sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Wild & Mild: Silk Effect

Pari viikkoa sitten oli I love me -messut, ja siellä pyöriessäni satuin pysähtymään Wild & Mildin pisteelle. Merkin edustaja tuli yllättäen juttelemaan kanssani, ja sain valita testiin muutamia lakkoja heidän valikoimastaan. 

Wild & Mild on Virossa vuonna 2008 lanseerattu kynsilakkamerkki, jonka valikoimiin kuuluu satoja erilaisia kynsilakkasävyjä sekä muita tuotteita kynsien koristeluun. Nykyään heidän valikoimassaan on myös jonkin verran muita kauneustuotteita kuten tekoripsiä.  Itseltäni löytyy ennestään muutamia lakkoja Wild & Mildilta, ja olen pitänyt niiden laadusta. Nämä ovat myös mukavan edullisia ja helposti saatavilla. Esimerkiksi Suomen Prismoissa lakkojen hinnat pyörivät noin kolmen euron paikkeilla. Toki jos haluaa paremman valikoiman äärelle, kannattaa poiketa Viron-reissulla jonkun suuremman marketin kosmetiikkapuolella. 

Testiin valitsemistani lakoista kaksi oli heidän uudesta Silk Effect -sarjasta. Näitä ei vielä löydy Suomesta, mutta toiveissa olisi, että lähitulevaisuudessa saataisiin näitäkin meille. Omat valintani osuivat sävyihin Say Yes* (vaaleanpunainen) sekä Cloud 9* (vaaleanturkoosi). Molemmat näistä peittivät kolmella kerroksella ja kuivuivat pinnaltaan satiinimattaisiksi. 

Lakat sisältävät erittäin paljon shimmeriä, ja lopputulos on hyvin frost-tyylinen. Siveltimenvetoja jäi jonkin verran näkyviin, mutta itseäni se ei häirinnyt. Molemmat lakat kuivuivat nopeasti kunhan lakkasi tarpeeksi ohuita kerroksia. 

Say Yes oli sävyltään erittäin vaalea vaaleanpunainen, ja omalla tavallaan hyvinkin kaunis. Silti tykästyin enemmän Cloud 9:een, joka muistutti kovasti huurteista jäätä. Tämän mielikuvan ja ulkona vallitsevan talvisään vuoksi oli lakka tietysti koristeltava lumihiutaleilla. 

Hiutaleet maalasin ohuella koristelusiveltimellä ja Essencen lakalla Turn the lights on!. Hiutaleiden keskelle lisäsin hieman kimallusta Lumenen Top Coat Silveristä ja sen päälle kiinnitin lasistrasseja jotka vaihtelevat ihanasti sävyään valossa. 



Mitäs pidätte kynsistä? Entä löytyykö teiltä Wild & Mildin lakkoja? ♥



*** Wild & Mildin lakat saatu

26 kommenttia:

  1. Kylläpä nuo molemmat lakat onkin tosi nättejä! Sopivat just tähän kirpeään ilmaankin. :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan huurteiset lakat ja kaunis talvinen lakkaus sopii just eikä melkein näihin lumisiin keleihin. Kaunista on!

    VastaaPoista
  3. Ihanat sävyt etenkin tähän aikaan, kun talvi kolkuttelee ovella. Tosi nättejä:) Mulla oli joskus merkin lakkoja, mutta ne on päätyneet kiertoon vuosien mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tosi talvisiahan nämä on :) Mä olen joskus myös ajatellut että hankkiudun eroon osasta merkeistä ja jätän jäljelle vain muutamat lempparit, mutta kun ihania lakkoja on niin monilla merkeillä etten sitten lopulta ole raaskinutkaan :D

      Poista
  4. Ompa kyllä kauniit lakat! Ihanat noi lumihiutaleet <3

    http://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos! ♥ Nää on kyllä ihania lakkoja :)

      Poista
  5. Taitaa löytyä yksi lakka, ostin juurikin messuilta sen. Joskus ollut useampikin, mutta ne on lähteneet eteenpäin.

    Alimmat kynnet on selkeästi Frozen -teemaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olikin ihanan iso valikoima, munkin teki mieli napsia mukaan vaikka ja mitä! :D

      Oikein paljon kiitoksia <3 :)

      Poista
  6. Oi ompa ihanat sävyt! Toi vaaleanpunainen helmiäinen on ihan sellaset, jotka itsellänikin näkisin! :-)

    VastaaPoista
  7. Nätiltä näyttää molemmat lakat ^.^
    Ihanat lumihiutalekynnet ♡

    VastaaPoista
  8. Oih kuin kauniita nuo on :3 Ja niin sopivat koristelukki :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita lakkoja ja kauniit kynnet

    VastaaPoista
  10. Ihanat lakat! ja hirmu kauniit lumihiutaleet (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥