joulua
mielessäin ootan minä ain,
sillä hangen hohteessa vain
joulurauhan tunnen rinnassain.

Tonttu oli oikein tyytyväinen näihin kynsiin, ja pitihän sitä nyt sitten samaan kuvaankin päästä!
Valkeasta joulusta ei ole kovin hankalaa kehittää kynsiä, sillä ideoita kyllä riittää. Aluksi meinasin lähteä maalailemaan hankea ja rauhallista maisemaa akryylimaalein, mutta siihen olisi uponnut sen verran aikaa että päätin koittaa toisenlaista ideaa laulun saamiseksi kynsille.

Kynsien pohjana on siis baby boomer -tyylisesti toteutettu liukuväri. Aluksi liu'utin toisiinsa Essencen Sweet as candy -nimistä ranskislakkaa sekä Ginan valkoista, ja tämän jälkeen lakkasin liukuvärin päälle vielä kerroksen Sweet as candyä pehmentämään lopputulosta. Koska halusin saada kynsille oikein talvisen ja huurteisen tunnelman, lisäsin päälle vielä kerroksen Essencen Pixie Dustia.

Kun lakat oli kuivuneet aloin sitten maalailemaan kynsille talven kolmansia lumihiutaleita, mutta tällä kertaa toteutin ne hieman perinteisestä poikkeavilla väreillä. Näistä hiutaleista halusin oikein jouluisia, joten maalasin ne kultaisella ja kuparisella. Lakkoina niissä käytin H&M:n Sparkle & Shine Babya sekä Essien Penny Talkia. Hiutaleiden valmistuttua sipaisin niiden keskustoihin vielä hivenen Gina Tricotin hopeista Sparkling Silveriä, ja niiden ympärille asettelin valkoisia mattaglittereitä Essencen Truth or Daresta. Ai että kuinka olinkaan tyytyväinen tajutessani, että siitä löytyy niitä valkoisia söpöläisiä seasta, sillä halusin tähän lakkaukseen kovasti sellaisia laittaa, mutten omista mitään lakkaa jossa olisi pelkkää valkoista mattaglitteriä.

Kynsistä tuli mielestäni oikein mukiin menevät, vaikka harmittaakin että hiutaleet näkyy noin kehnosti kuvissa. Oikeasti ne pomppasivat silmiin paljon paremmin!


Miten sinä olisit tämän laulun toteuttanut?



Ps. Uudistuneesta ulkoasusta olisi kiva kuulla mielipiteitä!