maanantai 12. joulukuuta 2016

12. Luukku: Hurmaavia hololakkoja Colour Alikelta

Tänään onkin jo aika aukaista joulukalenterin 12. luukku, eli puolessa välissä mennään luukkujen kanssa. Tämän päivän aiheena olisi Colour Aliken kynsilakat, joita sain Naiskauneus -verkkokaupasta esiteltäväksi.

Sain tuplakappaleet yllä näkyvistä hololakoista, 575:sta sekä 502:sta. Pulloa tutkailemalla näkee jo näiden kauniin holoefektin, joka on erityisen upea violetissa 502 -sävyssä. Muutenkin tummanvioletit holoilevat kynsilakat ovat lähiaikoina herättäneet itsessäni erityistä kiinnostusta, ja siksi tähänkin ihastuin ensimmäisellä vilkaisulla. 

Yllä näkyy lakkojen swatchit. Molemmat peittivät mielettömän hyvin, melkeinpä olisi riittänyt yksi kerros kutakin. Lakkasin kuitenkin kaksi, sillä valoa vasten tarkastellessa ne vaikuttivat vielä hieman läpikuultavilta. Koostumus näissä oli muutenkin hyvä, lakka asettui juuri sinne minne sen siveltimellä levitti eikä muitakaan ongelmia ilmaantunut. 

Tykkään toteuttaa lakkauksia kuivamarmorointi-tekniikalla, mutta se vaatii aika paljon käytettäviltä lakoilta. Jos lakan koostumus on liian ohutta, turhan nopeasti jähmettyvää, huonosti peittävää tai herkkää kupliintumaan ei se silloin sovellu tällaiseen koristeluun. Nämä Colour Aliken yksilöt vaikuttivat kuitenkin kynsille lakatessa sen verran lupaavilta, että päätin yrittää.

...Ja helpostihan ne koristelut syntyivät! Lakkasin siis osan kynsistä violetilla 502:lla ja osan nudella 575:llä ja sydänjanat tein sitten päinvastaisilla lakoilla. Keskisormen kuviot eivät nyt onnistuneet aivan niinkuin halusin, mutta muuten tykkäsin kyllä kokonaisuudesta kovasti.

Postauksessa esittelemiäni Colour Aliken lakkoja voit tilata Naiskauneus -verkkokaupasta, nämä hololakat maksavat 4,90€/8ml eli mukavan edullisia ovat. Muista myös osallistua blogini arvontaan (alla ohjeet), sillä joulukalenterin palkintopakettiin sujahtaa myös nämä kaksi ihanaa lakkaa Colour Alikelta!

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa juuri Sinulle! ♥



*** Colour Aliken lakat saatu

60 kommenttia:

  1. Mukaan taas hienoon arvontaan bloggerin kautta. Hienot kynnet . Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihanaa holohohdetta.
    Bloglovinin kautta.
    Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com

    VastaaPoista
  3. Bloggerin kautta luen :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihania holoja!
    Mukana arvonnassa, bloggerin kautta.
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. En oo vieläkään testannut kyseisen merkin lakkoja. Niillä on niin paljon kivoja sävyjä ettei niistä osaa päättää mitä haluaa :) mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  7. Seuraav Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihanan värinen tuo 502. Bloggerin kautta seuraajana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Facebookin kautta seuraa. minna.luukkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Face ja bloggeri :)
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Ihanat lakat! Seuraan facessa ja bloggerissa.
    Charmedtaisan @gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tämäkin on minulle uusi merkki. Tai olen lukenut näistä, mutten käyttänyt. Värit osuu ainakin ihan nappiin. Violetti iskee aina, ja tuollainen vaalea nude on hankintalistalla. Ja vielä holotus kaupan päälle.. Kelpaa mulle! :)

    Blogger
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäät näistä väreistä! Itsekin ihastuin molempiin ihan täysin :)

      Poista
  13. Bloggerin kautta mukana :)
    sanni.v.laine@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Bloggerin kautta mukana, upeat värit!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Blogger
    millakko at gmail.com
    kivat värit :)

    VastaaPoista
  16. Seuraan facebookissa

    pusuri(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Seuraan Bloglovinissa blogiasi. Mukana arvonnassa. jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  18. Uu ihanat on kynnet ja nuita Colourliken lakkoja oon kyllä ihastellu paljo. :) Bloggerin kautta lueskelen, s_kerola@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Hieno lakkaus ja lakat :)
    talviuninalle(at)gmail.com (Blogger)

    VastaaPoista
  20. Mukana :)

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  21. Luen bloggerissa.
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kauniita lakkoja. Oon varmaan joskus kuullut tästä merkistä, mutta omakohtaista kokemusta ei ole.
    Luen Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä on tosiaan monissa blogeissa kirjoiteltu viimeisen parin vuoden sisällä aika paljon. Vaikuttaisi siltä, että ovat tasaisen laadukkaita lakkoja :)

      Poista
  23. Seuraan blogiasi bloggerin kautta. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Mulle myös uusi merkki tämä, en oo kokeillukaan. Hienoja värejä! :)

    Mukana ollaan! Bloggerin, Bloglovin'in ja FB:n, kerttu.kaikkonen@gmail.com.

    VastaaPoista
  25. mukana ja bloggerin kautta seuraan
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Näistä ei ole mitään kokemusta joten mukana! Tosi herkulliset kynnet, tuon tekniikan haluaisin osata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon Taina! ♥ Siitä vain testailemaan, ihan varmasti opit äkkiä :)

      Poista
  27. Bloglovin, jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. mukana! bloglovinin kautta seuraan
    hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  29. mukana :) bloggerin kautta :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Oi mulla ei ole yhtaan CA:n lakkaa, mutta kokeilisin naita oikein mielellani. :)

    Rusinapulla82@gmail.com, blogger ja fb.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä täysin testaamisen arvoisia :)

      Poista
  31. Bloggerin kautta seuraan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Olenkin ajatellut tilata CA:n lakkoja ueampaakin otteseen, ei vain ole tullut tehtyä... :)
    launonen.roosa@outlook.com ja bloggerin kautta seurailen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen näitä monesti pyöritellyt mielessä, ja nytkin jäi monia yksilöitä vielä kutkuttelemaan... Pitänee tehdä joku isompi tilaus piakkoin :)

      Poista
  33. Mukana ollaan! Bloggerin kautta seurailen, riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana tänäänkin!
    Bloglovinin kautta, n.myllyla85@gmail.com

    VastaaPoista
  35. En ole tältä merkiltä yhtään lakkaa kokeillut, joten mukana :)

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger).

    VastaaPoista
  36. mullekki tuntematon lakkamerkki siis nähny oon blogeissa mutta testaamatta
    bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  37. Onpa kauniit sävyt :)

    Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com

    VastaaPoista
  38. Bloggerin kautta :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Seuraan Bloggerin kautta! :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Bloggerin kautta. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mä en yleensä tykkää violetista, mutta tuossa on aika ihana sävy.

    Bloggerin kautta seurailen.
    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä yllättävän nätti! Mä olen nyt lähiaikoina ollut ihan myyty kaikille tummille violeteille holoille, vaikken aiemmin niistä juuri välittänyt :D

      Poista
  42. Oih, holoja! Pitäisi varmaan alkaa miettimään tämän merkin ostamista, kun siitä niin moni tykkää mutta kun ei saa aikaiseksi.

    Bloglovinin kautta
    verieana[at]hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää holot on kyllä iiiihania! Ja niin mahtavan peittäviäkin, etten voi kuin suositella :)

      Poista
  43. Mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Mukana ollaan Bloggerin kautta :)
    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Kauniit kynnet kauniilla lakoilla :)

    Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥