sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kynnet Tuhkimon tapaan

Vähän aikaa sitten kerroin, että sain Mi Nailsilta testattavaksi muutamia uusia Girly Bitsin ihanuuksia sekä parit kynsikoristeet. Heti ensimmäisenä esittelinkin teille tässä postauksessa merkin toffeelta tuoksuvan kynsinauhaöljyn sekä nestemäisen lateksin, ja nyt olisikin aika ottaa ensimmäinen tämän merkin lakka suurennuslasin alle.

Ensimmäisenä kynsille pääsi syötävän suloinen Love Your Elf *. Tämä on osa viime vuoden juhlakokoelmaa, Holiday Magicia. Kyseessä on siis laventeliin taittava vaaleanpunainen creme jonka joukossa on reilusti hopeista shimmeriä. Pullosta shimmerin näkee ensivilkaisulla, mutta kynsillä sitä oli vaikeaa kuvata. Luonnossa shimmer näkyy paremmin kuin näissä kuvissa, mutta parhaiten se nousee esille valon osuessa siihen.

Koostumus tällä lakalla oli liioittelematta paras, mihin olen pitkään aikaan näin vaalealla yksilöllä törmännyt. Huolellisesti levitettynä lakka peitti jo ensimmäisellä kerroksella, ja oli kuin unelma levittää. Kuivumisaika oli nopea eikä oikeastaan mitään ongelmia ollut. Paria kaljumpaa kohtaa paikatakseni lisäsin vielä toisen kerroksen, mutta se ei ollut ollenkaan välttämätön.


Halusin keksiä tälle lakalle jotkin koristelut, jotka sopisivat sen hempeän kauniiseen luonteeseen. Tutkailin koristelaatikkoani tovin jos toisenkin mitään erityistä keksimättä, mutta sitten päädyin pyörittelemään Mi Nailsilta saatuja ympyrän muotoisia glittereitä* käsissäni. Lopulta tein kolmeen kynteen hentoja raitoja Mi Nailsin Single Chevron* -vinyylien avulla Seppälän White Glitter -lakalla. Näiden yläpuolelle asettelin vielä samalla tavalla kolmion muotoon rivin pyöreitä glittereitä. Pikkurilleihin ja peukaloihin tein hivenen erilaiset koristelut lakkaamalla koko kynnelle yhden kerroksen Seppälän White Glitteriä ja asettelemalla pyöreät glitterit pienemmän kolmion muotoon kynsien tyviin. 

Koristelut olivat mukavan helpot toteuttaa. Olen kertonut aiemmin etten joka kerta tule juttuun koko kynnen vinyylien kanssa, mutta nämä Mi Nailsin pienemmät, yksittäiset vinyylit asettuvat näille kaarevillekin kynsilleni aina ilman ylimääräistä tappelua. Kuviot sain siis tehtyä niiden avulla ongelmitta, ja hologlitteritkin oli vaivattomat poimia paperin päältä strassikynällä ja asettaa kynnen päälle pisaraan kirkasta lakkaa. Lakkauksen viimeistelin lopuksi kahdella kerroksella Seche Vite - pikakuivattajaa, ja voin muuten kertoa, että kynsistä pidin kovasti! Nämä olivat juuri niin herkät ja prinsessamaiset kuin olin toivonutkin, ihan tuli Tuhkimon mekko mieleen.

Moni varmasti muuten kiinnitti huomiota siihen, kuinka erehdyttävästi näyttää, että olisin käyttänyt O.P.I:n I Snow You Love Me -lakan palleroita koristeluissa. Nämä Mi Nailsin glitterithän on lähes identtisiä niiden kanssa, saman kokoisia, muotoisia ja yhtä lailla holoilevia. Pari eroa niissä kuitenkin on. Ensimmäinen on glitterin kuviointi, jota näissä ei ole, kun taas ISYLM:in palleroissa on. Toinen ulkonäöllinen ero on glitterin paksuus, sillä nämä ovat inasen paksumpia kuin ISYLM:issä tulevat glitterit. Se ei kuitenkaan ole huono asia, sillä paksumpina nämä eivät tarraa kynteen niin pahasti kiinni, ja voin kertoa, että nämä olivat paljon helpommat poistaa kuin perinteiset ISYLM-pallerot. Seuraava ero liittyykin sitten asetteluun, nimittäin nämähän tulevat ilman mitään pohjalakkaa ihan vain salpapussiin pakattuna. Aluksi ajatus voi tuntua hankalalta, mutta oikeastaan näitä oli todella helppoa vain ripotella muutama paperin päälle ja poimia siitä kynsille. Ei tarvinnut yrittää kalastella lakkapullosta, joka nyt vain on sanalla sanoen rasittavaa touhua.


Niin, ja yksi ero on tietysti hinta. Tällä hetkellä ISYLM:iä ei oikein saa mistään helposti, ja sen hinta Suomessa on alunperin ollut siinä 15 euron tienoilla. Nämä glitterit taas maksavat 1,50€ / pussi. Se onkin sitten jokaisen oma päätös, että paljonko haluaa yksiin koristeisiin rahaa laittaa, mutta minä olen ainakin tyytyväinen että nyt löytyy näinkin edullinen vaihtoehto tällaisille glittereille.



Mielipiteitä kynsistä? ♥



*** Tähdellä merkatut tuotteet saatu Mi Nailsilta testattavaksi, mielipiteet ovat omiani enkä hyödy linkkien klikkailusta mitenkään

18 kommenttia:

  1. Nättiä on! Tosi kaunis lakka <3

    VastaaPoista
  2. Suloinen tuo Girly Bits ja ihanat koristelut :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Tintti! :) Tää lakka on kyllä nimenomaan suloinen! ♥

      Poista
  3. Todella ihanat! <3 Lakasta tulee mieleen A Englandin Cathy, tosin se on harmaampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dimavarien! <3 Mä en muistakaan millainen Cathy on, pitänee tarkistaa :)

      Poista
  4. Oih, lakka on upea ja koristelut näyttävät. <3

    VastaaPoista
  5. Mielettömän kaunis lakka ♡

    VastaaPoista
  6. On kyllä ihastuttava lakka tuo :) Itse omistan Ellagen Heaven must be missing an Angelin joka on aika saman sävyinen. Ihanasti kunnioittavat tuota lakkaa nuo valitsemasi koristelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitoksia Enail! ♥ Kiva kuulla että tykkäät lakasta, tää on mun mielestä todella suloinen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥