sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18. Luukku: RockNailStar-vinyylit

CesarsShop on yksi lempikaupoistani, mitä tulee kynsituotteisiin. Heiltä löytyy laaja valikoima trendikkäitä lakkoja ja koristelutuotteita sekä luonnonkynsiä että rakennekynsiä varten. Tuotteet ovat saatavilla helposti kotisohvalta käsin verkkokaupasta klikkailemalla, mutta sen lisäksi CesarsShopilla on myös oma ihana liikkeensä Helsingissä Vuorikadulla, jossa valikoimaan pääsee tutustumaan hieman lähemmin. 

Joulukalenterin 4. luukussa esittelin CesarsShopin arvontaan lahjoittaman vesimarmorointityökalun, ja 11. luukusta sen sijaan paljastui Milvin siirtokuvia - myöskin CesarsShopilta saatuja. Liike lähti mukaan vielä kolmannenkin luukun sponsorointiin, ja siksi saankin esitellä teille tänään maailmalla kehuja keränneitä RockNailStarsin kynsivinyylejä!

Suurennuslasin alle pääsivät tällä kertaa arkit Corners sekä North. Molemmat ovat merkin suurempia arkkeja, kokoa niillä on 14,5 x 18cm. Cornersista löytyy kolmen tyyppisiä kulmakuvioita, Northista taas erilaisia talvisia, pohjoisen luonnolle tyypillisiä kuva-aiheita. 

Toteutin lakkauksen molempia vinyylejä yhdistelemällä. Tein nimettömiin ja peukaloihin kolmionmuotoisia raitoja Cornersin koko kynnen vinyyleillä, ja ne onnistuivat yllättävän helposti ottaen huomioon oman kynteni kaarevuuden. Hetken aikaa sai vinyyliä painella paikoilleen, mutta kun se oli kerran saatu kynttä vasten joka nurkasta, ei se enää noussut itsekseen ylös ennen kuin sen lopuksi irrotti. 

Muille kynsille toteutin kuvioita North -arkin vinyyleillä. Keskisormiin syntyi komeat kauriin päät, jotka tein tuputtelemalla mustaa lakkaa meikkisienellä vinyylin päälle. Kun totesin, ettei lakka meinannut karata näinkään tarkassa kuviossa vinyylin alle, toteutin lumihiutaleet lopuille kynsille siten, että lakkasin vinyylin päälle suoraan kynsilakan omalla siveltimellä muutamaa eri lakkaa käyttäen. Tämä tekniikka on hieman riskialttiimpi vinyylien kanssa, sillä se saattaa aiheuttaa kuvioiden leviämisen jos lakkaa päätyy kynnelle liikaa tai vinyyli on huonosti paikoillaan. Nyt ei onneksi kuviot levinneet!

Ilolla saan ilmoittaa, että joulukalenterin voittajakin tulee löytämään paketistaan nämä loistavat RockNailStarsin vinyyliarkit! Postauksen lopussa on tuttuun tapaan osallistumisohjeet. 
Vinyylit maksavat CesarsShopilla arkin koosta riippuen 2,60-3,90€ ja kaikki saatavilla olevat vaihtoehdot löytyvät täältä. 

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!



Joulu lähestyy kovaa vauhtia, joko olette saaneet kaikki lahjaostokset tehtyä? 



*** Vinyylit saatu

94 kommenttia:

  1. Huikeita on palkinnot! Blogger Leena.
    Mukana taasen leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä potista löytyisi kyllä varmasti jokaiselle jotakin :D

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Hieno palkinto ja myös kynnet niin hienot. Bloggerin kautta mukaan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Nämä on huippuvinyylejä :) eli mukana!

    VastaaPoista
  5. Mä oon ihan hurahtanut kaikkiin kauris/peura yms. kuvioihin, joten tuo arkki olis ihana ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihania, ja just täydellisiä talvikynsille! :)

      Poista
  6. Nää on superlaadukkaita vinyylejä. Jopa minä oon saanut loihdittua tarkkarajaiset kuviot näillä. :)

    Blogger
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että tykkäät! Nämä kyllä toimivat moitteitta :)

      Poista
  7. Oi että, upeat kynnet! 😍

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihana lakkaus! Tykkään myös kynsilakkataivaasta, harmittaa etten ole tänä syksynä ehtinyt työkiireiden takia ostoksille montaakaan kertaa vaikka päivittäin siinä naapurissa olenkin!
    Bloglovinin kautta, n.myllyla85@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! ♥ Työskenteletkö siis jossain siinä lähistöllä vai? Olisipa kiva, jos omakin työpaikka olisi Cesarsin lähellä :D Nyt kun asun ja työskentelen Espoossa, pitää visiittiä aina suunnitella etukäteen :)

      Poista
  9. Facen myötä mukana, terkki(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Bloggerin lukijana mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Bloggerin kautta :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Vinyylit ovat kyllä niiiiiin käteviä :)

    Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Tosi kivat kynnet.
    Bloglovinin kautta.
    Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com

    VastaaPoista
  15. Vinyylikokoelmaa pitäisikin kasvattaa...

    Mukana - Blogger, Bloglovin', FB, kerttu.kaikkonen(ät)gmail.com.

    VastaaPoista
  16. Näitä olisi kiva kokeilla!
    Mukana bloggerin kautta
    annanen75@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Bloggerin kautta! Yhtä vaille kaikki lahjat on hankittu!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, loistojuttu! Multa puuttuu vielä muutama paketti :)

      Poista
  18. Bloggerin kautta. Lahjoista puuttuu vielä muutama.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama tilanne täällä! Kohta iskee jo paniikki :D

      Poista
  19. Bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi
    vielä ostamatta

    VastaaPoista
  20. Olisipa mukava päästä kokeilemaan näitä :) lahjat ostettu jo.

    Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa kuulla! Olisipa mullakin, vaan muutama paketti uupuu vielä :/

      Poista
  21. Söpöjä vinyyleitä 😍
    Luen Bloggerin kautta
    ❤:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    VastaaPoista
  22. Bloggerin kautta
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com
    Nuo peuravinyylit on hienoja.

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvioita! Mukaan. bloggerin kautta ja moonma (at) luukku .com

    VastaaPoista
  25. Luen Bloggerin kautta, ine_91@msn.com :)

    VastaaPoista
  26. Vau! Mukana. Bloggerin kautta, millakko at gmail com
    Vielä viime hetken lahjaostoksia tehtävä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! ♥ Sama juttu täällä, muutama paketti uupuu :/

      Poista
  27. Oi! Hirvi/peura-kuviot on niin ❤.

    Yksi arpa taas lisää. Bloggerin kautta seuraan.

    VastaaPoista
  28. Nää vinyylit on kyllä tosi hyviä :)
    Bloglovinin kautta seuraan. mielenmaisemia(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Facebookin kautta seuraa. minna.luukkanen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Bloggerin kautta

    laura-tk@outlook.com

    VastaaPoista
  31. Onpas kivoja kuvioita!:)

    kynsille@luukku.com (blogger)

    VastaaPoista
  32. Bloggerin kautta seurailen.
    smiug@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihanat kynnet! Mukana arvonnassa, seuraan Bloglovinin kautta :)
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Wau! Upeat kynnet! Kauriin pää on ihana <3 bloggerin kautta seuraan jatta.sivander@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Uu ihanat kynnet on kyllä! Mullaki kaks arkkia nuita vinyyleitä ja on kyllä hyviä ja helppoja. :) Huomena ois tarkotus viimesii joululahjaostoksiin. :D s_kerola@hotmail.com bloggerin kautta seurailen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista Satsuli! ♥ Onnea shoppailuun :D

      Poista
  36. Mukana arvonnassa! Oikein kauniit kynnet jälleen kerran, seuraan bloggerissa!

    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. tintti405@gmail.com

    Seuraan lähinnä fb:n kautta.

    Mikä lakka pohjalakkana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on Seppälästä ostettu White Glitter -niminen lakka, mahdottoman nätti mutta haisee aika ärtsyltä! Enkä tiedä löytyykö tuota enää mistään :/

      Poista
  38. Lahjaostokset olleet jo reilun viikon ajan hanskassa, osa jo annettu eteenpäin vain kumitytönlahja on miulla jemmassa :D

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Sähän olet mestari! Olisipa mullakin :D Vielä kaksi lahjaa uupuu, ja iso osa paketoimatta :/

      Poista
  39. Niin joo, ja fb:n kautta seuraan!

    VastaaPoista
  40. Mukana ja seuraan bloggerin kautta.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  41. Itse kävin tänään tekemässä viimeisiä lahjaostoksia. Enää pitäisi vaan saada omatekoiset lahjat valmiiksi asti.. :D

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, huippua! Multa puuttuu vielä pari lahjaa, itse en ruvennut tänä vuonna tekemään kun olisi tullut turhan kiire :/

      Poista
  42. Yksi kappale blegger-seuraajia mukana taas :)

    Mulla on vielä pari pientä lahjaa hankkimatta, mutta suurin osa on jo paketeissaan. Ruokapuolen hoidan tänä vuonna ihan täysin valmisjutuilla joita vain vähän tuunaan itse. Aiemmin olen tehnyt piparitalon, mutta tänä vuonna ei siihen ole riittänyt aikaa, eikä jaksamista. Tulee se joulu vähän rennommallakin otteella, toivottavasti :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee ehdottomasti! :) Itse olen niin onnekas, ettei varsinaisia jouluruokia tarvitse valmistaa (pakollista kinkkua lukuunottamatta) kun kierretään sukulaisten joulupöydät läpi eikä omia lapsia ole. Mutta pari lahjaa multakin vielä uupuu, mitenköhän tää jäikin taas niin viime tippaan? :/

      Poista
  43. Mukana fb-seuraajana.

    Mä en tykkää viettää joulua, mut onneks mullon kumppani joka ei hirveesti välitä viettää. Lapsuuden paskaperhejoulut ahdistaa yhä, ja mahollisimman jouluton koti on turvapaikka tänä jouluhypeaikana.

    Sussu

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävä kuulla :( Onneksi kumppanisi kuitenkin ymmärtää, ja saat viettää pyhät juuri kuten itse toivot. Mukavia tulevia vapaita teille! ♥

      Poista
  44. Cesarsshop on kyllä ��������.
    Hki:n reissujen must-kohde, jos ehtii.

    Ja mukans edelleen. Pääasiassa fb:n kautta seuraan.

    Makia ois voittaa. Riittäs kyl lahjottavaksikin kaveteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niim sposti näköjään on unohtunut. tiina.omitui@gmail.com

      Poista
    2. No niinpä! Sinne on ihanaa mennä ihan vain jo ihastelun vuoksi :)

      Ja kiva kuulla, että myös kaverit saisi osansa mikäli voitto osuisi kohdalle! :)

      Poista
  45. Bloggerin kautta seurailen :)

    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
  46. Seurailen (ilmeisesti) Blogeerin kautta. Tai siis sitä kautta mitä seuraakaan tota nappia tuolla sivussa painamalla... Eeh, pihalla?? XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se "lue" nappi tuolla sivussa on juurikin Bloggerin palvelu, eli ihan oikeassa olet! :)

      Poista
  47. Messissä.

    Fb:n kautta seuraan.

    liisaihmemaassa89@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  49. tinde973@gmail.com mukana tänäänkin. Fb:n kautta seuraan mä.



    Vinyylit on kyl kiva apuväline koristeluun.

    Kohtahan tää arvonta onkin ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta molemmat pointit! Harmin paikka, tuntuu, että vastahan koko kalenteri starttasikin! :D ehkä ensi vuonna uusiksi? ;)

      Poista
  50. Seuraan vielä kirjanmerkin kautta selaimes, mut oma bloggertili kai tuo pitäs luua. :).

    jaasksanna@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Bloggerin kautta :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana. (Kaverin blogin kautta eksn kerran löysin tänne.)

    narttu.sks@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukana ja bloglovinin kautta :)
    jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Osallistun tähänkin ja bloglovinin kautta seurailen!
    hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  55. Mukana tänäänkin.
    Mä seuraan fb:n kautta
    nnooranen@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Seuraan bloglovinin kautta.
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Mukana!Bloggerin kautta, miratamminen71£gmail.com

    VastaaPoista
  58. bloggerin kautta seuraan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥