torstai 6. huhtikuuta 2017

Bette Box Huhtikuu

Se on täällä! Tällä kertaa oma Betteni saapui hyvissä ajoin, sillä tämän söpöläisen paketin kiikutin kotiin jo eilen illalla. 

Paketti tuntui mukavan painavalta, ja mieltä lämmitti myös sen sisältämät viisi täysikokoista tuotetta. Täältä löytyi pari ihan huikeaa juttua!

Ihan ensimmäinen ihastuksen aihe olikin tämä Ziajan vuohenmaito -kasvovoide. Voiteessa on SPF20 -aurinkosuojakerroin ja sen luvataan pehmentävän, silottavan ja kosteuttavan ihoa luonnollisesti. Kuulostaa hyvältä! Merkki on muutenkin ollut sellainen, johon olen halunnut tutustua, joten tämän testaan kyllä enemmän kuin mielelläni. Vähän vain jännittää, että miltä tämä tuoksuu, sillä ensimmäinen mielikuvani on vuohenjuuston astikas lemahdus kasvoilla... Toivottavasti olen vain vainoharhainen.
Ovh: 11,90€/50ml

Boksin tylsin tuote oli tällä kertaa Herbinan Lip Candy -huulivoide. Mandariinin tuoksu ja maku kuulostaa kyllä miellyttävältä, eikä SPF10 -suojakertoimestakaan haittaa ole, mutta onhan tämä nyt silti aika blaah. Huulirasva nyt ei vaan ole sellainen tuote, mitä tällaisesta boksista toivoisin vaikka toki kosmetiikkaa onkin. 
Ovh: 4€/10ml

Mutta oioi! Eyluren 116 Lenghtening -räpsyttimet sen sijaan saivat silmät kiiltelemään. Nämä pääsevät ehdottomasti käyttöön, mallikin vaikuttaa oikein passelilta.
Ovh: 8,90€/pkt

Tämänkertaisen boksin ainoa värikosmetiikan edustaja on Lumenen Nordic Chic -luomiväri. Omani sain sävyssä 2 Hiekan Hohto. Ihan miellyttävä sävy, ja sormiswatchin perusteella pigmentti ja koostumuskin on kohdillaan. Ihan mielenkiinnolla odotan, että miten hyvin tämä pysyy luomilla.
Ovh: 12,90€/2,5g

Viimeinen tuote oli hiuksille tarkoitettu, eli Schwarzkopf Gliss Fiber Therapy Shampoo. Shampoon Omegaplex -teknologian luvataan korjaavan hiuskudoksia, parantavan hiuslaatua ja suojaavan tulevilta vaurioilta. Bette Boxin tuotekortissa mainittu mainoslause "värjää, föönaa, kiharra tai suorista hiuksesi ilman pelkoa hiusten vaurioitumisesta!" kuulostaa lievästi sanottuna utopistiselta, enkä ihan siihen lähtisi uskomaan. Ajattelin kuitenkin katsoa, että saako tällä jotain eroa hiuksissa aikaan vai ei. 
Ovh: n. 2,90€/250ml

Kaiken kaikkiaan antaisin boksille 3,5/5 tähteä jos arvostella pitäisi. Aluksi olin kaikesta todella innoissani, mutta sitten tajusin, että innostukseni liittyi lähinnä kahteen (Ziajan voide & Eyluren ripset) itseäni eniten kiinnostaneeseen tuotteeseen ja muut sitten menetteli. Niin nirso en kuitenkaan ole, että mitään jättäisin kokeilematta, eiköhän nämä ainakin testikierroksen ansaitse kaikki.


Mitä te tykkäsitte tämän kuun Betestä?

10 kommenttia:

  1. Mä en tilannut boksia tässä kuussa, koska ajattelin pitää pientä taukoa edellisen kuun flopin takia. Tykkään tuosta luomivärisävystä ja Ziajaa olisi kiva kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika ummikko vielä ihonhoitotuotteiden kanssa, mutta mun naamalle tapahtui _jotain_ kun otin Ziajan käyttöön. Mulla on ollut vajaat pari kuukautta ongelmana pienenpienet näpyt ympäri kasvoja, erityisesti poskipäillä ja leukapielissä. Tää oikeesti aiheutti ihan hirveän olotilan ja ahdistuksen kun en keksinyt mistään ratkaisua, joku tuote lievensi tilannetta hivenen mutta vain hetkeksi, ja toinen pahensi entisestään. Nyt on viikko Ziajaa takana ja melkein kaikki näpyt on hävinneet! Ja mä siis kokeilin tässä välissä monia eri rasvoja ja seerumeita ja puhdistusaineita, että missä oikein mättää. Mutta näin kummallisesti tupsahti kätösiini pelastus Beten kautta, oon ihan hämilläni. Eli no, ainakin voin suositella Ziajan tuotteita kokeilemaan, kun oma kokemukseni oli näin positiivinen :)

      Poista
  2. Mun suosikki tuotteet oli tuo shampoo ja huulikiilto. Molemmat on jo korkattu ja hyväksi havaittu. Tuo huulikiilto on eritysesti suosikkini. Ihanan kiiltävä, hoitava ja pysyy huulilla pitkään :) Ja bonarina vielä että tuoksuu hyvältä. Sain sen punaisen version itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa hyvältä tuo huulikiilto! Mä siirsin sen odottelemaan tulevaa, mutta ehkä nyt kuitenkin rohkaistun ja korkkaan sen itsekin jo :)

      Poista
  3. Sulle tuli luomiväri tosi kauniissa sävyssä <3 Mun ajatuksia boxista pääsee lukemaan täältä: https://blingershimmer.blogspot.fi/2017/04/bette-box-huhtikuu-2017.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kyllä tosi nätin sävyinen! <3

      Poista
  4. Mä itse olisin ollut pettynyt tuohon boksiin, vieläkään ei harmita, että lopetin tilauksen. LF-boksi on ollut kyllä monipuolisempi ja pääsee tutustumaan outoihin merkkeihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Betestä löytyy mulle mieluisia perustuotteita, vaikkeivat sieltä erikoisimmasta päästä olekaan. LF-boksikin toki kiinnostaisi, jossain kohtaa pakko tilata kokeiluboksi :)

      Poista
  5. Jotenki ehkä vähän vaisu mutta silti ihan kiva sisältö.Koitan piakoin postailla omani kunhan saan kuvattua.Haastetta kun apukäsiä ois tarjolla =)
    Ripset lähtee mulla kiertoon muut jää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vaisu joo, mutta ei nyt suoranaisesti huonokaan :) Ripsistä ja Ziajan voiteesta ilahduin oikeasti toden teolla!

      Tsemppiä kuvauspuuhiin, jos et ole vielä ehtinyt :) Mulla on blogien lukeminen nyt vähän inhottavasti jäänyt, kun arkiviikot olleet yhtä hässäkkää kaiken kiireen ja stressin takia. Onneksi nyt on pidempi viikonloppu niin saa rauhassa keskittyä lueskelemaan ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥