lauantai 28. tammikuuta 2017

Astetta villimpi Cut Crease

Eilen innostuin. Kasvoille oli saatava jotain värikästä. Monet kerrat aiemminkin olen rynninyt inspiraation vallassa peilin eteen, ja silti tarttunut turvallisiin, maanläheisiin sävyihin paleteistani. Tällä kertaa rohkastuin, ja loin ensimmäistä kertaa koko silmämeikin pinkin eri sävyillä. Ja arvatkaapa? Poistuin kotoakin tämän kanssa, ja tunsin oloni itsevarmaksi.

Ensimmäistä kertaa kokeilin myös cut crease -tyylistä silmämeikkiä. Näitähän on näkynyt jo jonkun aikaa YouTubessa ja Instagramissa, mutta tekniikka on vaikuttanut turhauttavan hankalalta. Mutta kuulkaa, ei se niin mahdotonta ole! Tarttukaa vain rohkeasti niihin siveltimiinne, se kannattaa.

Jätin cut creasen silmäkulmasta avoimeksi, sillä täytin koko liikkuvan luomen yhdellä, vaalealla sävyllä enkä varjostanut sitä ulkonurkkaa kohti. Tällä tavalla luotuna cut crease on rajumpi kuin siten, että sen sulkisi ulkonurkasta rajauksella ja liikkuvan luomen varjostuksella.  

Silmämeikissä käytin tällä kertaa Blush Professionalin 88 Colour Precious Metals -palettia, jonka olen tilannut Pretty.fi:ltä sekä jo aiemmin blogissa nähtyä UD:n Naked Ultimate Basics -palettia.

 Aloitin siis levittämällä luomille Nyxin vedenkestävää silmämeikinpohtustajaa. Seuraavaksi levitin kulmaluulle ja alaluomille mattaista Nudie -sävyä UD:n Naked Ultimate Basics -paletista helpottamaan seuraavien sävyjen häivytystä. Luomivaon rajasin BB:n paletin tumman luumuisella metallisävyllä (kuvassa nro 4), jota lähdin häivyttämään kulmaluuta kohti kirkkaalla, metallisen pinkillä sävyllä (nro 5). Jatkoin blendausta vielä paletin kahdella vaaleammalla vaaleanpunaisella metallisävyllä (nro 2 & 3). Kaikkein vaaleimmalla sävyllä täytin myös koko liikkuvan luomen (nro 2). 

Rajauksen tein ensin Make Up For Everin Aqua Eyes -kynällä sävyssä 13L* jota kokeilinkin nyt ensimmäistä kertaa silmämeikissä. Kynät eivät oikein ole vahvuuteni, mutta ihan nätisti sain sen lopulta levittymään. Metallisen pinkin rajauksen alle vedin vielä toisen rajauksen vinopäisellä, kostealla siveltimellä  ja BB:n paletin luumuisella sävyllä (nro 4). Alaluomelle levitin paletin kirkasta pinkkiä metallisävyä (nro 5) ja aivan vesirajalle taas hieman metalliluumua (nro 4).
Viimeisenä korostin vielä kulmaluuta ja silmien sisänurkkia BB:n paletin vaalealla helmiäissävyllä (nro 1).

Muun meikin jätin hyvinkin neutraaliksi, sillä silmät olivat tällä kertaa "se juttu". Cut creasessa onnistuin mielestäni ihan kivasti, joskin luomivaon rajasin mielestäni hivenen liian alhaalta: korkeammalle tehty rajaus olisi saanut efektin näkymään paremmin myös silmien ollessa auki.

Mutta olipa ihanaa toteuttaa jotain vähän erilaista, ja piipahtaa mukavuusalueen ulkopuolella. Oikein harmittaa, etten omista (vielä) mitään neonvärisiä mattapaletteja, sillä nyt tosiaan vähän värihammasta kolottaisi! 


Tykkäättekö te käyttää kirkkaita värejä silmämeikissä?



*** Saatu

20 kommenttia:

  1. I-ha-na! :) Sulla on selvasti kylla silmaa muuhunkin kuin kynsitaiteiluun!

    Mun tulee yleensa kesalla kaytettya enemman vareja, talvella mennaan yleensa nude- tai smoky-linjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Kata! ♥ Mäkin nyt oikein innolla odotan ensi kesää, kun saa yhdistettyä värikästä meikkiä enemmän asujenkin kanssa! :D

      Poista
  2. Pinkki sopii sun silmiin hyvin. Onko tuo Blush Professional -paletti susta hyvä? Itsekin oon joskus katsellut noita paletteja sillä silmällä, mutta osa tuonkin paletin sävyistä näyttää tosi samanlaisilta.
    Mullakin on nyt vaaleanpunaista luomiväriä, tosin vähän enemmän korallin sävyistä. ^___^ Minäkin haluaisin jonkun kirkkaita sävyjä sisältävän meikkipaletin ja oon vakavasti harkinnut ostavani Nyxin Brights -paletin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)

      Mä olen tykännyt tästä paletista, kun hinta-laatusuhde on oikeasti tosi hyvä. Mutta kyllä osa näistä sävyistä on sellaisia ärsyttävän pölyisiä, vaikka pigmenttiä kyllä riittäisi. Muutama metallisävy on ihanan tuhti koostumukseltaan eikä pölise minnekään. Niin ja nämä kyllä blendaantuvat hyvin! Eli jos ei raaski kymppejä uhrata, niin tämänkin merkin paletit on ihan käypiä :)

      Tuo Nyxin paletti kiinnostaisi itseäkin! Samoin Sleekillä ja MuR:lla on ihania ihanuuksia ♥

      Poista
  3. Oi vau! Aivan ihana! Rohkeat värit, ja ne sopii sulle hyvin.

    Miten osaatkin tehdä häivytykset noin hienosti. En vois ikinä tehdä noin selkeärajaista silmämeikkiä, koska siitä tulis kaikkea muuta.. Ja että sais molemmat silmät edes suunnilleen samanlaisiks. Vinkkejä otetaan vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikä, kiitos Marppa - ihan tosissaan! ♥ Häivytykset onnistuu melko helposti hyvillä luomiväreillä ja hyvillä siveltimillä, oikeastaan sen suurempia vinkkejä en osaa edes antaa. Ehkä voisin miettiä asiaa, ja palata siihen vielä jossain postauksessa? Ja silmien samanlaisuudessa auttaa vain hyvä tuuri ja ajankäyttö, kyllä mä noita moneen kertaan vertailin meikkauksen aikana eikä ne siltikään ihan identtiset ole :D

      Poista
  4. Hyvin sopii sulle pinkin sävyt meikissä! Viimeisessä kuvassa saa tosi hyvän käsityksen mistä kyseisessä silmämeikissä on kyse; mulla kun koko cut grease -käsite oli entuudestaan tyystin vieras.

    Mä en osaa juuri lainkaan käyttää luomivärejä. Välillä joudun ihan nauramaan itselleni, kun oon kuitenkin muutaman houkuttelevan väripaletin mennyt ostamaan...:) Sitten kun haluan näyttävyyttä meikkiin niin laitan huuliin jonkun näyttävämmän punan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, apua! Olisin toki voinut kirjoittaakin koko meikistä vähän jotain pikainfoa postaukseen. Mutta yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että luomivaon varjostus tehdään tarkkarajaisena eikä blendata yhteen liikkuvan luomen värin kanssa :)

      Hei mutta mä olin pitkään samanlainen punien kanssa! Ikinä en niitä käyttänyt kun oikeasti tuntui etten osannut (rajat meni aina ties minne! :D) mutta pikkuhiljaa olen opetellut ja nyt niitä tulee jopa käytettyäkin :)

      Poista
  5. wau miten hieno meikki!! oot niiiiiiin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä sun kanssas!! Siis tuhannesti kiitoksia ihanuus! <3 :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥