tiistai 21. helmikuuta 2017

Kevään vihreää: UDXX Vice LTD Reloaded

Täällä varmasti tiedetäänkin jo, että kevätfiilistelyni alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin eikä sille ainakaan mitään loppua näy. Aina kun ulkona pilkistää aurinko, riemastun, ja jokaisen lumipyryn aikaan jaksan odottaa huomista - josko se toisi kevätsään tullessaan. 

Viimeisimmässä ostospostauksessani vilahti uusin luomiväripalettini, Urban Decayn UDXX Vice LTD Reloaded, joka pääsikin nopeasti aktiiviseen käyttöön. Tutuimmiksi on tulleet paletin neutraalit, ruskeat ja nudet sävyt jotka ovat päässeet usein arkimeikkiini, mutta teille ajattelin nyt tulla vilauttamaan viimeisintä toteutustani paletin ihanilla vihreillä sävyillä. Nyt on meinaan kevättä ilmassa!

Ensin ajattelin tehdä teille pikaisen katsauksen itse palettiin. Viime vuonna julkaistu, Urban Decayn 20-vuotisjuhlapaletti sisältää 20 sävyä. Osa niistä on vanhempia julkaisuja LE-paleteista, osa perussarjasta ja kuuluupa palettiin kolme ihan uuttakin sävyä.

Palettiin on valittu harkiten mattaisia, metallisia, glitterisiä, shimmerisiä ja helmiäishohteisia sävyjä. Kimaltavien luomien ystäville tästä löytyy varmasti vaikka mitä mielenkiintoista, mutta jopa siskoni (joka on neutraalien, maanläheisten sävyjen todellinen ystävä) ihastui palettiin tyystin!

Suspend, Oil Slick, Roadstripe, Gash, Midnight Cowboy, 501, Shallow, Laced, Hot Pants, Mildew

Smog, Misdemeadow, Freakshow, Asphyxia, Acid Rain, Moonflower, UV-B, Goldmine, Twice Baked, Anonymous
Kaikki paletin sävyt ovat pigmenttisiä ja ne levittyvät pehmoisesti. Blendaaminen näiden kanssa on naurettavan helppoa! Ihan jokaiseen en sävyn puolesta päätä pahkaa rakastunut, mutta aion kyllä antaa kaikille mahdollisuuden näyttää kyntensä luomilla. Innolla odotan, että miltä ennakkosuosikkini Gash, Smog ja Goldmine näyttävät yhdessä - ne ovat huikean pigmenttisiä swatchatessa, mutten ole vielä ehtinyt kokeilemaan niitä luomilla asti.

Okei, yksi syy siihen, miksi paletin ostin, oli juurikin nuo vihreät. Acid Rain ja Mildew näyttivät kuvissa ja videoissa juuri niin ihanilta, kuin millaisiksi ne osoittautuivat käytössäkin. 

Käytin paletin vaaleinta, mattaista nudesävyä, Anonymousia blendaamisen pohjana ja levitin sitä ensimmäisenä luomivaosta ylöspäin. Sen päälle varjostin luomivaon sävyllä Twice Baked jonka blendasin huolellisesti kohti kulmaluuta. Lisää syvyyttä luomivakoon toin viileänruskealla Suspendilla. Liikkuvan luomen sisänurkkaan painelin Acid Rainia litteällä siveltimellä, ja keskiosaan ja ulkonurkkaan taas tummempaa Mildewia. 

Alaluomille levitin kevyesti Suspendia jonka päälle sudin kultaista kimallusta W7:n Sparkle Eyelinerista sävyssä 3. Yläluomet rajasin ensin pehmeästi UD:n Naked Ultimate Basics -paletin sävyllä Blackjack jota levitin myös aivan alaluomien ripsirajalle. Yläluomien ripsirajaa vahvistin vielä essencen liquid ink -eyelinerilla. Ripsivärinä Lumenen Nordic Noir, kulmissa essencen kulmakynä sävyssä blonde* ja kulmageeli sävyssä browny brows. Huulilla Nyxin Soft Matte Lip Cream sävyssä Abu Dhabi.




Mukavaa tiistaipäivää kaikille! ♥



*** Essencen kulmakynä saatu, juttua tulossa myöhemmin

26 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs paletti! Pitäisi itsellekin hommata jotain tällaista värikkäämpää, kun kaikki paletit tuppaa kääntymään neutraaliin suuntaan. Tosi sievä tämä meikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tää on kyllä ihana, vähän erikoisempi paletti. Nyt kevään tullen kaikki värikkäämpi iskee ja siksi tähänkin niin kovin ihastuin :)

      Poista
  2. Värien yhdistely meikissä 5/5, ja tuo Mildew on kyllä oikein sopiva kevätväri luomille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sentään, kiitos ihana! ♥ Mildewistä tuli kyllä nopeasti yksi lemppariluomiväreistäni :)

      Poista
  3. Oi kun hieno! Oot kyllä hurjan taitava. Vihreä silmämeikissä on ❤. Tulee vaan käytettyä liian harvoin.
    Tuo paletti on aikas ihana. Todella hyviä sävyjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Marppa! ♥ :) Mä en muista, olenko koskaan aiemmin tehnyt silmämeikkiä ainakaan kokonaan vihreällä, mutta kun tän paletin näin, tuli melkoinen himo kokeilemiseen :)

      Poista
  4. Mitä sää höpötät ettet osaa käyttää värikkäitä...täähän on hieno ja sopii hiusten kanssa yhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! No, pienin askelin mennään eteenpäin. Tämäkin oli ensimmäinen meikkini vihreällä varmaan, öö, ikinä? ;) Ja yhdellä värillä työskentely onkin vielä ihan ok eikä mitenkään mahdotonta, mutta kun te gurut yhdistätte samaan lookiin kaikki seitsemän sateenkaaren sävyä ja vähän päälle! Ja sitten se kanariankirjo pentele vielä näyttää hyvältä! Siihen musta ei taida olla :D

      Mutta hei, kiitos ihana, söpöistä sanoista ja kehuista :) <3

      Poista
  5. Upea meikki, ja sun huulet on ihan täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, suuret kiitokset Idsu! ♥♥ Täydelliset ne ei tosiaan ole, mutta huulimeikin kanssa olen itsekin tyytyväinen :)

      Poista
  6. Jestas kuinka upea meikki! Sulla on ihan mielettömän kauniit silmät ja jotenki tuo vihreä tuo niitä vielä paremmin esiin. :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanasti sanottu, kiitos tuhannesti Katri! ♥♥ Ihan sanattomaksi vetää tällaiset kommentit :')

      Poista
  7. Ihana meikki, vihrea sopii sulle tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Kata! ♥ Mäkin oikein yllätyin, miten hyvältä tuo vihreä näyttikään luomilla. Voipi olla että vihreää näkyy blogissa toistekin :D

      Poista
  8. Mieletön meikki! Sopii tosi hyvin punaisiin hiuksiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti kiitoksia Maija! ♥ Tässä tuo vastavärien voima tulee kyllä kivasti esille :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos Sara! ♥ tää paletti on kyllä ihan super :)

      Poista
  10. Oih, Urban.. <3 itsellä seuraava urban tulee olemaan moondust. Näyttää tooosi hyvälle sinulla ja kauniit värit yhdessä! Looking good! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjasti kiitoksia Maarit! ♥♥ Tämä on vasta toka Urban Decayn tuotteeni, mutta ai että mikä hinku onkaan ostella lisää :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥