maanantai 12. syyskuuta 2016

Pirteä liuku maanantain iloksi

Oikein mukavaa viikon alkua kaikille! Toivottavasti viikonloppunne sujui mieluisissa merkeissä - omani ainakin sujui. Itsehän siis tosiaan viettelin lauantai-päivää siskon ja hänen ihanan tyttärensä seurassa. Eli tehtiin kirpparikierros, käytiin puistossa ja herkuteltiin Barbie-leffan parissa. Ihan parasta! Sunnuntai menikin sitten levätessä kotosalla, mikä sekin oli oikein mukavaa ja tervetullutta puuhaa. 

Viime päivinä olen julkaissut paljon oikein syksyisiä lakkauksia tummissa sävyissä. Tänään tehdään poikkeus sääntöön, sillä päivän lakkaukset ovat kaikkea muuta kuin tummat tai maanläheiset. Kynsille töpöttelin nimittäin pitkästä aikaa liukuvärin, ja siihen olikin pakko saada oikein mehukkaat ja kirkkaat sävyt!

Liukuvärin siis aloitin lakkaamalla pohjalle kerroksen Oriflamen White Tip* -lakkaa, jotta värit tulisivat esille oikein intensiivisinä. Sen jälkeen suojasin kynsinauhat Girly Bitsin lateksilla* ja valitsin lakat liukuväriin. Päädyin sitten tuputtelemaan kynsille China Glazen kimaltelevan keltaista Sunshinea yhdessä O.P.I:n kirkkaan punavioletin I Manicure for Beads:in* kanssa. Liikaa en halunnut peittää hyvin onnistunutta liukua, joten koristeluiksi riitti tällä kertaa kerros ihanan omaperäistä Sally Hansenin Spark & Pepper -glitterlakkaa sekä yhdet violetit neon-niitit. 

Lopputuloksesta tykkäsin kovasti, nämä olivat ihanan värikkäät ja huomiota herättävät. Toki koristelut eivät nyt ole mitenkään kovin erikoiset, mutta päälle lisäämäni glitterlakka jaksoi viehättää useamman päivän ajan erilaisine hituloineen ja tikkuglittereineen. (jotka mielestäni sopivat tähän kokonaisuuteen yllättävän hyvin!)


Mielipiteitä näistä kynsistä?



*** Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta

20 kommenttia:

  1. Pirtsakat todellakin, mutta glitterilakka jäisi kyllä itseltä ostamatta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Ja hih, onhan se vähän eriskummallinen... Mun mielestä sopi kuitenkin tähän liukuun ihan loistavasti :D

      Poista
  2. tosi onnistunut liukuväri! jännä väriyhdistelmä, toimii :)
    sulla on tosi laadukkaat kuvat, voisitko tehdä jonkun off topic-postauksen jossa kerrot enemmän mitä kameraa käytät, missä kuvaat ja muita hyviä vinkkejä? :) vai onko ammattisalaisuus? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, apua, kiitos Daniela! ♥ :o Ja kyllä mä voin siitä aiheesta kirjoitella, vaikka voi olla että mun "kuvauspiste" nostaa lähinnä hymyn huulille :D Mutta lupaan palata asiaan :)

      Poista
  3. Ihanan syksyiset värivalinnat, tykkään! :3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥