torstai 16. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän kynnet

Hei kaikille! Ihan ensinnäkin, toivottavasti viikkonne on sujunut hyvin ♥ Halusin tulla jo tiistaina postailemaan teille ystävänpäivän merkeissä, mutta en ollut valmistellut postauksia etukäteen eikä aikaa ollut kunnolla istahtaa koneen ääreen ennen tätä hetkeä. Facebook-sivua seuranneille ehdin kirjoittelemaan pikaiset ystävänpäiväterveiset, mutta sanotaan nyt vielä täällä (vaikkakin vähän myöhässä) että ihanaa ystävänpäivää! 

Tässä on tullut oltua erossa blogista jo lähemmäs viikko, mikä menikin ohi vauhdilla. Viime viikonloppuna vietin aikaa siskoni ja hänen tyttärensä kanssa, puistoiltiin, käytiin leffassa ja katsomassa Frozen On Ice -showta. Maanantaina saattelin heidät junaan, ja illalla väkersin vielä ystävänpäiväkynnet. Tiistaina vietettiin perinteisesti aikaa miehen kanssa, ja eilen kävin pitkästä aikaa työkaverin kanssa kahvilla ja kiertelemässä kauppoja, jonka jälkeen ilta sujahtikin kotitöissä ja tämän päivän asua suunnitellen. Meillähän on töissä ystävänpäivän kunniaksi sellainen teemaviikko menossa, että jokapäivä pukeudutaan johonkin teemaan. Tänään vedin 80-luvun vermeet ylle, huomiseksi pitäisi kehittää jotain kivaa Suomi 100 vuotta -teemaan liittyen. Mitäköhän keksisin?

Mutta tosiaan, ystävänpäiväksi tuli tehtyä aika vinkeät kynnet! Meillä oli tuolloin töissä pukeutumisteemana yhdistetty karnevaali/ystävänpäivä, joten kynsille halusin kirkkaita värejä ja sydämiä. Nämä on edelleen kynsillä, sopivat hyvin tämänkin päivän kasariteemaan väriensä vuoksi. Huomiseksi sitten ajattelin lakata jotain sinivalkoista.

Peukaloiden ja pikkurillien pohjalla on kaksi kerrosta China Glazen vihreää cremelakkaa, Def Defyingiä, jonka päällä on yksi kerros saman merkin keltaista glitterlakkaa Sunshinea. Etusormien pohjalla kaksi kerrosta Kubissin sävyä nro 38*, ja sen päällä kerros O.P.I:n DS Tourmalinea. Keskisormien ja nimettömien pohjalla kaksi kerrosta essencen vaaleanpunaista cremelakkaa, be awesome tonight!:a*. Sydämet maalailin kynsille pienen koristelusiveltimen ja dotting toolin avulla eri lakkoja käyttäen. Päällyslakkana Essien Gel Setter*.



Mitä teille kuuluu, miten meni ystävänpäivä? ♥



*** Tähdellä merkityt lakat saatu

14 kommenttia:

  1. Tosi kivat kynnet, ja hyvin sopi annettuun teemaan! :) Ystävänpäivä meni vähän angstisissa merkeissä mutta toisaalta, ystävänpäivä on joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sentäs, kiitos paljon! ♥ Ikävä kuulla ettei ystävänpäiväsi sujunut odotetusti, mutta pointtisi on kyllä hyvä! Aina on syytä juhlistaa ystävyyttä ja söpöillä :)

      Poista
  2. ihanan söpöt ystävänpäiväkynnet! aika mahtava idea yhdistää vaaleanpunainen ja vihreä, upea kombo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos! ♥♥ Nämä värit kyllä toimivat yllättävän kivasti yhdessä :)

      Poista
  3. Onpa kivat kynnet! Voisi sanoa jopa yllättävän ihanat, koska värit ovat sellaisia että voisi ajatella ettei niitä ole niin helppo yhdistää keskenään mutta nythän ne sulautuvat niin kauniiksi kokonaisuudeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos E-S, kauniista kommentistasi! ♥ Näistä tuli kyllä omastakin mielestä kivan pirteät ja söpöt :)

      Poista
  4. Ihanan varikkaat, sopot kynnet! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥