tiistai 23. helmikuuta 2016

Girly Bits Suomessa!

Oikein mukavaa tiistai-iltaa kaikille! Tänään puhutaan vähän itselleni uudesta merkistä, Girly Bitsistä joka on juuri rantautunut Suomeen. Kyse on siis kanadalaisesta indie-merkistä joka on pujahtanut Mi Nailsin valikoimiin. Girly Bitseihin olen törmännyt silloin tällöin aikaisemminkin, ja erityisesti se on painunut mieleeni upeiden neon-lakkojensa vuoksi, mutta valikoima onkin paljon edellä mainittua mielenkiintoisempi ja monipuolisempi. 

Muutama päivä sitten sain ilokseni hakea postista Mi Nailsin paketin ja kotiin päästessä pää menikin ihan pyörälle sen sisältöä tutkiessa. Itselleni sain testattavaksi ja blogissa esiteltäväksi kaksi upeaa Girly Bitsin lakkaa, Love Your Elfin ja Must.Resist.:in sekä pullollisen merkin omaa lateksia ja kynsinauhaöljyä tuoksussa Toffee Pudding. Lisäksi paketista löytyi pussillinen pyöreitä hologlittereitä (♥) ja pari arkkia Mi Vinylsejä
Näiden lisäksi saatoin bongata paketista kasan kaikkea kivaa tulevaa arvontaa varten, mutta enempää en siitä paljastakaan vielä, hih.

Ihan ensimmäisenä kun tuotteet sain käsiini tarrasin innoissani tähän öljypulloon. Olen melkoinen rasva- ja öljyaddikti mitä käsiini ja kynsiini tulee, joten tämä oli sellainen tuote joka ehdottomasti kiinnosti. Siis kuinka suloista oikeasti, toffeevanukkaan tuoksuinen kynsinauhaöljy? Yleensähän nämä tuoksuvat joko mansikalta tai sitruunalta, joten tällainen tuoksu oli melkoisen piristävää vaihtelua. Ja ette kuule voi kuvitellakaan kuinka herkullinen se tuoksu on! Oikein iski makeanhimo kun tätä nuuhki, ihana, täyteläisen karamellinen tuoksu. Ei kuitenkaan liian voimakas, vaan oikeasti kättä pitää tuoda kasvojen lähelle että tuoksusta saa kiinni, mikä on todella hyvä asia sillä ärsyynnyn herkästi jos haju on sellainen jatkuvasti läsnäoleva.

Öljy tuntui myös imeytyvän nopeasti ja kosteuttavan tehokkaasti hieman turhan kuiviksi päässeitä kynsinauhojani. Ensitestissä levitin tätä tosiaan vain kynsiä ympäröivälle iholle, mutta tätä voi huoletta läträtä reippaasti myös lakattomien kynsien päälle ja vapaan kasvun alle kosteuttavan vaikutuksen maksimoimiseksi.

Kynsillä oli ennestään kaksi kerrosta korallihtavan persikkaista More to Explorea China Glazelta, ja kun kerta edessäni oli pullollinen lateksia, oli se välttämätöntä päästää heti testiin. Annoin siis kynsinauhaöljyn imeytyä rauhassa ja sen jälkeen pesin ja kuivasin kädet huolellisesti ennen lateksin levittämistä. Lateksin sivellin oli keskiverto-kynsilakkapullon siveltimen kokoinen, litteä ja tasapäinen. Sillä oli helppoa levittää ohut aine kynsinauhoille ilman turhia sotkuja. Lateksi on hajustamaton ja tuoksuu hyvin miedosti sellaiselta kummalliselta kumilta kun pulloa nuuhkaisee. Kynsille levittäessä haju ei kuitenkaan häiritse eikä se jää leijailemaan ympäriinsä. Kuivuneena tuote ei haissut oikeastaan miltään. 

Annoin lateksin kuivua hetken, jonka jälkeen töpöttelin liukuvärin China Glazen More to Explorella sekä Essencen pinkillä Whatever!:llä ja harmahtavan violetilla Serendipityllä. Töpöttelyssä käytin kostutettua pesusienen palasta, ja lakkoja töpötin noin kolmen kierroksen verran. Lopuksi poistin lateksit kynsinauhoilta, ja ne lähtivätkin siististi kokonaisina suikaleina. Aivan kynsinauhojen kuivimmille yksittäisille kohdille huomasin lateksia jäävän muutaman murusen verran, mutta ne lähti näppärästi samalla, kun siistin lakkauksen reunat asetoniin kastetulla siveltimellä. 

Seuraavaksi lakkasin kynsille kerroksen Sinful Colorsin Agacia, jossa on siis kirkkaassa pohjassa paljon pientä hologlitteriä. Tämän kuivuttua asettelin kynsille sikin sokin vinyylejä Krista for Mi Vinyls -arkista ja töpöttelin niiden päälle O.P.I:n hopeista DS Radiancea. Pikkurilleihin lisäsin vielä hopeiset sydänniitit ja lakkauksen viimeistelin Seche Vite -pikakuivattajalla. Ja voi että kuinka mieluisat näistä tulikaan! Helppo, sotkuton liukuväri yhdistettynä nopeisiin ja vaivattomiin atsteekki-kuvioihin lienee pala kynsiharrastajan taivasta. 

Kaikkein parasta näissä tuotteissa on ehdottomasti hinta-laatusuhde, sillä esimerkiksi lateksia saa ostettua Mi Nailsilta hyvin huokeaan 7,90€ hintaan. En tiedä, onko paljoa tätä edullisempia vaihtoehtoja edes markkinoilla, jos Ebayn ihme-aineita ei lasketa?


Mitäs pidätte kynsistä? Entä löytyykö teiltä Girly Bitsin tuotteita?


*** Girly Bitsin tuotteet ja Mi Vinylsit saatu testattavaksi sekä blogissa esiteltäväksi, linkkien klikkailusta en hyödy mitenkään

22 kommenttia:

  1. Nätit ja kivoja tuotteita oot saanut.Mulla muistaakseni yx kyseisen merkin lakka jonka saanut swapissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eekku! ♥ Mä en malta odottaa että saan nuo lakat testattua :)

      Poista
  2. Oh, mikä lakkaus! Mä tahdon tuollasen omille kynsille nyt heti. Ihanat kesäkynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiitos Anni!! ♥ Sun pitää tehdä tällaiset, mä en malta odottaa miltä sun versio näyttäis <3

      Poista
  3. Multa löytyy enää yksi GB mutta se on ihana vanhempaa tuotantoa oleva Eggnogoholic <3

    VastaaPoista
  4. Voihan toffee <3 itsellä ei oo kokemusta näistä mutta kuulostaa hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo! Heti kun siitä kuulin tiesin että se on saatava, enkä yhtään pettynyt kun pulloa pääsin nuuhkimaan! ♥

      Poista
  5. Tuo öljy kuulostaa kyllä aika herkulliselle. :D Hirveä herkkuhimo ja tuota kynsillä, niin voi voi. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo! Mies justiinsa eilen valitti että tulee makeanhimo kun istuin mun karkkiöljyjen kanssa sohvalle :D :D

      Poista
  6. Tosi hyvä postaus! Mäkin kokeilin jo tuota lateksia ja tykkäsin kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuo lateksi oli kyllä todella laadukasta, ja ihanaa kun sitä raaskii käyttääkin kun hinta ei tosiaan kirpaise :)

      Poista
  7. Upea lakkaus :) en ole vielä ehtinyt hankkimaan mitään GB:n tuotteita.

    VastaaPoista
  8. Toffeevanukkaan tuoksuinen kynsinauhaöljy kuulostaa herkulliselta! Tuo lateksikin kiinnostaa, se on tosiaan kohtuullisen edullinen moniin verrokkituotteisiin verrattuna. Girly Bitsejä löytyy helmeristä muutama, oon tilaillut niitä aikanaan Kanadasta merkin omasta verkkokaupasta. Upeat kynnet oot tehnyt, liukuvärjäyksen ja kynsivinyylien yhdistäminen samassa lakkauksessa tuotti hienon lopputuloksen :). Näiden kynsien tekemisessä on kulunut varmaan muutama tovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää tuotteet yllätti mut kyllä oikein positiivisesti, ja parasta tosiaan on tuo hinta kun sitten raaskii näitä käyttääkin :)

      Kiitoksia kehuista Tintti! ♥♥ Pakko vielä sanoa, että nämä oli keskivertoon nähden oikein nopeat toteuttaa kun oli noita uusia apuvälineitä :) Mä en kovin usein jaksa edes suojata kynsinauhoja kun alan tekemään liukuvärjäystä (perinteisellä teipillä leikkiminen on niiin rasittavaa!) ja sitten meneekin siistimiseen ikuisuus :D

      Poista
  9. Uupeat kynnet! Tuo vaikuttaa kyllä niin kätsyltä tuo lateksi, pitääköhän sitä joskus ostaa.. En oo kuullukkaa tuosta merkistä, mutta hyvältä kuulostaa :^)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih että, kiitoksia! ♥ Suosittelen ehdottomasti ostamaan tuota lateksia, se on todella mainiota tavaraa :)

      Poista
  10. Oi miten ihanat kynnet! Noi värit ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥