lauantai 4. helmikuuta 2017

Entä jos mä putoan?

Muistan hyvin elävästi lapsuudestani muutamia hetkiä. Erityisen hyvin mieleeni on piirtynyt tilanne, kun utelin äidiltäni, että milloin oikein täytän viisi vuotta. Kuulemma vuoden päästä. Se tuntui niin epäreilulta, vuosihan oli käytännössä ikuisuus. Muistan myös päiväkodin lorupiirit ja mannapuurot, ja sen, kun äiti vilkutti päiväkodin ikkunasta. En halunnut jäädä sinne, mutta päivän päätteeksi en halunnut lähteä kotiinkaan. 
Lapsena inhosin sitä, että kotona piti siivota omat jäljet. Sitäkin enemmän inhosin sitä, etten saanut tehdä vapaasti päätöksiä itse. Miksi en voisi pelata tietokoneella juuri silloin kuin halusin, tai lähteä koulusta kun alkaa kyllästyttämään? Oli paljon asioita, joihin en ollut tyytyväinen.

 Teini-ikäisenä paloin halusta muuttaa omaan kotiin. Sisustaa se juuri sellaiseksi kuin minä haluan ja olla itse vastuussa kaikesta. 17-vuotiaana siellä omassa kodissa istuessani tajusin, ettei laskuja oikeasti olekaan kiva maksaa ja sisustaminenkin on kallista. Toisaalta olin saavuttanut sen tietyn tason vapauden, joten en ainakaan myöntänyt olevani tyytymätön tilanteeseen, vaikka sitä taisin ollakin. 

Päätin opiskella lähihoitajaksi, ja olin alasta oikeasti vilpittömän kiinnostunut. Ajattelin, että jatkan myöhemmin vielä opintojani ja päädyn sosionomiksi jonka kautta aloitan työskentelyn lastentarhanopettajana. Toisin kävi. Koulussa huomasin, että ala ei oikeastaan olekaan minua varten, vaan haluan päästä purkamaan luovuuttani. Blogi oli ihana henkireikä, kynsien lakkaaminen antoi minulle juuri täydellisen väylän oman taiteeni toteuttamiseen. En kuitenkaan enää tiennyt, mitä haluaisin työkseni tehdä. 

Päätin säästää rahaa kynsiteknikoksi kouluttautumista varten, ja sen teinkin. Kurssini alkaa toukokuussa. Tällä hetkellä minua pelottaa, sillä kyseessä on varmaan elämäni pitkäaikaisin, yksittäinen haave. Sellaiset ovat tukipilareita arjessa. Kun tavottelet jotakin, jonka todella tahdot saavuttaa. 
Ja nyt se hetki onkin käsillä. Se tuntuu pelottavalta, sillä takaraivossani kolkuttaa ajatus siitä, että entä jos huomaankin, ettei koko homma olekaan niin kiinnostavaa kuin mitä olen vuosien ajan ajatellut? Tai entä, jos olenkin oikeasti todella huono siinä? Mitä minä sitten teen, haaveet alkavat käymään vähiin. 

Samalla olen alkanut kiinnostumaan meikkaaja-maskeeraajan ammatista, sillä minä tarvitsen vaihtelua elämääni ja olisi ihanaa pystyä tekemään erilaisia keikkoja niin kynsien kuin meikkauksen/maskeerauksenkin parissa. Meikkaaja-maskeeraajan kurssi on kyllä tuhottoman kallis, eikä minulla oikeasti siihen ole pitkään aikaan varoja. 

Kesällä loppuvat tämänhetkiset työni koulunkäyntiavustajana, ja nyt panikoin, että mitäs sen jälkeen? Tiedän, etten voi ainakaan välittömästi saada elantoani kasaan pelkkiä kynsiä tekemällä, eikä toinen vuosi koulussa työskennellen tunnu oikealta ratkaisulta.
 Olen kasvattanut suuren uteliaisuuden vielä estenominkin opintoihin, mutta ne kestävät yli kolme vuotta AMK:ssa. Ja entä jos taas kesken kaiken tajuan, ettei kemia olekaan mun juttu, tai etten tajua liiketaloudesta hölyn pöläystäkään? Miten yksi ihminen voikaan olla jatkuvasti niin tyytymätön, miksen jo löydä sitä unelma-ammattiani?

Tällä hetkellä vaihtoehtoni ovat rajattomat, mutta en meinaa uskaltaa tarttua yhteenkään niistä. Tuntuu että olen äärettömän herkästi kyllästyvää sorttia, ja vaikka kauneusala on tuntunut jo pidemmän aikaa mahdottoman kiinnostavalta, en silti uskalla ottaa sitä lopullista hyppyä. Jotenkin se, että tästä alasta on tullut niin suuri haave, saa aikaan valtavan pelon, että lopulta kuitenkin jotain menisi pahasti pieleen, ja jäisin tyhjän päälle. Ilman haaveita, vailla unelmia.


Kuinka pitkään teillä kesti unelma-ammatin löytämisessä? Vai onko sitä vielä löytynyt?

31 kommenttia:

  1. Täytän tänä vuonna 45v enkä vieläkään tiedä, mitä musta tulee isona, joten sulla ei ole mitään kiirettä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos lohdutuksesta! :D Välillä sitä vaan saa kamalan paniikin, kun tuntuu, että kaikki ympärillä olevat ovat niin "valmiita" elämässään ja tietävät mitä siltä haluavat. Mutta niin, kyllä tää tästä taas helpottaa :)

      Poista
  2. Uskon, että meillä ei ole sitä yhtä unelma-ammattia. On juttuja, mitä halutaan yhdistää siihen unelmaduuniin, mutta vuosien saatossa nekin mieltymykset voi muuttua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä varmasti totta! Ainakin omalla kohdalla, en voisi kuvitellakaan tekeväni mitään yhtä tiettyä asiaa koko loppuelämääni :)

      Poista
  3. Mulla ei ainakaan oo mitään käryä mitä teen elämälläni, liityn sun kerhoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan! :D Mitä sulle muuten kuuluu, ootko palailemassa blogimaailmaan? Sun juttujas on kaivattu! ♥

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Äääh miten hyvin voin suhun samaistua! Oon ite valmistunut kauppiksesta, joka ei mun juttu ollut ja sen jälkeen halusin somistajaksi/sisustussuunnitelijaksi, mutta rupesin panikoimaan senkin suhteen. Noh tällä hetkellä haluan kosmetologi kouluu, jonka jälkeen meikkaajaksi/maskeeraajaksi. Tää ajatus on kestäny mun päässä harvinaisen pitkään, mutta saas nähdä kun alkaa olemaan rahat kasassa tuon meikkaaja/maskeeraaja koulun suhteen :D.

    Kiva postaus, anteeksi oma avautumiseni, tuntui vaan niin samaistuttavalta tilanteelta!

    https://tarunmaailmassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avautumisesta ei ole mitään haittaa, mukavaa kuulla etten ole asian kanssa yksin! :D Mutta hei, mulle on ainakin yritetty toitottaa ettei extra-ammateista mitään haittaa ole, voivat olla hyödyksi tulevaisuudessa jos niihin aluksi meinaa kyllästyä. Eli rohkeasti vaan kosmetologikouluun jos yhtään siltä tuntuu! ♥

      Poista
  6. Hankala ajatella tilannettasi, kun itsellä ei koskaan ole ollut mitään muuta unelmaa kuin olla opettaja. Ja kun sanon ei koskaan, tarkoitan sitä, kysyypä keneltä sukulaiselta tahansa he sanovat että jo pikkutyttönä halusin olla opettaja:D siksi siis esim,kouluihin haku oli itselle helppoa, täytyi vain valita kaupungit minne haluaisi. Toisaalta taas äärettömän vaikeaa, koska opettajakouluun hakee tunnetusti muutama muukin, joten välivuosi oli aika ilmeinen. Jossain vaiheessa myös pohdin olenko itsekäs kun en halua tehdä mitään muuta? Kaverit hakivat eri kouluihin ja käyttivät kaikki hakutoiveet mitä pystyi, itsellä yli puolet hakulomakkeesta jäi tyhjäksi. Nyt on vuosi jäljellä kohti unelmaa, ensi keväänä toivottavasti olen opettaja, ja se kauhistuttaa! Työelämä, tässä on nyt kohta opiskeltu taas 5 vuotta putkeen, entä jos työskentely ei sujukaan? Ehkä ei kannata stressata vielä.:D

    Minun mielestäni olet oikeastaan etuoikeutettu, kun sinua periaatteessa kiinnostaa moni asia ja ala! Minä istuisin edelleen kaupan kassalla ja hakisin joka kevät uudelleen ja uudelleen samaan kouluun, kun en aiemmin ole päässyt. Se oli suurin pelko välivuonna, entä jos en pääse sisään _nytkään_?

    Sekava teksti, mutta päällimmäisenä haluan sanoa, että ehdottomasti vain unelmia kohti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista kuulla sun tilanteesta, aika mahtavaa että sulla on haave pysynyt samana koko elämän ajan! Ihan hirveästi tsemppiä sulle alkaviin töihin, uskon että susta tulee mielettömän hyvä opettaja <3

      Ja mitä mun tilanteeseen tulee, ei kannata kadehtia! Kun on näin ailahtelevainen, ei voi koskaan olla varma, että onko tämä juttu nyt se mitä haluan _oikeasti_. Aina jännittää, että mitäköhän mä nyt sitten puolen vuoden päästä haluan, vai haluanko mitään :D Mutta nyt kyllä luotan siihen että kauneusala kokonaisuudessaan olisi mun juttuni, sen verran kiinnostunut siitä olen, enää pitää vain löytää ne asiat, mitä tällä alalla tekisin :D

      Ja kyllä mä varmaan sinne estenomilinjalle haen, ei se ole kuitenkaan kuin _vain_ kolme vuotta ja siitä jos jostain on takuuvarmasti hyötyä riippumatta siitä, että mitä päädyn tällä alalla tekemään :)

      Poista
  7. Käsittääkseni olet vielä niin nuori, että hyvin ehdit kokeilla vaikka mitä :) Itselläni on amk-tutkinto ja yliopistosta kandi+maisteri :D Ja olen aina opintojen ohella ollut töissä, mutta nyt, 35v, löysin työn mitä oikeasti haluan tehdä vaikka kuvittelin ettei tämä työ ole juttuni... Et rohkeesti vaan kokeilemaan! Aina voi kokeilla seuraavaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla että alat olemaan oman juttusi äärellä! <3
      Ja mä tiedän, että olen nuori vielä, mutta oikeastaan juuri siksi tämä juttu stressaakin. Ihan jo niiltäkin lähtökohdilta, että olisi hienoa saada oma elämä raiteilleen ja toimeentulo kuntoon ennen, kuin haluan asettua kunnolla aloilleni ja esimerkiksi perustaa perheen. Ihan kamalaa, jos siinä vaiheessa en edes tiedä että kuka olen tai mitä voisin työkseni tehdä :D Mutta kiitos lohdutuksesta, on mulla onneksi vielä hyvin aikaa :) ♥

      Poista
  8. Aikoinaan ammattitutkinon valinta oli mulle tosi helppo ja mieluinen.Kuitenkaan oman alan töitä en saanu ja jotain tehtävä eläökseen.Nyt tuntuu et tekis mieli uusiin kuvioihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei rohkeasti vain! Pohdit vain rauhassa että mikä se uusi juttu olisi, mikä kiinnostaisi, ja lähdet tavoittelemaan sitä :) Tiedän että näin sivullisena on helppoa sanoa, mutta suosittelen silti ainakin kokeilemaan uusia juttuja, niin tiedät miten sujuu! :)

      Poista
  9. Kohta 40 ja en todellakaan tiedä mikä musta tulee isona. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta sitä omaa juttua ei ole löytynyt, vasta ehkä ihan viime aikoina olen edes oppinut ymmärtämään millainen työ minulle sopii ja millainen ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, eli mulla ei ilmeisesti ihan kamalaa kiirettä ole vielä :D Mutta hienoa nyt kuulla, että sä olet alkanut hahmottamaan vähän omia tarpeitasi työn kannalta, siitähän se kaikki lähtee. Itsekin kuvittelen tietäväni, millaista oman työni pitäisi olla (en pysty työskentelemään täysin yksin, tarvitsen paljon vaihtelua työnkuvaani ja jotenkin pitäisi päästä luovuutta purkamaan), mutta voi olla, että sekin käsitys vielä muuttuu :)

      Poista
  10. Sua blogia enempää tuntematta voin olla väärä ihminen kommentoimaan, mutta mun mielestä sun kannattaa luottaa vaistoosi ammatillisten haaveiden perässä! Se mitä täällä on sun kynsitaituruuteen ja nyt vähän myös meikkaukseen liittyen nähty puhuu kyllä puolestaan, ja mitä susta voisikaan vielä tulla tästä kouluttautuessa vielä kun jo nyt olet näyttänyt taitosi. Lisäksi se että hoitotyö olisi sydäntäsi lähellä ja millaisen vaikutelman susta saa blogimaailmassa tyyppinä luo lisäksi mielikuvan että olisit varmasti miellyttävä ihminen asiakaskohtaamisissa, mitä kauneudenhoitotyö on jatkuvasti. Tekninen taitavuus ei riitä kauneusalan ammattilaisuudessa, pitää osata pitää monenlaisista ihmisistäkin ja sikäli kyllä uskoisin että susta olisi siihen!

    Itse olen ehkä löytänyt mulle sopivimman ammattin, mitä tällä keskittymistaidolla on mahdollista. Vaikka usein turhauttaa ja vuorotyö väsyttää niin oon kyllä ehkä sattumalta valinnut hyvän homman - sosiaali- ja terveysalalta kyllä. Myös työn vakaus eli ei juurikaan irtisanomisen pelkoa tai muuta alaan liittyvää suhdannevaihtelua tarvitse odottaa, vaan töitä riittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitos ihanan tsemppaavasta kommentistasi E-S! ♥ Itsekin uskon, että tämä ala voisi olla se minulle sopiva, ja oikeastaan juuri sen vahvan uskon takia asia jännittääkin. Kun en oikeastaan enää näe muita vaihtoehtoja, niin pelottaa, että mitä kävisi, jos tämä ei syystä tai toisesta toimisikaan :) Mutta kuule, onpa ihanaa kuulla että ajattelet minusta noin kauniisti! Blogissa näkyy aika vähän henkilökohtaista elämääni, se on vain pintaraapaisu siihen kynsien ja kosmetiikan ohella. Siitä syystä välillä mietinkin, että millaisenkohan kuvan itsestäni annan ihmisenä täällä. Mieltä lämmittää, etten ainakaan ilmeisesti ihan kamalaa :)

      Musta on ihanaa kuulla, että sä alat olemaan sen oman sopivan ammattisi äärellä! Ja jos mielesi joskus muuttuisikin, niin tosi hienoa on se, että oot just nyt tyytyväinen :)

      Sosiaali- ja terveysalalla on tosiaan myös ihanan turvallista kun pelkoa työpaikan menettämisestä ei juurikaan ole, ja paikkojakin on auki vaikka miten paljon. Siitä syystä itsekin iloitsen, että tälle alalle koulutus löytyy jo takataskusta - ainakin tulevaisuus on turvattu vaikka kuinka poukkoilisin ammatista toiseen :D

      Poista
  11. Mä opiskelin aikoinaan tietoteknisen alan insinööriksi, enkä mä oikeen vieläkään koe alaa omakseni. Tai no tykkään tekniikasta, mutta en tunne alaa kohtaan minkäänlaista intohimoa, mä vaan teen sitä työtä. Tällä hetkellä mun työ on myös ehkä liian vaativaa omaan osaamiseen nähden, opettelen uusia hommia ja menee varmaan kauan, että hanskaan isoja kokonaisuuksia siinä työssä. Ahdistus on suuri aina välillä, enkä tiedä miten kaikesta suoriudun hengissä.
    Itselläkin on aina välillä käynyt mielessä, että entäpä jos sitä olisikin päätynyt ihan erilaiseen ammattiin tai tehnyt valintoja toisin työpaikkojen suhteen? Mä pidän paljon ihmisistä joiden kanssa teen töitä, vaikka itsessään työ ei ole mulle niin tärkeä. Silti jotenkin en ajattele, että olisin tässä työssä vielä 10 vuoden päästä, mutta kuka tietää.
    Sä olet onneksi vielä nuori ja mun mielestä sun kannatta kokeilla vaihtoehtoja kun se vielä on mahdollista. Se olisi ihan mielettömän ihanaa, jos joskus päätyisi unelmien ammattiin ja saisi siitä vielä elannonkin itselle. Älä siis huolehdi liikoja, se on sun elämä ja sitä ei elä kukaan muu kuin sinä, joten kyllä sulla on oikeus päättää siitä mitä haluat tehdä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, joka sana! Harmillista kyllä kuulla, ettei alasi tunnu omalta. Mutta voin kyllä tosissaan samaistua, ja eiköhän me molemmat vielä joku oikeasti oma juttu löydetä :)

      Pitää vain ottaa se hyppy sinne tuntemattomaan ja lähteä tavoittelemaan niitä haaveita! ♥

      Poista
  12. Mä olin ihan varma, että kaupan ala on se mun juttu, mutta samalla haaveilin kuitenkin kauneudenhoito alasta, mutta nyt en tällä hetkellä todellakaan tiedä mitä haluaisin tehdä! Se kauneudenhoito alakin kiinnostaa, mutta mä en kans vaan uskalla ottaa sitä askelta eteenpäin. :D Kyllä mä kuitenkin suosittelen, että kannattaa vaan lähtee kokeileemaan jotain uutta ja opiskelemaan uutta alaa, ja jos se ei tunnu hyvältä, niin sitten vaan lopettaa sen. Ehkä se oma ala ja työ joka tuntuu hyvältä toivottavasti löytyis jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, me ollaan niin samassa tilanteessa sun kanssa! Tää on niin hankalaa, kun ei oikeasti ole enää varma mistään. Kun toisaalta olen varma, että kauneusala olisi äärettömän kiinnostava, mutta toisaalta pelottaa että jos taas lähden opiskelemaan uutta alaa niin mitä jos se ei sitten yhtäkkiä kiinnostaisikaan... Mutta kyllä mä ajattelin kuitenkin sen riskin ottaa, turha tätä on jäädä jossittelemaan kun tällä hetkellä ei ainakaan ole hyvä tilanne :)

      Poista
  13. Mä niin tiedän mikä haluisin isona olla ja tänä vuonna olen päättänyt tehdä sen asian eteen, jotta pääsen sitä lähemmäksi. Itseä harmittaa kun en nuorempana rohkeasti vain lähtenyt tavoittelemaan haaveita ja sitä unelma-ammattia mutta onneksi sitä pystyy vieläkin tavoittelemaan :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii miten ihanaa kuulla Marina! ♥ Paljon tsemppejä haaveisiisi, kyllä sä ne kiinni saat ♥♥ :)

      Poista
  14. Peruskoulun jälkeen tiesin, että halusin leipuri-kondiittoriksi! Saa väsätä kakkuja, keksejä jne. Ikävä kyllä työllistyminen on ollut aina nihkeää ja olen tullut siihen tulokseen, että miun pää ei kestäisi sitä. Se ala on todella hektistä ja raskasta. Se jäi harrastukseksi.

    Sitten seurasi datanomin sekä myyjän tutkinnot. Jep, enkä ole niitäkään aloja tehnyt työkseni pätkääkään (en laske työksi 9 €/pv olevia juttuja, ne antaa vaan kokemusta).

    Nyt aloitan TAAS yhden työkokeilun, mutta iloitsen siitä, että se liittyy leivontaan, datanomi, että myyjän puoleen. Kyseessä on pieni puoti, jolla on verkkokauppa sekä myy kivijalkakaupassa leivonta- & nukkekotitavaroita. Ei ole sitä hektistä kauppaympäristöä.

    Saan olla tuolla paikassa 3 kk, sitten en tiedä mitä tapahtuu. Eikä itselläkään ole mitään havaintoa, mitä seuraavaksi, kun ei ole semmoista alaa minkä vielä haluaisi neljänneksi :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä, kuulostaapa ikävältä. Ootko ajatellut oman yrityksen perustamista? Toki siinä jos jossain riittää haasteita, mutta voisi olla myös erittäin palkitsevaa.

      Tsemppiä tuleviin haasteisiin, kyllä säkin vielä sen oman paikkasi löydät! ♥

      Poista
    2. Jos olisi rahaa, niin oma yritys olisi kiva. Tosin en sitten tiedä, että minkä yrityksen? :D

      Poista
    3. Niin, sitten voisit rauhassa miettiä että mitkä sun osaamisalueista on niitä kaikkein kiinnostavimpia :) Mutta ei kaikki yritykset suuria sijoituksia tarvitse, kyllä sitäkin kannattaa ajatella!

      Poista
  15. Et sa mihinkaan putoa, sa lennat! :) Uskon suhun ihan taysilla!

    Ma oon 17-vuotiaasta asti tehnyt vaan duunia ja mita sekalaisempia juttuja, ikina en oo ollut esim. kaupan kassa tai mitaan semmosta "normaalia". Mun unelma-ammatti on aina ollut elainlaakari, mut ei musta oo panttaamaan matikkaa sun muuta. Harmi, koska ma oisin siina duunissa ihan sikahyva. :D Mut kuten tiedat, kynsia yritan nyt tehda ja toivottavasti jossain vaiheessa pystyn lopettamaan toisen duunini, joka kiinnostaa kuin kilo kivia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kata... ♥♥♥ Kiitos rohkaisevista, kauniista sanoistasi! Et uskokaan kuinka ilahdutit :')

      Ja hei, eikö kilo kiviä ole aika kiinnostava juttu? Okei okei, ymmärrän yskän. Mutta älä sinäkään pelkää, sä jos kuka pääset vielä pitkälle! On ollut ihanaa seurata sun kulkua kohti unelma-alaa, oot antanut mullekin valtavasti inspiraatiota ♥♥ Ihan varmasti saat vielä toisen työn lopetettua, hiljaa hyvä tulee :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥