maanantai 5. joulukuuta 2016

5. Luukku: Tehokas käsivoide arkikäyttöön

Niinkuin kaikki tietävät, talvi kuivattaa ihoa. Oli kyse sitten huulista, kasvoista tai käsistä, kannattaa kuivuvalle iholle etsiä hyvät täsmätuotteet jos ei halua kärsiä sinne kevääseen saakka. 
Itsehän löysin Laveran käsivoiteet reilu vuosi sitten, ja olen niitä siitä asti ilolla käyttänyt. Laveran luonnolliset voiteet paitsi tuoksuvat hyvältä, ne on myös erittäin toimiviksi todettuja. Viimeisin ihastukseni oli I love me -messuilta ostamani Cranberry & Argan Regenerating -käsivoide, joka tuoksui ihanalta karpalolta ja elvytti käteni nopeasti ja tehokkaasti. Se oli koostumukseltaan tosin sen verran paksua, että sopi parhaiten kotona käytettäväksi. 


Otin yhteyttä Laveran maahantuojaan, sillä halusin joulukalenteriin ehdottomasti jonkun heidän ihanista käsirasvoistaan. Sain valita voiteen itse, ja päädyin lupaavalta kuulostavaan uutuusvoiteeseen, 2 in 1 Hand & Cuticle Creamiin jota paloin halusta päästä itsekin kokeilemaan. 

2 in 1 Hand & Cuticle Cream sisältää luomutuotettuja, hoitavia ainesosia kuten ihanaa oliiviöljyä ja kamomillaa. Sen luvataan kosteuttavan käsiä sekä kynsinauhoja tehokkaasti samalla imeytyen niin nopeasti, että se sopii hyvin arkikäyttöön. Pakkaus on riittoisan kokoinen (75ml) ja hintaa sillä on 6,50€ mikä on mielestäni erittäin hyvä hinta tällaiselle luonnonkosmetiikka-käsivoiteelle.

Otin käsivoiteen mielenkiinnolla testaukseen. Se on kulkenut nyt useamman viikon ajan laukussa mukana, ja olen käyttänyt sitä paljon esimerkiksi töissä. Ensimmäinen kehu tuli heti miedosta tuoksusta. Se on oikeasti hyvä ja miellyttävä, eikä ollenkaan liian voimakas. Voin hyvillä mielin käyttää tätä koulussa työskennellessäni ilman pelkoa siitä että aiheuttaisin jollekin toiselle huonoa vointia (mikä on voimakastuoksuisten tuotteiden kanssa aina riskinä)

Ihastuin myös tämän kosteuttavaan vaikutukseen, tämä oikeasti tuntuu hoitavan käsiäni. Monesti kevyemmät käsivoiteet tuntuvat suorastaan turhilta, ikäänkuin niitä käyttäisi vain muodon vuoksi mutta mitään ei tapahdu. Tämän kanssa tunsin kyllä vaikutuksen välittömästi. Se ehkäisi käsien kuivumista todella hyvin!

Lisäksi ohuen koostumuksensa vuoksi tämä on erittäin riittoisaa ja imeytyy hyvin nopeasti! Se ei myöskään jätä ihoa erityisen kiiltäväksi, joten olen käyttänyt sitä paljon myös ennen kynsikuvien ottamista. Tästä tuli oikeasti sen tason luottotuote, että en usko siitä kovin äkkiä luopuvani. Onneksi Laveraa löytyy nykyään kätevästi esimerkiksi K-Citymarketeista niin voi kauppareissulla napata taas uuden putkilon matkaan.

Tätä ihanaa arjen kiireisiin sopivaa käsivoidetta olisi nyt tyrkyllä toinenkin kappale, joka lähtee joulukalenteri-arvonnan voittajalle! Alla olisi jälleen osallistumisohjeet.

1. Joulukalenteriin kuuluu 24 tuotepalkintoa, jotka yhdessä arvotaan yhdelle voittajalle 26. päivä joulukuuta.
2. Osallistua voit joka päivä jättämällä postauksen alle kommentin, jossa annat toimivan sähköpostiosoitteesi sekä kerrot minkä kanavan kautta seuraat blogiani. Jokaiseen postaukseen on aikaa osallistua kyseisen päivän loppuun (keskiyö) saakka.
3. Jokaisesta postauksesta saat yhden arvan, ja kasvatat voittomahdollisuuttasi!


Oletteko te kokeilleet Laveran käsivoiteita?



*** Käsivoide saatu

73 kommenttia:

  1. Blogger- ja fblukijana mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Luen juttujasi Facebookissa, blogissa ja instassa �� anne.m.hakala@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Seuraan Bloggerin kautta. :)
    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan. Bloggerin kautta seuraan. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hyvä käsirasva on ihan ehdoton mulle, ilman rasvaa kädet kuivavat rikki asti.
    Mukaan arvontaan, bloggerin kautta seuraan. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa ikävää! :( Mulla ei iho onneksi ihan halkeilemaan ala, mutta iho menee niin kovaksi että kipeää sekin tekee.

      Poista
  6. Seuraan Bloglovinin kautta,
    emminailart@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana :) Bloglovin, laura.vesterberg@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Mukana :) seuraan bloglovinin kautta! Jenniju@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. En ole kirjautunut bloggeriin tai blogloviniin, joten luen blogiasi kirjanmerkeistä. Hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  10. Mukana! :)
    Bloglovinin kautta seurailen!
    N.myllyla85@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Minäkin tykkään Laveran käsivoiteista. Tämä uutuus on ostoslistalla.

    backinreveriÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  12. En ole kokeillut, ainoa Laveran tuote, jonka omistan, on huulikiilto joka tuli Livboxista. Siihen olen oikein tyytyväinen.

    Bloggerin kautta lukijana, millakko (at) gmail.com

    VastaaPoista
  13. Lavera on tuttu merkki, mutta tätä voidetta en ole kokeillut. Käsivoiteelle on kyllä aina tarvetta.
    Seuraan bloggerin kautta.

    suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  14. Bloggerin kautta luen :)
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Facebookin kautta. johanna.vahatiitto@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mä en ookkaan testaillu Laveraa ollenkaan, jostain syystä ei oo tullu ostettua, vaikka kauppaki ois lähellä :D Hyvältä kuulostaa. s_kerola@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa napata seuraavalla kauppareissulla jotain kivaa mukaan kokeiluun! :)

      Poista
  17. Bloggerin kautta luen.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Blogger-lukijana mukana :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  19. FB:n kautta seuraan :)
    anu.jaakonsaari@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Seuraan Bloggerin kautta! :) kokkonen.heini@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Käsirasvoja ei ole koskaan liikaa. Laveraa en olekaan vielä kokeillut.

    Bloggerin kautta vieläkin
    naerppae@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Ihanalta kuulostava voide! Pakko varmaan ostaa, ellei voitto satu kohdalle.

    Bloglovinin kautta seuraan. tramp(@)netti.fi

    VastaaPoista
  23. Bloggerin kautta.

    botsa (at) jippii . fi

    VastaaPoista
  24. Tuo tulisi tarpeeseen. Bloggerin kautta seuraajana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana jälleen! Meillä on näköjään ollut sama aaltopituus, onneksi miulla oli erilainen käsivoide :D
    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niinpä! :D Mä muuten myöhästyn aina sun kalenterista, viimeksi olin ysin aikaan kurkkimassa ja silloin se luukku oli jo suljettu mutta edellinen kommentti oli neljän minuutin takaa... Argh! :D

      Poista
  26. Tämä on huippuhyvä käsivoide :) eli mukana!

    VastaaPoista
  27. Kuulostaa ihanalta voiteelta, niinkuin Laverat yleensäkin. Ihan suoraan blogia luen...mitä kautta se nyt sitten on. :D
    nana.simola at yahoo.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laveran voiteet on kyllä aivan ihania :)

      Poista
  28. Mulla ei oo aikasempaa kokemusta Laveran käsirasvoilta, mutta olen kyllä kuullut niistä hyvää
    Seuraan Bloggerin kautta. yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  29. facebookin mervik75@luukku.com

    VastaaPoista
  30. Fb ja insta

    ullamaijat ät gmail piste com

    VastaaPoista
  31. bloggerin kautta luen pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Blogger edellee.

    Ja mietin että pakko testata kyllä!

    VastaaPoista
  33. Seuraan blogiasi bloggerin kautta.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Oispa kiva päästä kokeilemaan tuota rasvaa!
    Mukana ollaan!

    VastaaPoista
  35. Seuraan bloggerin kautta. moonma(at)luukku.com

    VastaaPoista
  36. Kuulostaa tosi hyvältä tuotteelta! Itse rasvaan päivittäin kädet, koska ne ovat niin kuivat, joten tuote tulisi ehdottomasti käyttöön. :D Seuraan Bloglovinin kautta!
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Lavera on yksi lempimerkeistäni, ellei jopa suosikkini, ja käsivoiteesta olen kuullut vain hyvää, eilen piti ostaa testiin, mutta unohdin :D Bloggerin kautta seuraan
    talviuninalle@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on mun tähän asti kokeilemista Laveran käsivoiteista ehdoton lemppari, kannattaa tosiaan kokeilla! :)

      Poista
  38. Bloggerin kautta seuraan! Tuo käsivoide vaikuttaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. Hyvät ainesosat ja ihan harmittaa, ettei tuoksu välity blogin kautta (no, kyllä minä sanojesi kautta saatoin jo melkein kuvitella haistavani. ;D). hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Voi kun voisikin netin kautta välittää tuoksuja, johan nousisi hajuvesi-shoppailukin uudelle tasolle :D Mutta kannattaa käydä nuuhkimassa vaikka Cittarissa, sieltä pitäisi jonkinlainen testeri löytyä :)

      Poista
  39. bloglovinin kautta! hennamar@outlook.com

    VastaaPoista
  40. Bloggerin kautta liityin lukijaksi :)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Tätä ois kiva testata
    bloggerin kautta
    eekku80@enetti.fi

    VastaaPoista
  42. Bloggerin kautta

    laura-tk@outlook.com

    VastaaPoista
  43. Blogger

    tintti405@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Seuraan kirjanmerkin kautta

    Mullon korput kädet niin ois kyllä tarpeen!

    saaraihanainen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Seuraan fb:n kautta

    nnooranen@gmail.co.

    VastaaPoista
  46. Seuraan Facebookin kautta. On tuttu merkki.
    xkar355@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Lavera luonnonkosmetiikka kautta

    city3@suomi24.fi

    VastaaPoista
  48. Bloggerin ja facen kautta seurailen
    T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  49. En ole kokeillut, mutta vaikuttaa kyllä tosi hyvältä! :)

    lea.bjorn@outlook.com

    VastaaPoista
  50. Mukana, seuraan bloggerissa. Ihana tuote!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  51. Bloggerin kautta seuraan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  52. Laveran se peruskäsivoide kulkee mulla laukussa mukana ja se on ihan käyttis rasva. Tykkään, kun Lavera on vielä suht edullinen luonnonkosmetiikkamerkki :)

    Bloglovinin kautta seuraan, theyellownails@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen ihan samaa mieltä, ihanaa ettei kaikesta luontaisesta tarvitse maksaa itseään kipeäksi asti :)

      Poista
  53. Seuraan fb:n kautta

    niina.s.jaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Facebookin kautta.

    savikkoilmari@gmail.com

    VastaaPoista
  55. En ole kokeillut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Rusinapulla82@gmail.com, seuraan bloggerin ja fb:n kautta. :)

    VastaaPoista
  56. Samaan tapaan kulkee nivena rasvaputilo laukussa :)

    Luen bloggerin kautta.
    jelena.nieminen (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Fb:kautta seuraan

    mirjahelena.savikko@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Seuraan bloglovinin kautta =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Seuraan bloglovinin kautta =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  60. facebookin kautta seurailen /sandi.osterlund@gmail.com , mukaan arvontaan!:)Happy Holidays!!:)

    VastaaPoista
  61. Facebookin kautta. Olisi upea elämys päästä kokeilemaan tuota käsirasvaa.
    xkar355@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥