torstai 19. tammikuuta 2017

Wild & Mild -testailuja

Ihan alkuun pienet pahoittelut blogia toissaillan ja eilisaamun aikana tutkailleille! Toissailtana kävin läpi yli 200 postausta blogissa tageja muokaten, jotta ne näkyisivät näppärästi yläpalkin "kynnet" -linkin takaa. Tätä puuhatessani sattui pieni moka, jonka huomasin vasta eilen iltapäivällä. Yksi parin vuoden takainen postaukseni rakennekynsien hyödyistä ja haitoista olikin pompannut blogin etusivulle ikäänkuin uusi postaus. Virhe on nyt korjattu ja etusivulta löytyy tosiaan nyt vain näitä uusimia postauksia, mutta ajattelin asiasta vielä teille kertoa jos joku sitä päätyi ihmettelemään.

Sitten asiaan! Syksyn I Love Me -messuilla pyöriessäni sain Wild & Mildin tuotteita kokeiltavaksi ja blogissa esiteltäväksi. Osan tuotteista esittelin jo täällä, osaa en ehtinyt enää marraskuussa testata ja joulukuu olikin täytetty kalenteripostauksilla. Nyt olisi siis vihdoin otollinen hetki tehdä pieni katsaus yllä näkyviin tuotteisiin. Esiteltävänähän olisi siis yksi merkin perussarjan lakka, yksi Hybrid -sarjan lakka päällyslakkoineen sekä kynnen värin kirkastaja. 

Olen blogissani esitellyt useita monen eri hintaluokan tuotteita ja ollut aina sitä mieltä, ettei hinta takaa laatua tai laatu korkeaa hintaa. Nämä Wild & Mildin lakat ovat hyviä esimerkkejä jälkimmäisestä toteamuksesta. Olen ennenkin näitä jonkin verran käyttänyt, eikä vielä ole vastaan tullut täysiä floppeja, sen sijaan moniin erittäin hyvälaatuisiin lakkoihin olen kyllä tutustunut.

Wild & Mild Magic Tulip oli ennakkosuosikkini testiin valitsemistani tuotteista. Sen kaunis, vaaleanpurppurainen sävy shiftaa hurmaavasti antiikkikultaan eikä kokoelmistani löydy ennestään vastaavaa duochromea. Efektiä oli melko hankalaa kuvata, mutta luonnossa se näkyy voimakkaana. Peittää kahdella kerroksella, ja kuivuu hivenen helmiäismäiseksi pinnaltaan. Kuvissa ei päällyslakkaa.

Wild & Mild Luxurious kuuluu merkin Hybrid -lakkasarjaan. Kyse on siis geelilakkamaisista kynsilakoista, jotka tarjoavat erityisen voimakasta kiiltoa ja kestävyyttä. Ei vaadi UV-valoa kovettuakseen. Kynsillä kaksi kerrosta, mutta tämä lakkahan peitti melkein täydellisesti jo yhdellä! Loistava pigmentti. Päällyslakkakin oli miellyttävä käyttää, mukavan ohut koostumus joka kuivui nopeasti.

Viimeisenä esittelen vielä tämän satsin erikoisimman tuotteen. Wild & Mild Color Booster on kirkas lakka, joka levitetään joko puhtaalle kynnelle tai kuivan kynsilakan päälle väriä kirkastamaan. Sen tulisi siis saada kynsilakan väri huomattavasti kirkkaammaksi, ja samalla se luo fluorescent -efektin eli lakan tulisi tämän jälkeen loistaa UV-valossa. Jännittävää, pitääkin kokeilla joskus kuinka se puoli toimii! 
Kirkastusefekti tässä ei kyllä ole kovin voimakas. Lakkaa on keskisormen ja pikkurillin kynsillä yksi kerros O.P.I:n Where Did Suzi's Man-Go:n päällä enkä huomaa erityistä eroa muihin kynsiin etenkään kuvissa. Luonnossa näki, että se vaalensi lakkaa ehkä puolikkaan asteen verran, ei mitenkään suuresti kuitenkaan. Tätäkin voisi koittaa vielä toisenlaisen lakkasävyn päällä.

Loppujen lopuksi olen kyllä tyytyväinen! Valitsin kokeiltavat tuotteet ihan summamutikassa ilman mitään etukäteistietoa peittävyydestä, ja sain kyllä yllättyä positiivisesti. Kaikissa lakoissa on ollut kivasti pigmenttiä. 

Wild & Mildin tuotteita löytyy pieni valikoima Prismoista n. 3€/kpl hintaan, isompien hyllyjen äärelle pääsee Viron puolella vieraillessaan. Toivottavasti saataisiin Suomeenkin vähän laajempi valikoima piakkoin!

Oletteko te vielä kokeilleet Wild & Mildin tuotteita? 



*** Lakat saatu

16 kommenttia:

  1. Näitä oli muistaakseni joskus Seppälässä ennen kuin siityivät siihen omaan merkkiinsä. Mutta en muista tehneeni suurempaa tuttavuutta näiden kanssa, pitääpä vakoilla onko omassa Prismassa mitään kivaa :) Tosin jos valikoima on pieni, siellä on yleensä aina sitten niitä tylsiä värjä, joille löytyy jo ainakin viisi dupea omista kokoelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin taisi olla! :) Se on kyllä totta että pienestä valikoimasta harvemmin mitään erityistä löytyy, mutta mitä nyt olen ehtinyt vilkuilemaan niin jotain jänniä neoneja taisi meidän Prismassa näkyä :)

      Poista
  2. On tullut kokeiltua, suurin osa on kyllä päätynyt aina myyntiin. Nyt löytyy yksi lakka, jonka ostin I Love Me -messuilta. Saatavuus vaan ei ole enää kummoinen, Carlsonilla oli iso ständi, mutta Essence ja Catrice syrjäytti sen pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, harmillista ettei sitä enää ole! Mutta eiköhän näitäkin tule Suomeen vielä jossain kohtaa laajempi valikoima :)

      Poista
  3. Magic Tulip on tosi kaunis. Itselleni ihan tuntemattomia lakkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihastuttava :) Nämä ovat ihan tutustumisen arvoisia, hintakin on kivan alhainen.

      Poista
  4. Voi miten kauniita lakkoja, jälleen itselle ihan tuntemattomia, täältä sun blogista bongaa vaikka mitä ihanaa! :D <3 Tuo Color Booster kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta, pitää ehdottomasti pistää korvan taakse :)

    Mä olen sun blogissa uutena nyt vähän aikaa pyörinyt enkä ole vielä ehtinyt tutustua kunnolla sun aiempiin postauksiin, mutta musta olisi tosi mielenkiintoista jos voisit toteuttaa postauksen missä kertoisit ja esittelisit tekniikoita ja välineitä erilaisten kuvioiden toteuttamiseen ja kertoisit mistä saisi suht alhaiseen hintaan hyviä välineitä/mistä olet niitä itse ostanut :) Nuo maanantain postauksen kevätkynnet oli aivan syötävän söpöt (ihan tuli suklaamunat mieleen :D) ja tuollaista olisi tosi kiva kokeilla myös tehdä itse, mutta mä olen näissä kynsiasioissa niin ummikko, että mielelläni ainakin kuulisi millä välineillä tuollaisia pisteitä saa aikaiseksi :D Mun on pakko liittyä sun blogiin lukijaksi, että pysyn ajan tasalla sun puuhailuista :)

    https://bottleoflove.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa kuulla että ihastuit blogiin! Luin kommenttisi useaan otteeseen ja täytyy sanoa, että kylläpä piristitkin päivääni ♥♥

      Kiitos myös mainiosta postaustoiveesta, ehdottomasti toteutan sen mahdollisimman pian! :)

      Poista
  5. Tuttuja ovat ja taitaa aika monta löytyä itseltäkin.Täällä myy ainakin sellanen pieni sekatavarakauppa noita lakkoja ja oon ymmärtäny et maahantuojan sivuilta voi tilata myös,ne tulee sit tosiaan virosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kuulostaapa ihanalta kaupalta! ♥ Olisiko sulla linkkiä maahantuojan sivuille? Itse katselin valmistajan sivuja mitkä löytyy viroksi ja englanniksi, mutta sieltä oli ainakin tilausmahdollisuus vain Viroon.

      Poista
    2. Jos liikut kontulan ostarilla nii käy kattoon kiva kauppa siellä ainaki ollut tosin en oo pitkään aikaan käyny ku ei aikaa lakkailla.Poika vie ajan =)
      Luultavasti sama sivu eli toi careria maahantuojana noilla lakoilla ja ovat olleet aina i love me messuillaki

      http://www.careria.ee/

      En tiiä vieläkö heillä on se kuukausittainen kynsikilpailu johon voi osallistua jos lakannu noilla wild/mild lakoilla ja käyttäny heidän koristeita.Voitin yhden kerran kun osallistuin sai 10 vai 15 lakkaa palkinnoksi ,voittaja siis se joka saa eniten tykkäyksiä



      Poista
    3. Hei vitsit, kiitos vinkeistä Eekku! ♥ Pitääkin pitää tuo kauppa mielessä, käyn ehdottomasti pyörähtämässä seuraavan kerran kun lähistöllä liikun :)

      Carerian sivuja tosiaan kyllä selailin ja rekisteröidyinkin ihan, mutta ainoa toimitusvaihtoehto on Viron sisällä. Toki veikkaan, että sähköpostitse tilaaminen onnistuisi.

      Ja juu, sen kilpailun itsekin bongasin! Pitäisikin osallistua :)

      Poista
  6. Kauniita sävyjä ^.^
    Enpä ole kyllä vuosiin kokeillut tämän merkin lakkoja. Joskus silloin "kynsi-uran" alussa näitä tuli ostettua Seppälästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin :) Ja niin, eihän tämä mikään luksusmerkki ole, mutta oikein hyvälaatuisia esim. perusvärien kokoelmaa täydentämään. Itse kun en oikein tykkää maksaa ihan tavallisista cremelakoista 15-20 euroa :D

      Poista
  7. Vitsi miten ihana sävy tuo Magic Tulip! ♥____♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥