maanantai 19. joulukuuta 2016

19. Luukku: Vaihtelu virkistää!

Mukavaa maanantaita ihan jokaiselle! Ajatelkaapa, se olisi tällä viikolla se jouluaatto! Vielä pitäisi puskea muutaman työpäivän läpi ja sitten saa nostaa jalat pöydälle ja syödä vähän joulusuklaata (toki sitä on mussutettu jo koko alkukuu ihan varmuudeksi, ettei vain tule mitään vajaustilaa) vaikkapa glögin kera. 

Tänään olisi myös aika avata jo peräti 19. kalenterin luukku täällä blogin puolella, ja se käsittelee tällä kertaa Naiskauneus -verkkokaupan lähettämiä Colour Aliken cremelakkoja. Merkin hololakoista kirjoittelin jo 12. luukussa, mielipiteeni niistä voit lukaista täältä

Sain joulukalenteria varten kaksi kesäisen sävyistä cremelakkaa, mikä tuokin kivaa vaihtelua kuukauden puna-kulta-hopeiseen värimaailmaan. Molempia lakkoja löytyy toisetkin kappaleet, jotka saa kalenterin onnekas voittaja korjata talteen ehkä jo ensi viikolla!

Have lots of love on lämmin, koralliin taittava pinkki cremelakka. Täydellinen sävy kesäkynsille! Vannoutuneelle pinkin ystävälle sopii mihin vuodenaikaan tahansa, ja toki kunnon kynsifriikki käyttää kaikkia lakkasävyjä ympäri vuoden. Tämä toveri peitti kynnet helposti kahdella kerroksella, lyhyemmille kynsille voisi riittää jopa yksi.

Have a nice day on banaaninkeltainen, pirteä cremelakka. Itse käytän keltaista kausittain, yleensä kevään lähestyessä yllättää se hetki, kun kaikki keltaiset pullot tulee käytyä läpi. Tämä oli sävyltään ihanan täyteläinen, ja toki kynsillä käyttäytyi myös moitteettomasti. Kaksi kerrosta riitti tätäkin.

Toteutin lakoilla pirtsakan lakkauksen, joka ei nyt ehkä ihan jouluteemaan sopeudu. Siitäkin huolimatta tykkäsin, ja pinkkiin paitaan mätsättynä ei edes lakkauksen kesäisyys jäänyt kaivelemaan mieltä. Ja pakko vielä todeta, että onhan se nyt paljon kivempi kalenterin voittajallekin, ettei koko paketti ole täynnä joulutuotteita. Palkintohan kuitenkin lähtee liikkeelle vasta joulun jälkeen!

Kynsillä olevat koristelut toteutin muuten leimasinmarmorointi-tekniikalla, josta kerroin teille ensimmäisen kerran tässä postauksessa. Näillä lakoilla lopputuloksesta tuli oikein nätti, kun kuviotkin jäivät todella selkeiksi värien kontrastin vuoksi! 

Colour Aliken lakkoja myy Suomessa Naiskauneus -verkkokauppa. Heidän ihanaan valikoimaansa voit tutustua täällä. Colour Aliken lakat toimitetaan 8ml:n pulloissa, hintaa niillä on 4,50-9,90€.

Arvonnan ohjeet ovat yksinkertaiset:
1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Käsi pystyyn ne, jotka ovat kokeilleet leimasinmarmorointia!




*** Colour Aliken lakat saatu

104 kommenttia:

  1. Täällä hep! Leimasinmarmorointia on kyllä tullut kokeiltua :)

    Bloglovinin kautta, annamariakaroliina @hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva! Tää on yksi mun lempparitekniikoista, niin helppo ja aina tulee kivaa jälkeä :)

      Poista
  2. Kaunis lakkaus, ihanan kesäinen! :)

    Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Ihanan piristävä lakkaus!
    Mukana!

    VastaaPoista
  4. Nätti portaalla lakkaus.
    Bloglovinin kautta.
    Hanna.lahtinen ( at ) Gmail.com

    VastaaPoista
  5. Bloggerin kautta!

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva tuo marmorointi, bloggerin kautta mukana. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mä en ole vielä kokeillut leimasinmarmorointia, koska en tiedä onnistuisinko siinä. Kuulostaa varmaan tyhmältä, mut pysyn mielummin tutuissa ja turvallisissa menetelmissä, jotta minimoin kaikki epäonnistumiset.. :D

    bloglovin, theyellownails@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, mä olen ihan varma että onnistuisit! Testaa ainakin tikulle ennen kuin ihan kokonaan luovutat :)

      Poista
  8. Bloggerin lukijana mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Bloggerissa Leena.
    Ei, en ole kokeillut.
    Mukana leenvikki(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana taas!

    Ihanan pirteä lakkaus. Just nyt se ei kolahtanut ihan niin, kuin varmasti keväällä kolahtaa. Mulla on nyt tummien lakkausten aika. Vaikkakin odotan, että pääsen lakkaamaan taas PP:n chillaxilla. Se on ihanan ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! ♥ Itsellekin uppoaa nyt paremmin tummat sävyt, mutta välillä on kiva saada kynsille vähän jotain pirteämpääkin :)

      Poista
  11. Kiva banaanin sävy :) En ole kokeillut näitä.
    Blogger-lukijana mukana. piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Jännät!
    face ja bloggeri :)
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Bloggerlukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kyllä pinkki piristää tän synkkyyden keskellä! En ole vielä kokeillut. :)

    Mukana, Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    VastaaPoista
  15. jaasksanna@gmail.com

    Mukana. Seuraan nyt käselaimen kirjanmerkin kautta.

    Marmorointia oon kokeillut, vedessä, kuivana ja elmukelmya, mutta leimasinmarmorointi on kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, se on tosi kiva tekniikka! :)

      Poista
  16. bloggerin kautta seuraan
    pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Bloggerin lukijana mukaan. Ompas taas kauniita kynsiä. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  18. tiina.omitui@gmail.com

    mukana! Hieno koristelu, pitäs kokkeilla itekin.

    VastaaPoista
  19. Onpa kivan näköisiä!

    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä kivan pirteän sävyiset! :)

      Poista
  20. En ole kokeillut.

    Bloggerin kautta seuraan, millakko at gmail com

    VastaaPoista
  21. Bloggerin kautta mukana!
    miratamminen71@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Tosi nätti lopputulos, vaikka en heti uskonut, että nuo sävyt sopisivat yhteen.
    talviuninalle(at)gmail.com (Blogger)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Sitä monesti yllättyy kun löytää uusia kivoja väriyhdistelmiä :)

      Poista
  23. Kauniit! Näyttäisivät vielä paremmalta keväällä ;). Bloggerin kautta seuraan.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  24. Leimasinmarmorointia jee! :D keltaisia lakkoja ei ole kyllä liikaa..

    VastaaPoista
  25. Oiiiiiiiiiii, kesä ❤
    Luen Bloggerin kautta
    ❤:Sara (mypersonalgalaxy@gmail.com)

    VastaaPoista
  26. Bloggerin kautta lukijana
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  27. bloggerin kautta anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Seuraan facebookissa

    pusuri(at)luukku.com

    VastaaPoista
  29. Mukana :)

    Bloglovin, lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  30. vau, nää on hienot ! leimasinmarmorointi on helpointa ikinä, ei vaan voi epäonnistua :D

    bloggerin kautta seurailen nimellä Kahden tytön kynnet. sposti: iituska1999@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos paljon! ♥ Tää tekniikka on kyllä ihanan helppo :)

      Poista
  31. Mukana, seuraan Bloggerin kautta :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukavaa vaihtelua joulunväreihin tämmmöinen ampparimehujää -kombo :)

    Mukana!

    talkandbake@suomi24.fi (Blogger)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Ei sitä puna-kultaista nyt ihan läpeensä koko joulun aikaa jaksakaan :D

      Poista
  33. Moikka, tänäänkin mukana meitsi.


    fbn kautta seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niina.s.jaaskelainen@gmail.com on mun sähkis edelleen.

      Poista
  34. Oii ku ihanat kynnet, tuo marmorointi onnistunu kyllä nii hyvi :) Mukana ollaan, s_kerola@hotmail.com bloggerin kautta luen

    VastaaPoista
  35. no tohonhan tuo sähkis tuli nyt nimeksi näköjään :D

    Mukana tänäänkin. TMarmorointi on ihana tapa koristella kyllä kynnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että olet sitä mieltä! Itsekin tästä tekniikasta tykkään :)

      Poista
  36. Kivasti sulautuu nuo värit toisiinsa.

    Blogger-lukija
    smiug@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. fb kautta Mukana jatta.sivander@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Seuraan Bloggerin kautta! kokkonen.heini(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Bloggerin kautta!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Bloglovinin kautta!
    N.myllyla85@gmail.com
    Muistelin että aamulla kommentoin mutta tais jäädä tekemättä, poistathan jo tupla? ;)

    VastaaPoista
  41. Facen kautta mukana, terkki(at)Hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana tänäänkin yhdellä arvalla.

    saaraihanainen@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kokeiltu on! Pitäis käyttää varmaan useamminkin leimojen alla. :)

    Mukana - Bloggerin, Bloglovin'in, FB:n, kerttu.kaikkonen(ät)gmail.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Leimojen alle tämä kyllä sopii tosi hyvin!

      Poista
  44. Tästä tulee kylläihan mieleen ampparimehujää! Ja niistä tulee yksi ihana kesä mieleen. :)

    Mukana tännäänkin arvalla.

    nnooranen@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa! Vähän on kyllä ampparimehujaan näköiset :D

      Poista
  45. Mukana ollaan, seurailen bloggerin kautta!
    janika.siren@hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Bloggerin kautta seurailen.

    janna.nikula@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com
    Kauniita herkkuvärejä.

    VastaaPoista
  48. tintti405@gmail.com

    ihanat, keväiset, ellei jopa kesäiset kynnet!

    Mukana tänäänkin nyt yhdellä arvalla lisää.

    VastaaPoista
  49. Ihana marmoroidut kynnet. Olen joskus kokeillut muutamaan otteeseen marmorointiä, köh...vähän huonolla menestyksellä :D


    Bloggeerin kautta seurailen :)

    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh! Mutta harjoitus tekee mestarin, sen kun jatkat kokeiluja :)

      Poista
  50. Bloggerin kautta seuraava ja mukana arvonnassa :)

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  51. enkelipeikko@gmail.com

    Mukana tänäänkin. Bloggerin kautta selaan, nyt ei jaksa vaan kirjautua kun pitää toista gmail-tiliä pitää kirjautuneen hangoutskeskustelua varten. Eli ahkerasti teen duunia täällä :D :D

    VastaaPoista
  52. bloggerin kautta
    eekku80@netti.fi

    VastaaPoista
  53. Mukana bloglovinin kautta :)
    jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Osallistun kilpailuun, seuraan bloglovinin kautta!
    hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  55. Bloggerin kautta.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  56. liisaihmemaassa89@gmail.com19. joulukuuta 2016 klo 21.49

    Mukana.

    - Liisa

    VastaaPoista
  57. Mukaan! Bloggerin kautta seuraan. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. bloggerin kautta seuraan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Onko colour aliken kaikki lakat leimaavia vai onko niillä erikseen leimauslakat? On alkanut ks merkki kiinnostamaan leimauslakoiksi =) dilenails@email.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, anteeksi että vastauksessa kesti! Täällä ollaan flunssan kourissa ja kommentteihin vastaan minkä päänsäryltä kerkeän. Mutta merkillä on tosiaan leimauslakat erikseen, niitä en olekaan kokeillut. Muistaakseni ovat kuitenkin saman hintaisia kuin nämä, eli n. 5€/kpl :)

      Poista
  60. Bloggerin kautta :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  61. noora.palveluita@gmail.com

    Bongasin arvonnan kaverin fb-sivun kautta, jään varmaan silloin tällöin seuraa fb-sivujen kautta.

    VastaaPoista
  62. Mukana tällekin päivää.

    narttu.sks@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Vaimoke on kans osallistunut, osallustunpa minäkin. Jos voitan niin vaimolle joululahja :).

    kiimatappi@gmail.com (juu, mailille saa nauraa)

    VastaaPoista
  64. Bloglovinin kautta seuraan =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥