torstai 10. maaliskuuta 2016

Kiirettä piisaa!

Tämä postaus oli tarkoitus julkaista jo aamulla, mutta enhän minä ehtinyt eilen sitä kirjoitella. Tielle sattui se ainainen kiire. Lähiaikoina on olo ollut kuin molemmista päistä poltelulla kynttilällä, kun yhtäaikaa painaa työssäoppiminen, koulun lukuisat rästit ja asunnon hakeminen päälle. Tähän yhtälöön kun lisätään vielä uudet blogikuviot, halu elää sosiaalista elämää joskus ja syödä sekä nukkuakin välillä, ollaankin jo aika liemessä kun vuorokauden tunnit eivät yksinkertaisesti riitä. Ja entäpä ne kynnet sitten? Milloin ne ehtii lakata? Nyt on tullut tehtyä hävyttömän usein mahdollisimman helppoja lakkauksia, jotka olen jopa ajatellut jättää julkaisematta ihan vain, kun ei niissä mitään mielenkiintoista katseltavaa ole. Päätin nyt kuitenkin, että vaikka yksinkertaisempia lakkauksia tulee tehtyä, aion ne yhtälailla jakaa bloginkin puolella: ehkä joku toinen kiireinen saa niistä ideoita omiin lakkaushetkiinsä!



Ihan pari päivää sitten mentiinkin ylläolevilla kynsillä usean päivän ajan, ja niihin oikeastaan tykästyinkin yksinkertaisuudestaan huolimatta. Lakkauksessahan ei ollut mitään teknisesti monimutkaista, vaan aikalailla pääsin livahtamaan sieltä mistä aita oli matalin. 

Pohjalla on siis yksi kerros We Care Iconin syvänpunaista Magic Red Charismaa. Tätä shimmeristä punaista tosiaan riitti se yksi kerros peittävyyteen, ainoastaan peukalon kärki tuntui hieman kuultavan läpi. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä koristeluista oli tulossa peittävät. Lakkasin kaikkien kynsien kärjet aluksi peittoon Rimmelin Purple Addictilla lakan omaa sivellintä käyttäen. Lopuksi lisäsin värien rajalle kultaista kimallusta Essien Rock at the Top:ista dotting toolilla ja viimeistelin kynnet Seche Vitellä. Helppoa kuin heinän teko, aikaakaan ei näiden kanssa kulunut juuri lainkaan!










Teidän parhaat vinkit pikaisiin lakkauksiin? ♥

12 kommenttia:

  1. Nämä on niin ihanat!
    Kyllä se ajanpuute siitä vielä helpottaa, viimeistään sitten kun saa muutamat jutut pois päivänjärjestyksestä. (Obviously hahah) :D

    <3: Jasmin N | littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Jasmin! ♥ Ja ihan totta, nyt jo näyttääkin vähän valoisammalta lähitulevaisuus tällain ajallisesti mietittynä :)

      Poista
  2. Upee lakkaus kaikes yksinkertasuudessaa!

    VastaaPoista
  3. Kiirettä on täälläkin, kun pitäisi selvittää kunnialla yo-kirjotukset läpi ja vielä hakea yliopistoon. Mulla on kynnet tällä hetkellä niin nysät kuin vain voi ja yksiväriset. Kiireessä nipistän harrastuksista, ja koska hevoset ei ole enää pelkkä harrastus vaan velvollisuus, joudun jättää kynnet sivummalle. Toki lakkaan niitä yksivärisiksi, ettei ne tuhoutuisi, mut en koita tehdä kaikkea kiireessä :)
    Sun pikalakkaus näyttää oikein kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhea mikä työnsarka sulla edessä! :o Mutta tsemppiä sinne, toivottavasti pian taas riittäisi aikaa :)

      Poista
  4. Kaunis lakkaus :) koire on ikävä mitta yleinen vaiva. Itse suosin kiireessä ranskiksia glitterillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Ja ihan tottahan tuo on, onneksi alkaakin jo omalta osalta helpottamaan. Oi että, mä en ole muuten pitkään aikaan tehnyt mitään perinteistä ranskista! Pitäisikin ottaa nyt työn alle :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥