maanantai 10. lokakuuta 2016

Halloween lähestyy

Halloweeniin on enää muutama viikko aikaa, ja tänä vuonna ajattelin aloittaa teema-lakkausten esittelyn jo hyvissä ajoin. Aiheeseen liittyviä kynsiä tulen esittelemään silloin tällöin, aina kiihtyvää vauhtia kohti halloweenin hyytävää loppuhuipennusta. Suosittelen pysymään kuulolla, sillä voin luvata melko mielenkiintoista materiaalia loppukuulle!

Kauhukynsien kuukausi on kuitenkin syytä aloittaa kevyin askelin. Näiden kynsien idea on simppeli, ja helppo toteuttaa. Tästä on hyvä ammentaa inspistä omiin halloween-kynsiin, jos käy niin, että pitää saada jotain näyttävää nopeasti.

Pohjalakkana on kolme kerrosta Sally Hansenin White Onea. Lakasta tekee miellyttävän sen ohut koostumus ja nopea kuivuminen, vaikka tavara saisi vähän peittävämpääkin olla. 
Valkoisen päälle maalailin pienellä koristelusiveltimellä ja Konadin punaisella leimauslakalla veripisaroita ja erilaisia kädenjälkiä. Keskisormessa on puolittainen avunpyyntö, ja siellä täällä sormilla vedeltyjä verisiä jälkiä. 

Loppuun tahtoisin muistuttaa teitä vielä Kynsiblogit -sivulla käynnistyneestä halloween-teemaisesta lakkauskilpailusta. Kilpailun kaikki kolme huikeaa palkintoa on nyt julkaistu, tietoa niistä ja kilpailun säännöistä löydät täältä!


Oletteko te jo lakkailleet halloween-kynsiä?

6 kommenttia:

  1. Hui miten kauheat kynnet, siis hyvällä halloweenmaisella tavalla kauheat :).

    VastaaPoista
  2. Vähänkö hienot! Mä en ole vielä tehnyt halloween-kynsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! :) Äkkiä väsäämään sitten ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥