keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Ensimmäiset leimadecalit

Viime kertaisten leimailujen, ja niistä saamani positiivisen palautteen innoittamana tartuin tällä kertaa seuraavaan laattaan entistä innostuneemmin. Testivuorossa oli tällä kertaa saman setin, eli siis Mi Nailsilta saamani ÜberChicin 6-setin laatta numero kaksi. 

Tässäkin laatassa on hurjan paljon kauniita kuvioita. Ensimmäisenä kiinnitinkin huomiota siihen, että useampi laatan leimoista on sopiva värittelyihin ja myöskin siis leimadecaleihin. En ole koskaan vielä tehnyt leimadecaleita, mutta minut on kyllä aikanaan kommenttiboksin puolella haastettu siihen puuhaan ja ainahan se on vähän kutkutellut takaraivossa. Nyt, kun tuntui siltä, että leimat alkoivat jo siirtymään ihan nätisti paperille etenkin kunnolla keskittyessä, päätin tarttua tuumasta toimeen leimadecalien kanssa.

Decalit tein minigrip-pussin päälle. Lakkasin ensin 15 (!) levyä Seche Vitellä, sillä halusin, että onnistuneita leimoja riittäisi lopulta edes pariin aksenttikynteen ja olin aivan varma, että prosessissa tulisi olemaan reippaasti mutkia matkassa.

Seche Viten kuivuttua leimasin laatalta ihania suuria kukkasia, joiden väittäisin olevan neilikoita. Varma en ole, mutta siltä ne omaan silmääni vaikuttavat. Leimat tein Essencen mustalla leimauslakalla ja pinkillä XL-stamperilla. Tässä kohtaa kaikki oli vielä hyvin, ja edessäni oli 15 ainakin suurinpiirtein onnistunutta leimaa omilla lakkalevyillään. Kun leimat olivat kuivuneet, lakkasin väliin vielä varovasti kerroksen Seche Viteä jotten levittäisi leimoja väritysvaiheessa.

Leimat värittelin liukuvasti kukan keskustasta ulospäin kahdella eri lakalla. Keskialueella käytin Opin DS Reflectionia, ja kukkien ulkoreunoilla käytin We Care Iconin Magic Pink Shimmeriä joka olikin yksi äidiltä saamistani joululahjalakoista.

Omille kynsilleni olin lakannut valmiiksi kaksi kerrosta Essencen vasta kotiuttamaani Engagedia. Kyseessä on vaalea shimmerinen nude, joka kuivuu satiinipintaiseksi, mutta näissä kuvissa näette sen kiiltävänä. Kaunis se on kuitenkin tällakin tavalla. 

Leikkasin leimadecalit valmiiksi sopivan kokoisiksi, ja kiinnitin ne kynsille lakkaamalla niiden alle kerroksen Essencen quick dry top coatia, sillä se oli kaapistani löytyvistä kirkkaista lakoista hitaiten kuivuva. Decalit olivat melko paksuja, mutta sain ne lopulta paineltua kynsille suhteellisen siististi. Kynsien reunoille lisäsin vielä mustaa glitteriä Sally Hansenin Ruffle -lakasta, ja viimeistelin kynnet Seche Vitellä. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Kynsistä tuli yllättävän sievät, ja tykästyinkin tähän leimadecalien tekoon toden teolla. Näitä pitää ehdottomasti tehdä lisää!

Nyt kun on kynnet päästetty päivänvaloon, minä kipitän tästä hammaslääkärille. Vajaan tunnin kuluttua poistoon lähtee toinen viisaudenhammas alhaalta, huih! 

Mielipiteitä kynsistä? ♥



*** Leimauslaatta ja Sally Hansenin lakka saatu blogin kautta testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy lainkaan

36 kommenttia:

  1. Vau, kyllä tuli hienot! Tilasin eilen laattoja joissa vois tähän puuhaan sopivia kuvia olla joten täytyy kans tästä inspiroituneena pistää ekan kerran kokeiluun. :D parantumista ja jäätelöä! Terveisin viime vuonna operoitu. Toivottavasti sulla yhtä kiva lääkäri kuin mitä itselläni oli, helpotti paljon jännäämisen kanssa kun lääkäri oli rento tyyppi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mervi! :) Ihan huippua että inspiroiduit tästä, kannattaa ehdottomasti koittaa. Mun mielestä oli ainakin paljon helpompaa kuin olisin kuvitellut :)

      Hampaan poisto sujui muuten ihan hyvin, vaikka ei se kovin ihana kokemus tälläkään kertaa ollut. Jäätelöä söin kyllä heti kun kotiin pääsin! :D

      Poista
  2. Onpa todella hienot, hyvin onnistuttu heti ekalla yrittämällä! :) Muutenkin kokonaisuus on tosi nätti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vandaalia! :) ♥ Tämä meni kyllä yllättävän kivuttomasti tämä kokeilu, toivottavasti ei ollut pelkkää "aloittelijan tuuria" :)

      Poista
  3. Wau, voisin tuijottaa näitä vaikka kuinka kauan! Mielettömän kauniit ja onnistuneet kynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii että, suuren suuret kiitokset Emmi <3 :')

      Poista
  4. Siitä se lähtee! Mä hurahdin heti ekan kerran jälkeen leimadecaleihin, koska ne nyt vaan on niin kivannäköisiä :) Oot onnistunu tosi hyvin!

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää! :) lisää vain!

    VastaaPoista
  6. Huh, toivottavasti viisaudenhampaan poistaminen sujui kohtuullisen kivuttomasti. Tsemppiä operaatiosta toipumiseen!

    Kerrassaan upeat leimadecalit! Sä oot selkeesti luonnonlahjakkuus näissä leimauspuuhissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta, poisto sujui suhteellisen mukavasti. Kipua ei juurikaan ollut, mutta panikoin kyllä tapani mukaan niin että hyvä kun tuolissa pysyin :D Nyt on onneksi kaikki ohi, eikä enempää hampaita luultavasti poisteta :)

      Kiitos suuresti myös ihanista kehuista, tällaisena toipumispäivänä on niin mukavaa lueskella tällaisia palautteita! ♥♥ :')

      Poista
  7. Todella, todella upeat kynnet! Tsemppiä hampilekuriin, se on viheliäistä puuhaa mutta sitten se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vimpula sentään, kiitos Sissi! :) ♥ Hampilekuri on nyt takanapäin, ja hengissä siitä selvittiin :)

      Poista
  8. Todella upeat! Ei uskoisi ettet oo aikasemmin tehnyt! Lisää vaan, toi on niin hauskaa puuhaa vaikka vieki hieman aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii että, kiitoksia! ♥ Lisää tulee ehdottomasti, itsekin tykkäsin näiden tekemisestä :)

      Poista
  9. Siis jotenki masentavaa että onnistuit näin täydellisesti heti ekalla kerralla :DD Mä sain leimadecalit onnistumaan KERRAN mutta en enää uudestaan. Seuraavat yritykset kuivui käppyräisiksi eikä ollut toivoakaan saada painettua niitä kynsille....en tajua, ihan noituutta koko homma! Tämä sun lakkaus on aivan upea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei äläs nyt! :D Luultavasti iso osa oli ihan vain aloittelijan tuuria. Mutta en mä jaksa uskoa, ettet sä voisi tässä vielä onnistua, sen kuin yrität vain! Itse tein noita decaleita samalla kun lakkasin pohjalakkoja niin, että en kyllä kauaa antanut valmiiden decalien kuivua vaan irrottelin ne pinseteillä varovasti melkein heti värittelyn jälkeen, sillain ei ainakaan ehtineet käpertyä. Kiitos ihanista kehuista :') <3

      Poista
  10. Vau! Todella herkullisen näköiset decalit :)

    VastaaPoista
  11. Hurjan kauniit ja herkku värit. Tsemppiä kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Sole! ♥ Hampaanpoisto sujui onneksi ihan siedettävästi, joskin poski on edelleen kananmunan verran turvoksissa ja leukaan sattuu inhasti :/ No, eiköhän se elämä taas voita - kiitos tsempeistä :) ♥

      Poista
  12. Ihan mielettömän upeat kynnet! ♥ Ei kyllä uskoisi, että ovat ensimmäiset tekemäsi decalsit! Sen verran upeaa jälkeä olet sannut aikaan ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih itku sentään, kiitos Nanne! ♥♥ Tämä kerta onnistui kyllä yllättävän hyvin, toivottavasti mun onni ei käänny :D

      Poista
  13. Oih nää on aivan mahtavat! :3 Niin kauniit ja onnistuneet nuo decalit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii että, suuret kiitokset Satsuli! ♥

      Poista
  14. Tosi nätit! Leimadecalien tekoon jää todellakin koukkuun. Mun tekis mieli väsätä niitä joka lakkaukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! :) ♥ Hyvä tietää etten ole ainoa koukuttunut :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥