maanantai 14. marraskuuta 2016

NCLA: Redicalist

Niinkuin olette saattaneet aistia, olen lyhyen ajan sisällä hullaantunut täysin NCLA:n kynsilakoista. Erityisesti merkin hololakat aiheuttavat melkoista sydämentykytystä, ja voisin viettää tunteja selaillen swatcheja näistä! Voin siis rehellisesti todeta olleeni äärettömän ilahtunut saadessani Cesarsshopilta kaksi uutta merkin kaunokaista kuvattaksi ja esiteltäväksi blogissa. Valitsin omasta mielestäni houkuttelevimman parin, eli kylmän punaisen hololakan Redicalistin* sekä holoilevan päällyslakan Shimmer Me Prettyn*. Tänään valokeilan alle astelee ensin mainittu Redicalist

Redicalist kuuluu NCLA:n Pshiiit -sarjaan. Sävyltään se on keskitumma, viileä punainen joka tuo mieleeni oikein kypsät loppukesän vadelmat. Aikaisemmin olen hieman vierastanut punaisia kynsilakkoja, mutta nykyään tykkään käyttää niitä entistä enemmän kiitos punaisten hiusteni. Tämä onkin itseasiassa sävyltään juuri sellainen, jollaisena tahdon tukkaani ylläpitää: intensiivinen ja hieman pinkkiin vivahtava, muttei kuitenkaan liian tyttömäinen. Tämä on sellainen naisellinen sävy, johon lakan kaunis holoilu luo hieman uutta särmää. 

Holoefekti tässä on näkyvä ja viehättävä, muttei kuitenkaan niin voimakas kuin esimerkiksi täällä esittelemässäni Out of this Worldissä. Tämän holoilu on jonkin verran hienostuneempaa, mikä ei mielestäni ole kuitenkaan lainkaan paha asia. Koostumus tässäkin lakassa oli juuri sellainen kuin toivoa saattaisi, eli lakka levittyi vaivattomasti ja peitti täydellisesti kahdella kerroksella. Kuvissani onkin Redicalistia kaksi kerrosta sekä kerros Essien Gel Setter -päällyslakkaa.

Halusin koristella lakan, mutten ollenkaan tiennyt miten. Lopulta maalasin kynsille erilaisia pitsikuvioita vähän sellaisella "antaa mennä vaan" -tyylillä mustaa akryylimaalia käyttäen. Lopputuloksen viimeistelin lasistrasseilla ja kerroksella päällyslakkaa. Aluksi en ollut varma pidinkö lopputuloksesta, mutta myönnettäköön, että kyllä näitä vähän ajan kuluttua tuli tuijoteltua!

NCLA:n lakat saatavilla Cesarsshopista hintaan 19,90€/13,5ml. Kynsilakkoja valikoimaan kuuluu tällä hetkellä 48 eri sävyä, ja niiden lisäksi saatavilla on merkin hoitotuotteita sekä Gelous? -geelilakkasarja. Merkillä on valikoimassaan kyllä reippaasti enemmänkin sävyjä, ja mitä paremmin nämä menevät kaupaksi sen suuremmat mahdollisuudet meillä on nähdä niitäkin täällä koto-Suomessa!


Mitä pidätte tällaisista viileän punaisista sävyistä? ♥



*** Lakat saatu, en hyödy linkkien klikkauksista


18 kommenttia:

  1. Voi jestas mitkä kynnet taas u p e a t! :D <3 on kyllä erittäin herkku lakka c:

    VastaaPoista
  2. Ma en kesta noita sun kasinmaalailuja, ihan kasittamattoman hienot taas! Ja lakka on ihana, en malta odottaa etta saan hyppysiini lisaa NCLAn holoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, älä nyt! Mä en kestä tällaisia kommentteja <3 <3 kiitos! :')

      Ja siis älä! Mä myös haluaisin ne ihan kaikki :D

      Poista
  3. Punaiset holot <3 Ihan älyttömän nätti tämäkin!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis punainen ja ihastuttavat koristelut! Olet niin mahdottoman taitava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti kiitoksia kauniista sanoistasi ♥♥ Tää punainen on kyllä ihan mahdottoman upea :)

      Poista
  5. Oh, upeat kynnet! Tuo lakka on aivan ihana ja sun koristelut on kyllä jälleen kerran omaa luokkaansa, niin hienot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitoksia ihana! ♥ Tää lakka on kyllä mieletön :)

      Poista
  6. Kaunis on lakkaus kokonaisuudessaan,ja ihanan tuo punaisen lakan intensiivinen holo, jossa näkyy jopa sinistä..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! ♥ Tässä on kyllä upea holoefekti, katseen vangitseva :)

      Poista
  7. Tän merkin holot näyttää olevan jumalaisen kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siltä mustakin tuntuu! JA niitä on niin paljon! Miten mä pärjään jos en saa kaikkia? :D

      Poista
  8. NCLA tuntuu osaavan tehdä hololakkoja. Kaunis tämäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä kyllä vaikuttaa, kaikki tähän asti testaamani on olleet ihan mahtavia :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥