lauantai 16. tammikuuta 2016

Glitterviikko: Ranskisraja

// Glitterviikko (11.-17.01.2015) on teemaviikko, jonka aikana esittelen seitsemän erilaista ideaa glitterlakkojen käyttämiseen.

Hyvää lauantaita kaikille! Glitterviikko jatkuu tänään Mavalan juhlakokoelman viimeisen lakan esittelyllä, ja samalla vilkaistaan viikon toiseksi viimeisiä kynsiä. Lakka on nimeltänsä Glam Show, ja yllä näkyvässä kuvassa sitä on tikulla yksi kerros valkoisen päällä sekä kerros pikakuivattajaa pintaa tasoittamassa. Lakan yleisolemus on ruusukultainen, mutta se oikeasti sisältää kolmen eri värisiä hexagon-glittereitä eri kokoisina. Glittereitä löytyy siis niin kultaisina, pronssisina kuin metallisen vaaleanpunaisinakin. Lakassa on myös pientä hopeista hitulaa. Tikulla ja kynsillä glittereiden värierot eivät ikävä kyllä nouse kunnolla esille, jotan lisäsin tikkukuvan yhteyteen myös kuvan pullon kyljestä havainnoinnin helpottamiseksi. Lakka on oikein kaunis, pidän sen monisävyisestä vivahteikkuudesta joka antaa sille aivan erilaista elinvoimaa kuin pelkästään yksivärisille glittereille!

Tällä kertaa päätin käyttää Glam Showia ranskalaisen manikyyrin koristelussa, sillä se oli yksi mielenkiintoinen keino glitterin käyttämiseksi mitä en ollut vielä esitellyt teille. Tällaisissa lakkauksissa tehdään siis ensin ranskalainen manikyyri valmiiksi, ja lopuksi lisätään lakasta glittereitä esimerkiksi pilkkutikulla tai koristelusiveltimellä tipin rajalle. Itse tein hyvin perinteisen ranskiksen, mutta glittereitä voi käyttää myös eri väristen ja mallisten ranskalaisten manikyyrien rajoilla.

Omilla kynsilläni ranskislakan roolia toimittaa tällä kertaa Trindin CC 109. Kaunis, hyvin läpikuultava nude lakka varustettuna pinkillä shimmerillä. Sitä yksi kerros. Tipit olen rajannut Mi Nailsin puolikaarevilla ranskisvinyyleillä, ja niiden tekemiseen käytin Essencen Wild white ways -lakkaa. Kun olin päässyt tähän pisteeseen, tiputin pisaran Glam Showia alustalle josta poimin glittereitä pilkkutikulla ja asettelin niitä tipin rajalle.


Kynsistä tuli ajattoman tyylikkäät, joskin ehkä hitusen tylsät. Vaihtelun vuoksi pidin niistä kuitenkin. Mitäs mieltä te olette tällaisista perinteisistä ranskiksista? 




*** Mavalan lakka ja Mi Nailsin ranskisvinyylit saatu blogin kautta testattavaksi, linkkien klikkailusta en hyödy


20 kommenttia:

  1. Glitter saa tavallisenkin ranskiksen näyttämään todella tyylikkäältä! Tosi kauniit! :)

    VastaaPoista
  2. Mielestäni nämä ovat yksinkertaisen kauniit :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä minä ainakin kaipaan välillä tälläisiä yksinkertaisia ranuja :) Eikä ne tylsiä ole vaan tyylikkäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä! Välillä tällainen yksinkertainen lakkaus on juuri se mitä kynsille haluaa :)

      Poista
  4. Tosi kauniit!! Mun toinen ehdoton suosikkini glitter-viikolla tähän asti julkaistuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos E-S! :) Kiva, että tällaiset yksinkertaisemmatkin lakkaukset uppoaa :)

      Poista
  5. Kaunis rankis :) itsekin tykkään käyttää glitteriä rajalla. Näyttääpä se hyvältä kun pistää tuolla tavalla kapeana viivana. Pitääkin ottaa itsekin pilkkutikku käteen ensi kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enail! :) Mä teen aika harvoin näin yksinkertaisia ranskiksia, mutta tykästyin kyllä itsekin tuohon glitter-rajaan näiden kynsien myötä. Pitää ehdottomasti tehdä tällaisia enemmänkin :)

      Poista
  6. Klassinen ja tyylikäs ranskis, joka saa piristystä glittereistä. Ihanat:)

    VastaaPoista
  7. On kyllä tyylikäs ranskis ♥

    VastaaPoista
  8. Tosi tyylikkäät (: Mä onnistun aina laittamaan ihan liikaa glitteriä enkä millään sais aikaan noin hienoa rajaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) ♥ Kannattaa kokeilla dotting toolin kanssa, sillä saa helposti todella kapean rajan tehtyä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥