tiistai 19. huhtikuuta 2016

Helsingin kynsimiitti 16.4.2016

Viime lauantaina, eli 16.4. vietettiin jälleen kynsiharrastajien miittiä Helsingissä Pitkät Kynnet -blogin Vivekan luona. Olin tälläkin kertaa mukana miitin järjestelyissä yhdessä Vivekan, Lauran, Hannan ja Veeran kanssa ja yhteensä meitä oli paikalla 14 kynsiharrastajaa.
Onnistuin muuten jättämään kameran kotiin kun lähdin kiireellä miittiin, joten osa postauksen kuvista on lainattuja.

Kuva: janinarosaj
Miitin teemana oli värit, ja kynsien piti sisältää vähintään kolmea eri väriä. Omista kynsistäni höpisin jo täällä, yllä näkyy meidän kynsi-yhteiskuva. Kaikilla oli ihan huikean hienoja kynsiä!

Kuva: janinarosaj
Miittimme järjestettiin nyyttärien merkeissä, eli kaikki toivat jotain syötävää mukanaan. Herkkuja oli laidasta laitaan, ja kyllä miitin jälkeen olikin vatsa pyöreänä! Cloetta sponsoroi meille goodie bageihin herkkuja, ja niiden lisäksi myös seisovaan pöytään pääsi muutaman levyn verran heidän uutta suklaataan, Crunchy Mangoa. Joku kuvaili tätä erittäin makeaksi, ja sitähän se olikin, mutta ei ollenkaan huonolla tavalla. Tykkäsin rouskuvasta rakenteesta ja mangon maku oli myös ihanan voimakas.

Kuva: Viveka
Halusin lisätä kynsi-yhteiskuvan lisäksi myös tämän kuvan, jossa näkyy koko porukka kokonaisuudessaan. Oli muuten niin ihanaa taas päästä tapaamaan muita harrastajia, osa oli ennestään tuttuja mutta oli joukossa parit uudetkin kasvot. 

Miittihän siis alkoi syömisellä ja tutustumiskierroksella, jonka jälkeen meillä oli pientä ohjelmaakin. Ensimmäisenä oli "aarteen metsästystä", sillä kaikkien goodie bagit oli piilotettu ympäri taloa. Saimme siis vihjelaput joissa oli oman pussukkamme numero, sama numero oli siis myös pussukassa kiinni. Oma vihjeeni oli yksinkertaisuudessaan "kuuma", ja pussukkani löysinkin ilmeisesti vasta viimeisenä. Ensin katsoin uunista, mikrosta, molemmista takoista ja saunasta. Sitten kiertelin taloa monta kertaa ympäri pohtien, kunnes Viveka kehotti katsomaan uudestaan saunasta. Ja siellähän se oli, löylykiulun alle kätkettynä! 

Kun kaikki oli löytäneet goodie baginsa tutustuimme niihin ja teimme hieman vaihtareita. Tämän jälkeen kirppisteltiin jonkin aikaa, jonka jälkeen jouduinkin itse jo lähtemään. Lähdin siis suunnilleen tuntia ennen miitin arvioitua päättymistä, mutta harmitti kun olimme suunnitelleet pelaavamme vielä Aliasta kynsilakkojen nimillä, enkä ehtinyt siihen mukaan. No, ehkä sitä voisi pelata vielä vaikka kesällä, jolloin suunnittelimme että pidämme pienen piknik-miitin.

Kuva: Veera
Sitten voisin vilauttaa teille vielä goodie bagista löytyneitä tuotteita. Yllä näkyy kaikki miittiämme sponsoroineet yritykset.

Tältä näytti pussukan sisältö kokonaisuudessaan. Ihania värejä!

Cloetta sponsoroi kaikkien pussukoihin levylliset suklaata josta aiemmin puhuin, ja pussilliset uutta Hopea Toffee -Jenkkiä. Sitä maistelinkin jo heti kun miitistä lähdin, ja ai että se oli hyvää! Tässä tosiaan on voimakas lakritsin ja toffeen maku.

Avon sponsoroi meitä kahdella värilakalla sekä päällyslakalla. Nämä on siis uudesta Gel Shine -sarjasta joka lanseerataan 5.5. jonka jälkeen ne vasta löytyvät nettikaupasta ja kuvastosta. Mielenkiinnolla odotan näiden testaamista, värit on ainakin ihanat!

Kone Helsingiltä saatiin yhdet värilakat, kiillotusviilat sekä kuvasto. Tämä oli myös kiva löytö pussukasta, sillä tykkään merkin hinta-laatusuhteesta. 

Kauneutta.com sponsoroi meille yhden Fabyn värilakan sekä alus/päällyslakan. Tämän lisäksi he tarjosivat kaikille kaksi Kubissin lakkaa, jotka otankin testiin mahdollisimman pian. Jännää päästä testaamaan tätäkin merkkiä ihan ensimmäistä kertaa!

Oriflamelta tuli valkoinen lakka sekä Growth Booster. Jälkimmäistä on ilmeisesti tarkoitus hieroa kynsille ja kynsinauhoille kahdesti päivässä, mikä tarkoittaa sitä että sen testaamista pitää odottaa hetki että saan toteutettua vaikka muutaman päivän kuurin sillä lakattomille kynsille. Valkoinen lakka taas pääsee heti käyttöön, sillä muistaakseni se on ihan huippuhyvä.

Kauneudenkaupalta saatiin yhdet Opin lakat uudesta New Orleans -kokoelmasta. Omasta pussista löytyi ensin sävy, joka minulla oli jo ennestään mutta sain vaihdettua sen kuvassa näkyvään Humidi-Tea:hin. Lakka on todella kaunis pullossa, mielenkiinnolla odotan että miten se käyttäytyy kynsillä!

Lumene taas lähetti kaikille kaksi värilakkaa heidän uudistuneesta Gel Effect -sarjasta. Omat sävyni ovat syötävän suloiset, niillä on varmaan pakko tehdä liukuväri kun näyttävät noin söpöiltä vierekkäin.

Viimeisenä Naiskauneuden sponssaama Jolifin -merkkinen lakka ja glitterpurkki. Jolifin on minulle täysin uusi merkki, jännittävää nähdä miten laadukkaista lakoista on kyse. 

Aika paljon oli muuten sinisen sävyjä tässä pussissa, mikä oli ehdottomasti hyvä juttu! Tähän aikaan vuodesta alan aina hamuilemaan turkoosien, minttujen ja vaaleiden sinisten perään, joten näillä on kyllä kivaa päästä lakkailemaan!


Iso kiitos kaikille miittiämme järjestäneille, sitä sponsoroineille ja siihen osallistuneille! ♥ Oli niin mahtavaa nähdä kaikkia teitä, otetaan pian uudestaan!

12 kommenttia:

  1. Jos mä sinne piknikille pääsisin tulemaan :)

    VastaaPoista
  2. Milloinkohan tuo suklaa ja Hopea Toffee -purkka saapuu kauppoihin? :D Ei sillä, että tänään epätoivoisena olisin kaupasta etsinyt :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääksis, hyvä kysymys! :D Kyllä mä uskon että aika pian, toivotaan ainakin :) Mäkin tarviin lisää tota purkkaa, pussi on kohta jo puolillaan kun se on ihan liian hyvää ;D

      Poista
  3. oi että, olispa ihanaa päästä kynsimiittiin!

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea pitkästä aikaa jostakin kynsimiitistä. Mulla ois hirveä halu päästä näkemään muita kynsiharraatajia jossain pitkästä aikaa, en oo hetkeen päässyt mihinkään miittihommiin mukaan. Ja monesti oon yrittänyt noihin Helsingin miitteihin päästä, kertaakaan ei oo vielä onnistunut. :D Siellä varmaati tapais kivasti uusia kynsiharraatajia, kun muuten oon tavannut Hämeen ja Savon alueen harrastajia. Koskaan ei vaan tunnu aikatauluihin sopivan. Kerran kun vahtasin ilmoittautumisaikaa niin tottakai miitti osui päälkekkäin cirque du soleilin esityksen kanssa. Muina kertoina oon vähän vaan myöhästynyt ilmoittautumisesta ja nykyään taas on noi lauantait niin työntäyteisiä, että ei ois tääkään mun aikatauluihin sopinut mutta toivon todella, että kedällä ois joku kiva miittijuttu johon voisin lähteä, kun sitten ei ois viikonlopputöitäkään esteenä. :) Ja ehkä vielä joskus ois joku miitti Helsingissäkin, johon pääsen mukaan. Someday, someday... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko siinä Uudenmaan kynsiharrastajat ryhmässä? Kannattaa liittyä sinne niin tiedät hyvissä ajoin että mitä suunnitellaan ja milloin! :)
      Kyllähän noita miittejä täälläpäin tasaisesti pidetään, eli ihan varmasti ehdit johonkin mukaan!

      Poista
  5. Ois kyllä mahtavaa päästä tälläseen isompaan miittiin joskus! Helsinkiin vaan on vähän turhan pitkä matka ja yleensä ne miittit on just siellä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höhh :/ No mutta, kyllä sä vielä kerkeät :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥