torstai 22. syyskuuta 2016

Onko se muna vai kana?

Tilasin vähän aikaa sitten Luxplussalta lakkoja, ja tilaukseen nappasin erään pidempään himoitsemani tapauksen Essien viime vuoden syyskokoelmasta. Kyse oli siis Frock 'n Rollista, johon ihastuin jo vuosi sitten nähdessäni sen ensi kertaa Charming Nails -blogissa

Viime viikon loppupuolella sitten olikin jo aika saada Frokkis kynsille. Koostumukseltaan täyteläinen lakka levittyi moitteettomasti ja peitti parilla hassulla kerroksella. Sävy ihmetytti hieman, sillä minusta tuntui, että tämän piti olla enemmänkin munakoison kuin tumman ruskean sävyinen. Asiaa en kuitenkaan kauaa jäänyt miettimään vaan ihastelin kauniin syksyistä, kahvinsävyistä lakkapintaa päiväkausia. Munakoison sävy silti poltteli välillä takaraivossa.

No, lakkaus oli ja meni, asetoni kärysi ja lakkauksia sain katsella useita jo ennen kuin nämä kuvat päätyivät muokkaukseen. Vasta kuvia rajatessani jäin tuijottelemaan lakan sävyä entistä epäluuloisempana. Nätti ruskea, mutta ei sellainen mitä odotin. Varmuudeksi etsin käsiini vielä Charming Nailsin postauksen viime syksyltä, ja silmät pyöreinä tuijottelin hänen kuviaan lakasta. Niissä se todella oli munakoison sävyinen. Googlettelin vielä lisää vertailukohteita, ja tulin siihen lopputulokseen, että puolet swatheista näyttävät violeteilta ja puolet ruskeilta. Esimerkiksi nämä Karen Falconin kuvat vastaavat aikalailla omiani sävyltään, kun taas nämä The PolishAholicin kuvat ovat erittäin violettiin taittavat. 

Ja ihmeellisintä on se, että kyse ei ole pelkistä kuvista, vaan ihan oikeasti ei ole mitään merkitystä, missä suunnassa tai valossa lakkapulloa, swatch-tikkua tai aiemmin kynsiäni pyörittelin, näytti väri aina ruskealta. Ei munakoisolta, ei violetilta, eikä ainakaan harmaalta. Onkohan tästä kahta eri versiota, maanantai-kappaleita vai olenko minä vain värisokea?

Aksenttikynsissä on muuten tällä erää pari kerrosta O.P.I:n You're So Vain-Illaa ja Frokkiksella maalatut pitsikoristelut. Kaikkien kynsien päällä on kerros Seche Viteä. 


Minkä värisiä Frock 'n Rolleja teidän kokoelmista löytyy?

16 kommenttia:

  1. Nyt kyllä hävettää kun Frokkis on ollut ihan käyttämättä! Se on upea lakka <3 yksi lemppari Essieitä <3 mutta kyllä mun lakkani on enemmän munakoison värinen kuin ruskea. Kuvat tietysti saattavat näyttää eri näytöiltä eriltä mutta...aika ruskealta se sulla näyttää. Outoa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on <3 Jopa ruskeana. Mutta kyllä mä olisin silti sellaisen kauniin munakoison sävyisen tapauksen mieluummin ottanut, pikkuisen jopa harmittaa :/

      Poista
  2. Mun Frokkis on myös munakoison värinen, Citymarketista sen oon ostanut. Onpa outo juttu. Mut nätti lakkaus anyways. =) Ainiin, onhan muuten Essien Sugar daddyakin kahta sävyä olemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, merkillistä suorastaan! Kun mun versio on ihan oikeasti selkeän ruskea, ei mitenkään munakoisomainen :D

      Kiitos kehuista <3

      Poista
  3. Mulla on myös munakoisoa pullossa, onpas jännä homma! Kaunista jälkeä kuitenkin ja lakkakin näyttää kivalta tässäkin värissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, nyt alkaa iskeä kateus :D Ei vaiskaan, on tuo ruskeakin ihan nätti :)

      Kiitos kehuista! :) ♥

      Poista
  4. Kauniit kynnet, tuo pitsikynsi kruunaa lakkauksen ja tuo hieman vaaleutta kynsiin! :) Ja pitsin kanssahan ei voi mennä pieleen koskaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon, paljon kiitoksia <3 Pitsi on kyllä aika luodinkestävä ratkaisu, sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen :)

      Poista
  5. Onpas mystinen kaveri, mutta lakkaus on kuitenkin todella nätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Nanne! ♥ Ja mystinen se tosiaan on :D

      Poista
  6. Mulla on ihan selkeä ruskea frokkis itsellä. Ainakin kun katsoin viimeksi tekemiäni ranskiksia. Pitänee kokeilla vielä koko kynnellä varmuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ollaan kohtalon tovereita! :D Kerropa sitten että miltä näyttää koko kynnellä, tää on suoraan sanottuna aika hämärää :D

      Poista
  7. Ihanat kynnet! :) Ja mielenkiintoista jos lakasta on kahta eri versiota liikkeellä... Pitäisiköhän laittaa Essielle viestiä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! :) Melkein pitäisi, mutta mun englanti on vähän ruosteessa. Voisi tulla aika kummallista tekstiä tyyliin "my Essie polish is brown. it should be vegetable sort of purple!! what is going on in there guys?!" :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥